Vuosi nippusiteillä pakettiin.

Olipa homma löytää omat tavoitteensa blogista, kun olin kirjottanut ne mahdollisimman epäselvästi samaan pakettiin menneen vuoden kanssa. No, ehkä tästäkin taas opittiin jotakin ensi vuotta varten (:

"Ensivuonna aiomme vielä hommata kolmannen nollamme ja siirtyä kakkosiin, katsomaan kuinka rahkeet siinä seurassa riittävät (:"

Ohops ja hupsista, tämä jäi toteutumatta ja pahemman kerran. Agilityn kisatavoitteet jäivät vähän muutenkin "yrittämisasteelle", sillä startteja tuli tilille niin vähän. Kolme starttia ja kolme hylkyä ei ole tulos jolla ylpeillä. Silti jokaiselta radalta oli kotiintuomisina aina jotain hyvää, vaikka hämmentäviäkin tilanteita tuli kisoissa koettua. Pikainen keppivälin skippaus, hervoton "minämenenminämenen!"-juoksentelu ja mystinen TamSKin keinu.

"Ensin olisi kuitenkin tarkoitus hoitaa peruskunto kohdilleen pentujen jälkeen, ja varmistella kontaktitreeneillä on/offeja. Lisäksi kaikkenlainen opetteleminen oman ohjauksen kanssa ja Roosalle lisää estevarmuutta + vauhtia, niin meillä alkaisi olemaan kiva folk-paketti kasassa (:"

Tässä me ollaan todellakin onnistuttu! Kiitos TamSKin nuorten valmennusryhmälle, että ollaan kehitytty Röntän kanssa aikalailla! Vauhtia tuntuu nykyään olevan paljon varemimmin siellä takataskussa, eikä niitä etanapäiviä ole näkynyt aikoihin. Pentujen jälkeen rouva palautui hienosti ja kontaktit alkaa taas näyttämään vähän ripeämmiltä, vaikka aika himmailua oli siinä kesän aikana. Ohjauksessakin on tullut viimeaikoina mielestäni ihan mukavia oivalluksia, eli ehkä silläkin saralla on tapahtunut kehitystä.

Kiva folk-paketti siis lähestyy, vaikka ainahan voi kehittää vielä paljon lisää (;

"Viimeinen serti kuuluukin ensivuoden tavoitteisiin ja saattaa olla, ettei Roosa sen koommin tule enään rotukehissä piipahtamaan, ellei satuta ulkomaille."

Tänä vuonna oli kyllä Roollakin enemmän rotukehiä viimevuoteen verrattuna, mutta taas sama virsi: se oli niin lähellä! Roosa osallistui viiteen rotukehään, joista kahdesta tuloksena PN2 Vara-Sert ja kahdesta AVK1-ERI ei SA:ta. Viides näyttely oli rodun erikoisnäyttely, jossa Röhväle yllätti ainakin minut saamalla ERIn ja ollen AVK2 ilman SAta.

Mutta ei siis vieläkään sitä valioksi saavaa sertiä, eikä myöskään ulkomaanreissuja.

"Mutta mitä varmimmin neiti tulee venyttelemään joitakin ihastuttavia, toisia vihastuttavia takajalkojaan JH-kehiin, kun tulen neidillä luultavasti kisaamaan ensivuonna :) Ja ehkä Roosan saattaa nähdä jonkun muunkin hihnan päässä, kentietää."

 Totta, Roosalla kisailin usemmankin kisan, hyvin tuloksin ja kyllähän rouva kävi lainassakin, hyvin tuloksin sielläkin. Muistellaan nyt vaikka mm. Pinjan 1/2 Terri-Erissä, Jennyn 1/2 Kuopiossa ja Satun PM1 Jyväskylässä (:

"Aika näyttää mitä tapahtuu seuraavalla jäljellä lumien sulattua, mutta salaisissa toiveissa olisi kulmien merkkaaminen ja tekemisen muuttuminen taas huolellisemmaksi. Jos me joskus näyttäisimme taitoimme kokeissakin."

