1 vuosi, 3 kuukautta ja 4 päivää, joita en vaihtaisi mihinkään ♥

PHKP-leiri 2010
© Enni L

Rödsögården - If It Comes From My Heart 

Oon koittanut kai vähän epätietoisestikkin lykätä tätä päivitystä, vaikka oon tän kuitenkin tahtonut tehdä. Nyt kun vuosi vaihtui, niin on ihan tosijuttu se että täytän tänä vuonna 18, mikä meinaa Junior Handler uran loppua. Ehdin vielä yhden kisan kisata Virossa, mutta ei se ole mitenkään verrattavissa kisoihin ja kokemuksiin mitä Suomen kehät ovat antaneet.
Ne ovat olleet korvaamattomia. ♥

Junior Handler kisa-aikani osoittautui varsin lyhyeksi, ja voin sanoa suoraan, että jännityksen piikkiin se myöhäinen aloitus menee. Pohjois-Hämeen Kennelpiirin leirillä 2008 meitä innostettiin lähtemään kisaamaan junnuihin, mutta enhän minä uskaltanut. Enkä uskaltanut seuraavanakaan vuonna kuin epävirallisiin, vaikka leiriltä tulikin karamellilta maistuva sijoitus JH2 Iines kakaran kanssa. Vasta kesällä 2010 todella uskalsin lähteä viralliseen kehään, kun sysäysenä toimi PHKP-leirin BIS Junior Handler Roosan kanssa.
Suuri kiitos siis PHKP:n ohjaajille takalistoon potkimisesta ja etenkin Hannalle kiitos siitä että sait mut tajuamaan millainen showeläin pienestä Roosasta löytyy. ♥

Terri-Eri 2010

Viimeisenä sysäyksenä täydelliseen lajiin uppoutumiseen oli ehdottomasti ensimmäinen kisani Terri-Erissä 2010, jossa kilpailin lörpöttävässä neuletakissa todella kaljun norfolkkieläimen Roosan kanssa. Tätä ennen olin uskaltautunut vain rotujärjestön ja mätsäreiden järjestämiin JH-kehiin, joten jännitys oli hirmuinen. Kehänlaidalta löytyi kuitenkin jälleen Hanna, ja muistan vieläkin sen paniikkini. "Hei mitä mun kannattaa tehdä erilailla?" Ja Hanna vastasi "Ei mitään, kyllä sä ja Roosa osaatte." Se toi ehkä aavistuksen verran rauhaa loukkua lyöviin polviin. Kisan voisi senkin takia nimetä erityiseksi, koska sieltä tuli tavattua ensimmäisen kerran parikin ihmistä, jotka olisivat jääneet tuntematta ilman JH-touhuja. Vaikka kisapaikalla ei sanoja vaihdettukkaan, niin puheenaiheet alkoivat seuraavassa Lahti KV:ssa aiheella "Hei oliksää siel terri-erissä?" ♥

Vaikka nyt kisat onkin siirretty pääkoppani "Do not erase"-osastolle, ei junnuilu tule todellakaan jäämään unohduksiin. Keneltäkään "kanaemoltahan" ei nimittäin ole kielletty sitä jo junnuaikana harrastettua kannustamista, tukemista ja ilosta hihkumista. Ja tätä minä tulen ainakin jatkamaan yhä, mitä varmimmin yhä kyyneleet silmissä. ♥

Porvoo KR 2011 lk. kääpiömäyräkoira Tempillä
© Vilma H

Mutta miksi Junior Handlerista tuli se laji, jonka vuoksi kiikkua pitkin maata ilman rotukehää? Joka meni edelle viimeisistä agilityn nuorten SM-kisoistani? Joka vastoinkäymisista huolimatta säilyi sinä ensimmäisenä lajina tärkeysjärjestyksessä ja jonka kilpailua odotettiin suurimman ja muodottomimman jännitysmöykyn kanssa (möykkyä muotoiltiinkin sitten milloin miksikin kirjaviksi silkkiterrierin pennuiksi)?
Voin vastata kerrankin lyhyesti: Koirat ja ihmiset.

