Roosan kanssa mentiin siis Hyvinkää KR näyttelyssä jälleen kehäilemään. Sää oli kuin kasvihuoneessa, mutta vettä ei tullut missään välissä. Aurinkokinn paistoi loppupäivästä, joten keli oli ihan mukava koiranäyttelypäivälle. Ennen kehää käytiin kiertämässä nopeasti kehiä täydellisen solmuhihnan toivossa ja se löytyi! Findogsilla oli kokonainen seinämä täynnä Rescon hihnoja, myös solmuja ja sieltähän se löytyi! Hihna on kyllä suhteellisen tumma, mutta silti punertavan ruskea ja ennenkaikkea ohut. Niinpä Hyvinkäällä oli ensimmäinen kehä jossa Roosa esiintyi kultainen snake kaulassa, ja mä tykkäsin!
Esiintyminen meni muutenkin hienosti, seisomiset nappiin ja häntäkin pysyi pätevästi ylhäällä. Hirvimakkaralla taisi olla osuutta asiaan (; Liikkeesä pari kertaa nenä meinasi tippua maahan ja snakesta nyppääminen tuntui hirmuiselta niin kävin sitten noukkimassa sitä kuonoa sieltä maasta. Taidan kaivata itse enemmän harjottelua ton uuden hihnan kanssa kuin koira :D
Norfolkkeja oli kehään ilmoitettu 8, mutta yksi narttu oli poissa. Tuomarina Liettualainen Julija Aiditiene.
Arvostelu:
"Excellent type. Beautyful head. Too light eyes colour. Well put ears. Sound topline. Moves well. Perfect handling. Very good coat & grooming"
AVO-ERI AVK1 SA PN2 VARASERT
Ketuttaako? Kyllä.
PN-kehässä meinaan kuultiin se sama vanha värssy, mikä on kuultu niin monesti. "Mä niin pidän sun koirasta ja sun tavasta esittää se, mutta sen silmät ovat liian vaaleat. Niin pienen pienen pienen pieni juttu, mutta nyt näin päin." Taas oli valioituminen niin lähellä! Tietenkin pitää olla ylpeä ERIstä ja SAsta, sekä hyvästä arvostelusta. Mutta se serti.. No, turha sitä on jälkikäteen vikistä, ei riitä kun ei riitä. Kehänlaidalta saatiin kuitenkin positiivista palautetta jälleen rouva Ärrän esiintymisestä, eli kyllä se aurinko paistaa myös vaaleansiniseen ruusukekasaan (joka koostuu nyt 6 varasertistä, joista 4 on poimittu matkaan avoimesta)
Kehän lopuksi sain vaan vielä kehäsihteeriltä: "Kun sun koira seisoo täydellisesti, älä liiku!" Niin no, mähän korjailin sen häntää vain. (;
Tarkennus ei tykännyt Eddiestä. |
Lisää kuvia kuvat.fi kansiossa
Roosa ja Telma Eddien luona kyläilemässä.
Roosa ja Telma Eddien luona kyläilemässä.
Jospa se valioituminen tapahtuisi sitten Oulussa, eiks je ? ;)On se tympiää että noin pienestä virheestä jää aina serti saamatta. Sama juttu on yhden dreeverin kanssa, kaikki tuomarit kehuvat, pään, mittasuhteet, sivuprofiilin ja liikkeet erinomaisiksi, mutta kappas eturaajojen rokokoo tiputtaa kokonaisella arvosanalla alaspäin... Ja Eddie näyttää hienolta!
VastaaPoistaNäin olis ainakin toivomuksissa :D Kyllähän se alkaa jo ottamaan takaraivoon kun aina saa kuulla siitä pitkästä lanneosasta ja vaaleista silmistä, mutta ovathan ne ihan oikeita virheitä. Toivottavasti tosiaan Oulusta tärppäisi niin ei tarvitsisi sitten enään sen sertin perässä kiiruhtaa :D
VastaaPoista