 Joo tota hupsista. Ei tullut tehtyä jäljen jälkeä, ja sekös vasta potuttaa.

"Ja nyt pentujen aikana ei olla pahemmin harrasteltu, vaikka kun rouva on päässyt tekemään, niin into on ollut korkeella! Pitäisi hyväksikäyttää tota, sitten lajissa kuin lajissa, tokossa nyt ensin kun sitä voi tässä sisällä säheltää, agissa sitten kun pennut on luovutettu."

Tän selkeempää viittausta tokon tavoitteisiin en löytänyt. Kuitenkin treeni jäänyt semmoseksi luuhaiuksi, ei ole mun laji oikein, eikä ole motivaatio kunnossa nytkään.

© Katriina M

"Joskus mimmin voisi ottaa hallille hauskaa pitämään, vähän ottamaan juttuja mielen virkistykseksi, mutta mitään kisauraa en kyllä ala tytölle suunnittelemaan. Saattaa olla että kesällä koitetaan uudestaan nuorten leirillä, sen näkee sitten."

 Iineksen agility pysyi tavoitteettomana hauskanpitona ja puiden kiertelynä. Kerran käväistiin hallilla tekemässä kivoja juttuja ja neiti kyllä nautti :)

Näyttelyistä en näköjään ole kirjannut mitään tavoitteita, hassua, sillä niitähän oli. Iineksellä oli viime vuonna CACIB jahti, ja valkoisten ruusukkeide kirjo laajentuikin kahdella Venäjällä. Valkoista jahdattiin myös ennen Venäjällä piipahdusta Suomesta Jyväskylän kahdesta KV näyttelystä, mutta tuloksina PN3 ja PN2 Vara-CACIB.

"Laji tulee siis jatkumaan Iineksenkin kanssa. Taitaa olla jopa niin, että minä tartun Iineksen liinan päähän ja äiti Roosan."

 Sama juttu kuin Roosan kanssa, ei mejäjäljen mejäjälkeä. Eikiva.

"Pitäisi vaan ottaa itseään niskasta ja treenata sitä vielä lisää ja saada kulmat ja palkattomuus kondikseen. Ja tietenkin kaikenmaailman liikeet. Tuntuukin vähän siltä että Iines jatkaa tokoiluaan jos agility väistyy pois. Rally-toko voisi kyllä olla se Iineksen laji."

 Pari kertaa treenattiinkin ja oli ihan kivaa menoa, mutta hetkellinen motivaatio laski kuitenkin. Silti Iineksen kanssa on paljon hauskempaa treenata tokoa kuin Roosan. Se on jotenkin niin tohkeissaan vaan siitä tössöttämisestä.

Telmalle ei tavoitteita viime vuonna asetettukaan, mutta neiti on osoittautunut vuoden aikana aivan käsittämättömän mahtavaksi lauman jatkeeksi. Perheen koirablondi nro. 2 ♥
Agilityä Tepa on päässyt kokeilemaan ja kovin ylpeänä pirpana jo pinkoi putkiin ja pomppelehti menemään. Pentuluokissa Telma onnistui kerran olemaan ROP ja pääsi vielä 7 parhaan joukkoon ryhmässä! Tampereelta ja Terri-Eristä PNP2 ja olihan niitä muitakin hienoja sijoja ja arvosteluja. Virallisista Tem nappasi kaksi EHta, sillä neiti saisi kehittyä vielä kaikkialta lisää. Pitää antaa aikaa, eihän Iineskään se ripein kehittyjä ollut, eikä omena kauas puusta tipahda.

