TamSK iltakisat - Neljä askelta eteen, yksi taakse

Tossa pari viikkoa sitten käytiin Roosan kanssa TamSKin iltakisoissa tallilla kahden startin voimin. Molemmat radat olivat siis agilityratoja, tuomarina Johanna Nyberg.

A-radan rataantutustumisessa mietin lähinnä sitä, kummalta puolelta aloitan, eli takaaleikkaanko putken vai keksinkö jotain muuta, jotta linja olisi parempi keinulta renkaalle. Rengas aiheutti muutenkin huolta, koska tuota uudenlaista me ollaan tosi vähän tehty. Lisäksi pituus aiheutti päänvaivaa, ja yritin keskittyä siihen, että menisin tarpeeksi pitkälle. Vaan kuinkas kävikään.

Ennen radalle lähtöä Roosa sai taas hyvät kierrokset, kun leikitin sitä jälleen kokonaisella nakilla. Silti alkuradan meno oli vähän tahman oloista, osittain ehkä myös sen takia, että joudun suunnitelmieni takia jättämään R:n niin kauas. Mutta tuo keinu pistää ihmetyttämään. Roosa on kuitenkin aika ollut melkoisen varma keinusuorittaja. Ihan alkeisvaiheessa se taisi saada pienen, kerralla hoidetun vierastamisen keinua kohtaan, ja viime talvena keinu paukautti aika kovaa vastaan, liekö tämä sitten kummittelua siitä. Kuitenkin, Roosa otti takapakit, ja oma pakka meni siitä hetkellisesti sekasin. Homma saatiin kuitenkin kiellon jälkeen kootuksi, ja matka jatkui. Renkaalla Roo kyttäsi toista väliä, korjasi kuitenkin. Takaaleikkaus ei tuntunut paljoa edes hidastavan, eikä folkkitapaukselle tullut sitä "mitähäh?!"-vaihetta putken jälkeen mitä joillakin koirakoilla näki. Taisin kerrankin ilmoittaa oikeaan aikaan!
Kepit.. Kuinka me aina onnistutaan? No, ensinäkin yritys oli antaa Roolle tilaa, ja niin mielestäni annoinkin. Kierrokset vaan taisivat olla luppakorvien välissä niin korkealla ja vauhti päässyt tappijalan mielestä sopivasti kasvamaan, ettei tuollaisella piipityksellä mennä oikeaan väliin. Roosalla oli kuitenkin ollut viime valkussa aivan mahtavia yksittäisiä keppihakuja. Tietenkään sitä mitä tapahtuu treeneissä, ei voi olettaa tapahtuvan kisoissa. Mutta en mä nyt ihan metrien päässä seissytkään? Mutta hylky napsahti kolmen välin pujottelemisesta väärään suuntaan. Toisella yrittämällä vika väli jäi pujottelematta, ja taas uudestaan.
Loppurata olikin siedettävämpää menoa pituutta lukuunottamatta, koska mähän en mennyt läheskään niin pitkälle, kuin kaavailin. Jäin siihen ensimmäisen palan kohdille tökkimään. Lisäksi olen nyt videolta tihrustanut sitä, ottiko Roo puomin alastuloa, vaiko ei. Mutta tästä voi ilman muuta syyttää käskytystä. En sanonut mitään! Kai tossa vaiheessa tuli joku kumma "lölölöö"-fiilari, tiedä sitä. Oikeastaan mulla ei oo mitään hajua mitä tekisin noiden kontaktien kanssa. Taaskaan. Muutenkin hitaalle minikoiralle toimivia ratkaisuja vastaanotetaan kommenttilootaan. Kiitosta (:

B-radan rataantutustumisesta tulin jälleen onnellisena ernuna, meinaan pituuden jälkeisen hyppykuvion päätin vetää päällejuoksuna, mitä muilla ei ainakaan mineissä näkynyt, mutta hyvin se kyllä toimi, ainakin Roosalla. Suoran putken eteen persjättö tuntui yhtä riskiltä kuin se olikin, mutta en oikeen luottanut ajatukseen A:n takaaleikkauksestakaan, koska ajattelin siitä tulevan epätoivoista rämpimistä. Ja videoltahan sen näkee kuinka siinä kävi.

Alkurata meni paremmin kuin aiemmassa, olin vain liian kauan koiraa vastaan mikä hidasti. Keinu nyt oli edelleen epävarma, mikä jäi vähän kirvelemään takaraivoon. Keppien haku kuitenkin nappiin, samoin irtoominen sinne suoraan putkeen. Persjätönkin ehdin tekemään, joskin en ehtinyt rauhoittaa itseäni lainkaan vaan heiluin yhä renkaalle ohjatessa kuin mikäkin tuuliviiri. Niinpä Roosa hyppäsi kehikosta, ja kun vedin neidin renkaan ohi takaisin, yrityksenä pitää tulos vitosena, taikka yliaika sellaisena, alkoi pieni punainen rääkyä ihan kiitettävällä volyymilla. Siitä se sitten painelikin putkeen, josta hyl. Sen jälkeen jälleen renkaan kehikosta ja A:lle. Olisiko taas voinut luottaa koiraan ja sen radanlukutaitoon ja takaaleikata? Jaa-a, virheistä oppii. Olihan se vauhtikin aikamoinen kun suorasta putkesta tultiin, kun ensimmäiselläkin radalla Roosa kuitenkin itse korjasi keppivirheen. Kolmas kerta kuitenkin toden sanoi ja selvittiin A:lle, ihan luvan kanssa.
Loppurata olikin jälleen siistiä, mutta jatkoin käsittämätöntä puominkontantivammailuani. Pituus nappiin, jesjes, ohjauskuviot nappiin, jesjesjes, ja loppusuora nappiin, jeees (:
Loppujenlopuksi siis suuhun jäi varsin hyvä maku ja tekemis-/menohalutkin oli koiralla hyvässä mallissa! Ne asiat mitä munattiin ekalla radalla, korjattiin tokalle, ja se missä onnistuttiin ekalla, munattiin tokalla.Voisko tota kutsua edistykseksi?