:O Ira-tokoihmine



Roosan masu 37vrk.

 Kiitos Annalle blogiotsikosta :D
Tosiaan tämä ensimmäinen höpöttely ei kyllä lainkaan liity omaan karvaväkeen, mutta koiramaisesta toiminnasta oli silti kyse niin kerrotaanpas sitten.
Eilinen päivä vierähti siis TamSKin toko-kokeessa, joka oli viimeinen tälle vuodelle. Olin siis ryhmätalkoissa, ja meidän kuuden hengen ryhmästä oli paikalla kaksi. Minä ja Minna + Alessa joka nyt onkin suuri ja mahtava koutsi :D Talkoohommana pidettiin kanttiinia ja ylitettiin kolmen euron tavoitteemme ja mässättiin mäkkiruokaa ja ei oltu kahvinkeittimen kavereita. Kivaa oli kuitenkin.

Ja me saatiin Alen kanssa hulluakin hullumpi idea. Lähteä ensivuonna kokeisiin. Siinä ALO-luokkaa katsellessa puri ainakin jonkinsortin toko-kärpänen, että jos sitä kuitenkin joskus. Treeniä kaivataan kuitenkin vielä hirmusesti. Etenkin ton seuraamisen kanssa. Kivastihan se menee kun palkka on tarpeeksi hyvää ja kehua tulee eli ei kun työstämään. Meidän tavoite jäisi kuitenkin siihen TK1, riittäisi vallan mainioisti pikkueläimelle. Tai jos ensin sitä miettisi edes tulosta ALOsta :D Näillänäkymin startataan viimeistään Oulun Nuorten SM kisoissa, mutta jonkinlaista kokemusta olisi mukava saada ennen niitä koitoksia. Mutta ensivuoteenhan meidän tavoitteet menevät, ihan ymmärrettävästä syystä.

Sitten sitä voisi taas höpötellä pikkusuuresta Wilma neidistä, joka pääsi taas harrastelemaan tallille yltiöpäistä riehumista ja säätämistä järisyttävällä "en oo tehny kahteen viikkoon mitään"-motivaatiolla. Paikalla oloa tai ylipäätään istumista oli melkein turha vaatia, kun aina sille ensimmäiselle hypylle oli pakolla päästävä. Ensimmäiset radat menivät kuitenkin kivasti kun muistin itse olla rauhallinen ja ohjata huitomatta putkiin. Kahden perättäisen hypyn kanssa oli taas vähän ohijuoksemista, mutta yhden kuppipalkan jälkeen alkoi taas sujuilemaan. Tämän radan jälkeen vinokepeille. Kepeilläkin Wilma ei omasta mielestään minua tarvitse enään mihinkään, vaan W on kokoajan kääntymässä omia aikojaan kepeille. Kepit menivät kuitenkin hyvin, kapeammallakin kulmalla. Lisäksi palauteltiin taas mieliin puomin alastuloja, nyt kädestä palkkaillen, ja alkoi ahnepossullakin päässä raksuttaa. Ai että tätä onnistumisen tunnetta!
Sitten ennen viimeistä rataa pikkufolkki muuttui täydeksi formulaksi missä ei todellakaan ollut jarrua, kun laukusta löytyi pieni keltainen formulavinku. Wilma oikein revitti ja tohisi lelullaan niin hirmusesti että namitkin unohtuivat. Radalle lähtö kävi hankalaksi kun aloin itekkin säheltämään ja putkiin ohjaamiset meni ainakin plärinäksi. Lisäksi lelu oli Alessalla, jolloin korvat oli aivan jossain muualla missä piti. Mutta aina kun päästiin liikkeelle ja radalle, niin meno oli kyllä vietävän ripeää ja hypytkin haettiin kivasti! Meinasi kyllä päreet mennä.
Opittiin siis ainakin yksi asia. Ei lelua viimeisille radoille, ainakaan noin kivaa lelua.

Mutta nyt pitäisi alkaa reippahasti tekemään pikkusia tokojuttuja Roosan mamma-aikana ja Iineskin saisi tekemistä :D Roosan kanssa pitäisi vielä hio tuota uutta sivulletuloa ja luoksetuloja sen kanssa, Iines saisi tavata uusina juttuina jäävät ja paikallamakuuta pitäisi vahvistella. Kyllä näitä juttuja riittää :D

kyllä, se on ultrakuva maha-asukista 32vrk