Junnuistakaan en kirjoittanut suuremmin näköjään tavoitteita, mutta hyviä fiiliksiä ja koiratuttavuuksiahan sitä oltiin viimevuonna hakemassa ja niitä saattin. Mieleenpainuvimpia koiratapauksia ovatkin viimevuodelta Nami westie, norwichi Spud, husky Wiima, nöffi Veena ja aina yhtä valloittava lk. kääpiömäyräkoira Tempi ♥ Kisoissa tuli hienoja fiiliksiä ja myös hienoja sijoja, mahtava viimeinen kisavuosi siis takana, vaikka olisihan noita puuhia vielä mielellään jatkanutkin. ♥

Kiitoksia kaikille kuluneesta vuodesta ja nauttikaa pitkästä viikonlopusta! Ja minä yritän tehdä astetta selvemmät tavoitteet tälle vuodelle seuraavaan postaukseen :)

1 vuosi, 3 kuukautta ja 4 päivää, joita en vaihtaisi mihinkään ♥

PHKP-leiri 2010
© Enni L

Rödsögården - If It Comes From My Heart 

Oon koittanut kai vähän epätietoisestikkin lykätä tätä päivitystä, vaikka oon tän kuitenkin tahtonut tehdä. Nyt kun vuosi vaihtui, niin on ihan tosijuttu se että täytän tänä vuonna 18, mikä meinaa Junior Handler uran loppua. Ehdin vielä yhden kisan kisata Virossa, mutta ei se ole mitenkään verrattavissa kisoihin ja kokemuksiin mitä Suomen kehät ovat antaneet.
Ne ovat olleet korvaamattomia. ♥

Junior Handler kisa-aikani osoittautui varsin lyhyeksi, ja voin sanoa suoraan, että jännityksen piikkiin se myöhäinen aloitus menee. Pohjois-Hämeen Kennelpiirin leirillä 2008 meitä innostettiin lähtemään kisaamaan junnuihin, mutta enhän minä uskaltanut. Enkä uskaltanut seuraavanakaan vuonna kuin epävirallisiin, vaikka leiriltä tulikin karamellilta maistuva sijoitus JH2 Iines kakaran kanssa. Vasta kesällä 2010 todella uskalsin lähteä viralliseen kehään, kun sysäysenä toimi PHKP-leirin BIS Junior Handler Roosan kanssa.
Suuri kiitos siis PHKP:n ohjaajille takalistoon potkimisesta ja etenkin Hannalle kiitos siitä että sait mut tajuamaan millainen showeläin pienestä Roosasta löytyy. ♥

Terri-Eri 2010

Viimeisenä sysäyksenä täydelliseen lajiin uppoutumiseen oli ehdottomasti ensimmäinen kisani Terri-Erissä 2010, jossa kilpailin lörpöttävässä neuletakissa todella kaljun norfolkkieläimen Roosan kanssa. Tätä ennen olin uskaltautunut vain rotujärjestön ja mätsäreiden järjestämiin JH-kehiin, joten jännitys oli hirmuinen. Kehänlaidalta löytyi kuitenkin jälleen Hanna, ja muistan vieläkin sen paniikkini. "Hei mitä mun kannattaa tehdä erilailla?" Ja Hanna vastasi "Ei mitään, kyllä sä ja Roosa osaatte." Se toi ehkä aavistuksen verran rauhaa loukkua lyöviin polviin. Kisan voisi senkin takia nimetä erityiseksi, koska sieltä tuli tavattua ensimmäisen kerran parikin ihmistä, jotka olisivat jääneet tuntematta ilman JH-touhuja. Vaikka kisapaikalla ei sanoja vaihdettukkaan, niin puheenaiheet alkoivat seuraavassa Lahti KV:ssa aiheella "Hei oliksää siel terri-erissä?" ♥

Vaikka nyt kisat onkin siirretty pääkoppani "Do not erase"-osastolle, ei junnuilu tule todellakaan jäämään unohduksiin. Keneltäkään "kanaemoltahan" ei nimittäin ole kielletty sitä jo junnuaikana harrastettua kannustamista, tukemista ja ilosta hihkumista. Ja tätä minä tulen ainakin jatkamaan yhä, mitä varmimmin yhä kyyneleet silmissä. ♥

Porvoo KR 2011 lk. kääpiömäyräkoira Tempillä
© Vilma H

Mutta miksi Junior Handlerista tuli se laji, jonka vuoksi kiikkua pitkin maata ilman rotukehää? Joka meni edelle viimeisistä agilityn nuorten SM-kisoistani? Joka vastoinkäymisista huolimatta säilyi sinä ensimmäisenä lajina tärkeysjärjestyksessä ja jonka kilpailua odotettiin suurimman ja muodottomimman jännitysmöykyn kanssa (möykkyä muotoiltiinkin sitten milloin miksikin kirjaviksi silkkiterrierin pennuiksi)?
Voin vastata kerrankin lyhyesti: Koirat ja ihmiset.