Te kaksijalkaiset kaverit, voi mitä sitä tekisikään ilman teitä? Ketä sitä olisi rynnännyt halaamaan? Keneltä sitä olisi lainannut lihapullia tai numerolapunpidikettä? Keiden kanssa oltaisiin panikoitu muiden puolesta? Kenen kanssa olisi purettu vaatekriisejä, mölytty liian kovaan ääneen tai juostu paniikissa, koska joku on just nyt hukassa?
Tai kenen jakun olisi voinut töhriä itkien ja kuka saisi pahimmankin ketutuksen väistymään hymyn tieltä?
Sitä on mahdotonta kuvailla, kuinka Junior Handler tuo nuoria koiraharrastajia yhteen. Laji on antanut mahdollisuuden tutustua niin moniin uusiin ja ennenkaikkea mahtaviin ihmisiin. En voisi enään kuvitella millaista oli elämä ennen teitä, saatika ilman ♥ Lisäksi kaikkien Junior Handlereiden lisäksi äärimmäisen suuret kiitokset kaikesta tuesta ja kannustuksesta kasvattajille  ♥  Kiitos Sari (kennel Binacan) mahtavasta terästerrieri Roosasta ja Kirsi (kennel Heilurihännän) ihanaisesta Iineksestä ja kaikesta kannustuksestasi!
Olette kaikki tärkeitä.


On kuitenkin vielä erityinen ihminen, jota haluan kiittää kaikesta. Hän on äitini.
Hän on tukenut minua kaikessa, palauttanut maanpinnalle jos olen alkanut leikkimään viisasta, kuskannut, maksanut, opettanut, ilmoittanut kun olen unohtanut ja ennen kaikkea kestänyt ja rauhoittanut mun mahdottomia jännityspuuskia. Ainahan sitä tulee riitoja, toisinaan etenkin näyttelypaikalla, mutta se kuuluu elämään. Vuorotellen ollaan lähdetty kalppimaan milloin mistäkin syystä niin että jakunlieppeet vilkkuu, mutta kyllä sitä ollaan paluumatkat oltu samassa autossa ja valittu hulluja reittejä navigaattoriin, vaikka Off Road jäikin kokeilematta. Silti onnistutaan menemään meidän tyylisesti keskelle metsää, jossa on kuitenkin enemmän postilaatikoita kuin taloja.
Olet rakas.

Team Karloon rämäperhe koossa  ♥ 
RotuRace 2011

Ja ilman noita rakkaita nelijalkaisia, JH olisi silkka mahdottomuus, tai ainakin tuhannesti värittömämpää, mitä se olisi ilman kaikkia eri koirapersoonia. Jokainen koira, jonka kanssa olen saanut olla kehässä, on ollut oma mahtava tapauksensa ♥ En voi kylliksi kiittää teitä ketkä olette minulle koiria lainanneet ja opettaneet täten enemmän kuin koskaan olen uskaltanut kuvitella. Kiitän ja kumarran oikein syvään ♥ Ilman teitä ja koirianne ei laji olisi ollut lainkaan niin antoisa ja opettava, eikä minulla varmaan vieläkään pysyisi sormissa muuta kuin aina enemmän tai vähemmän junttimainen norfolkki (;

Lahti KV 2010

Mutta kuten ihmisissäkin yksi on tärkein ylitse muiden, sama pätee koiriinkin. On nimittäin juuri yksi punainen luppakorvajuntti, jota ilman olisi hyvin vaikeata kuvitella olevansa ja jota ilman taakse jäänyt Junior Handler-harrastus voisi näyttää hyvin erilaiselta.
Tämä pieni punainen isoäiti on Roosa.
Röhvä on opettanut, yllättänyt, haastanut, helpottanut, rauhoittanut ja stressannut, toisinaan jopa kaikkia näitä saman kisan aikana. Vaikkei Roo norfolkkien ulkomuodollista huippukalustoa ole, se tietää olevansa paras. Ja mitenkä olisin koskaan voinut näyttää vakavaa naamaa koko kehää, kun punainen "olen suurimmista suurin"-olotilaa hohtava n. 25cm korkea eläin heiluttaa häntäänsä ja vaatii lisää sitä lihapullaa. Koska hän on niin kaunis. Ja kaikella tapaa mulle niin tärkeä kippurahäntä  ♥
Olet elämää suurempi koira.

Life goes on rotukehissä ja kannustusjoukoissa, ja kenties saan taas suuria mahanpuruja jos koirat ajautuvat kehään, johon itselläni ei ole asiaa. Ja jospa sitä itsekkin ajautuisi handlaamaan muidenkin koiria, sehän tossa junnuilussa taisi olla osittain tavoitteena? Opetella uutta ja valmistautua tulevaan rotukehäelämään, jolle ei olekkaan ikärajaa. Niin kauan painellaan menemään kuin jalat kantaa ja pyörät pyörii, eiköstä vaan? (;

Joten nähkäämme kehän laidalla, oli se kehä sitten mikä tahansa!


PS. Junnut hei nauttikaa joka kisasta ja ottakaa kaikki irti! Ja teille ketkä ette ole vielä uskaltautuneet virallisiin: uskaltakaa ja kokeilkaa! Mitä enemmän harkitsette, sitä nopeammin myös seinä tulee vastaan kun ikä ei enää riitä. Tää kanaemo sanoo tän kokemuksesta.