Te kaksijalkaiset kaverit, voi mitä sitä tekisikään ilman teitä? Ketä sitä olisi rynnännyt halaamaan? Keneltä sitä olisi lainannut lihapullia tai numerolapunpidikettä? Keiden kanssa oltaisiin panikoitu muiden puolesta? Kenen kanssa olisi purettu vaatekriisejä, mölytty liian kovaan ääneen tai juostu paniikissa, koska joku on just nyt hukassa?
Tai kenen jakun olisi voinut töhriä itkien ja kuka saisi pahimmankin ketutuksen väistymään hymyn tieltä?
Sitä on mahdotonta kuvailla, kuinka Junior Handler tuo nuoria koiraharrastajia yhteen. Laji on antanut mahdollisuuden tutustua niin moniin uusiin ja ennenkaikkea mahtaviin ihmisiin. En voisi enään kuvitella millaista oli elämä ennen teitä, saatika ilman ♥ Lisäksi kaikkien Junior Handlereiden lisäksi äärimmäisen suuret kiitokset kaikesta tuesta ja kannustuksesta kasvattajille  ♥  Kiitos Sari (kennel Binacan) mahtavasta terästerrieri Roosasta ja Kirsi (kennel Heilurihännän) ihanaisesta Iineksestä ja kaikesta kannustuksestasi!
Olette kaikki tärkeitä.


On kuitenkin vielä erityinen ihminen, jota haluan kiittää kaikesta. Hän on äitini.
Hän on tukenut minua kaikessa, palauttanut maanpinnalle jos olen alkanut leikkimään viisasta, kuskannut, maksanut, opettanut, ilmoittanut kun olen unohtanut ja ennen kaikkea kestänyt ja rauhoittanut mun mahdottomia jännityspuuskia. Ainahan sitä tulee riitoja, toisinaan etenkin näyttelypaikalla, mutta se kuuluu elämään. Vuorotellen ollaan lähdetty kalppimaan milloin mistäkin syystä niin että jakunlieppeet vilkkuu, mutta kyllä sitä ollaan paluumatkat oltu samassa autossa ja valittu hulluja reittejä navigaattoriin, vaikka Off Road jäikin kokeilematta. Silti onnistutaan menemään meidän tyylisesti keskelle metsää, jossa on kuitenkin enemmän postilaatikoita kuin taloja.
Olet rakas.

Team Karloon rämäperhe koossa  ♥ 
RotuRace 2011

Ja ilman noita rakkaita nelijalkaisia, JH olisi silkka mahdottomuus, tai ainakin tuhannesti värittömämpää, mitä se olisi ilman kaikkia eri koirapersoonia. Jokainen koira, jonka kanssa olen saanut olla kehässä, on ollut oma mahtava tapauksensa ♥ En voi kylliksi kiittää teitä ketkä olette minulle koiria lainanneet ja opettaneet täten enemmän kuin koskaan olen uskaltanut kuvitella. Kiitän ja kumarran oikein syvään ♥ Ilman teitä ja koirianne ei laji olisi ollut lainkaan niin antoisa ja opettava, eikä minulla varmaan vieläkään pysyisi sormissa muuta kuin aina enemmän tai vähemmän junttimainen norfolkki (;

Lahti KV 2010

Mutta kuten ihmisissäkin yksi on tärkein ylitse muiden, sama pätee koiriinkin. On nimittäin juuri yksi punainen luppakorvajuntti, jota ilman olisi hyvin vaikeata kuvitella olevansa ja jota ilman taakse jäänyt Junior Handler-harrastus voisi näyttää hyvin erilaiselta.
Tämä pieni punainen isoäiti on Roosa.
Röhvä on opettanut, yllättänyt, haastanut, helpottanut, rauhoittanut ja stressannut, toisinaan jopa kaikkia näitä saman kisan aikana. Vaikkei Roo norfolkkien ulkomuodollista huippukalustoa ole, se tietää olevansa paras. Ja mitenkä olisin koskaan voinut näyttää vakavaa naamaa koko kehää, kun punainen "olen suurimmista suurin"-olotilaa hohtava n. 25cm korkea eläin heiluttaa häntäänsä ja vaatii lisää sitä lihapullaa. Koska hän on niin kaunis. Ja kaikella tapaa mulle niin tärkeä kippurahäntä  ♥
Olet elämää suurempi koira.

Life goes on rotukehissä ja kannustusjoukoissa, ja kenties saan taas suuria mahanpuruja jos koirat ajautuvat kehään, johon itselläni ei ole asiaa. Ja jospa sitä itsekkin ajautuisi handlaamaan muidenkin koiria, sehän tossa junnuilussa taisi olla osittain tavoitteena? Opetella uutta ja valmistautua tulevaan rotukehäelämään, jolle ei olekkaan ikärajaa. Niin kauan painellaan menemään kuin jalat kantaa ja pyörät pyörii, eiköstä vaan? (;

Joten nähkäämme kehän laidalla, oli se kehä sitten mikä tahansa!


PS. Junnut hei nauttikaa joka kisasta ja ottakaa kaikki irti! Ja teille ketkä ette ole vielä uskaltautuneet virallisiin: uskaltakaa ja kokeilkaa! Mitä enemmän harkitsette, sitä nopeammin myös seinä tulee vastaan kun ikä ei enää riitä. Tää kanaemo sanoo tän kokemuksesta.

Uusia vuosia pallon toiselta puolen!

Uusivuosi thai style

Hyvää uuttavuotta blogiin eksyneille tai sitä lukeville! Tässä kohtaa pitäisi tosiaan ottaa katsaus viimevuoden tavoitteiden toteutumiseen, listata uusia tavoitteita, mutta minä sanon ei nyt sille hötäkälle. Thaimaassa vietetään vielä viikko ja sitten tsekataan hommaa uudestaan (;
Ja hei näyttökertoja blogille kertynyt 20 000 !! Kiitos ja kumarrus ♥

It's a rich man's world ja se kartettu vikakerta.

Best of the Best väkeä ♥

Messariviikonloppuun mahtui tietysti rotukehien lisäksi myös rutkasti Junior Handleria ja mahtavia ihmisiä kuten yläpuolelta sen näkee (; Heti perjantaina oli edessä Best of the Best-kisa, joka on siis piirinmestareille järjestetty kutsukilpailu. Jo Jyväskylässä lupasin Roosan Sadulle kisakaveriksi jos neidillä kisaaminen houkuttelisi. No, niin sovittiin että parivaljakko kisaa uudelleen yhdessä BOTB-kehässä ja näinhän kävi.

Satu ja Roosa BOTB-kehässä
© Sanna E

Kisapaikalle saavuttiin Rutun kanssa junalla, joskin ihan yksin ei tarvinnut selviytyä ulos asti, kun Kassu ja Sanna auttoivat kamojen kanssa. Isompi ongelma olikin löytää Pasilan asemalta oikea ovi halliin. Perille kuitenkin päästiin ja paikanpäältä löytyi Satu ja kaikki muut tutut turjakkeet ♥ Kävi vaan niin hullusti ettei kumpikaan meistä, ei Satu enkä minä, ollut ottanut Roosalle mitään namia mukaan. Rutu varmaan oli vain tyytyväinen tähän, sillä Saralta saatujen lihapullien jälkeen koko poppoo haisi lihapullalle. BOTB:n tuomaroi norfolkkien sunnuntain rotukehätuomari Juha Palosaari.

Ihan ei parivaljakon suoritus mennyt putkeen, kun taisi kyseinen kisa nostaa jänskätysmittareita? (: Hihnan nostaminen ja namin näyttö kun vaikuttavat Roosan esiintymiseen aikalailla ja unohtuessaan saattaa naisenalku laittautua kunnon rikkaimuriksi. Pöydällä Roo seisoi kuitenkin varsin edustavasti ja pöytäsuoritus meni huimasti paremmin kuin J-kylässä tapahtuneet treenit mitä ehdin kattoa. Roo ei myöskään ollut pahemmin moksissaan kaulasta nostamisesta, vähän alkoi täristä mutta siinä vaiheessa ei enää kauaa pöydällä oltukkaan. Tota kaulasta nostelua oon ite tottunut ton koiran kanssa välttämään, mutta Satu kun touhuaa enemmän noiden puudeleitten kanssa niin taisivat jänskätyksessä refleksit viedä voiton. Seisotukset ja liikkeet menivät hihnan ollessa oikein kuitenkin hienosti vaikka suoritus aika pikavisiitiksi jäikin (: Oon silti ylpeä tytöistä, ei se hirveen helppoo oo vaihtaa puudeleista folkkeihin, tai ainakanaan toisin päin se ei ole helppoa. Terkuin, epätoivoinen puudelijunnuilija Tampere KVsta.

© Sanna E

Kisan seuraaminen oli kerrassaan mahtia ja tulipa siinä laulaa hymistyä parit Abbatkin kun niitä siinä lähes kotoisasti soi taustalla. Sijoittuneet tekivät hienoa työtä ja kuten sanottu, tuli nähtyä mahtavia ihmisiä♥ Ja tapasinpa oikein rakkauspakkaus putkenkin kun kuvailin kehää Sadun 85 millisellä. Mutta miksi mun lompakko ja pankkitili ovat yhteistuumin päättäneet alkaa sairastamaan anoreksiaa?
Perjantaina sitten hilppastiin Tarjalle ja lenkkeilyn jälkeen ryhdyttiin odottelemaan lauantaina, ja sitä vihoviimeistä JH-kisaa melkoisen kauhunsekaisin tuntein.

© tipsuttajat.galleria.fi

Ja aamulla Telman rotukehän jälkeen oli aika tajuta se että, tän jälkeen ei Suomessa JH-kehät kutsuisi. Fiilis oli kuitenkin hyvä, kunnes iski hihnapaniikki. Olin jo jonkin aikaa hääräillyt Roosan snake ja resco stressileluina näyttelypaikalla ja ohimennen sitten hukannut kyseisen rakkaan setin. Niinhän sitten taas taisin käydä vähän ylikierroksilla sitä etsiessäni ja loppujenlopuksin hinha löytyi kennelliiton nuorisoständiltä. Ja hyvä että löytyikin, olis käyny anorektiselle kukkarolle.

Nuorempien viiden parhaan löydyttyä otti ruotsalainen tuomari Rickard Hagström kehään reilu 40 vanhempaa Junior Handleria. Itse heiluin taassen niillä keskivaiheilla porukkaa, mutta ryhmien jaon jälkeen päädyttiin ensimmäiseen settiin ja jäätiin täten kehään.

Tiivistettynä sitä voisi sanoa Roon hohtaneen ja ällistyttäneen tuossa messarin kisassa. Koko kehän ajan se jaksoi näyttää itsestään jotain, mitä en olisi uskonut. Pieniä juttuja, jotka meinasivat tosi paljon mulle ♥ Yhdessä liikkuessa Roosa lähti suuremmitta tsempeittä edelle, etenkin joissakin kohdissa ihanan suurta kehää. Yksilöarvostelu jännitti pöydän takia aikalailla, vaikka kyseistä härpäkettä treenailtiinkin kotona ahkeraan. Silti vahinkona tapahtunut kaulasta nostaminen edellisenä päivänä sai vähän mun "Jos sitä alkaakin taas ällöttään niinkun sillon Tampereella"-paniikkia pintaan.

Handleri vakavana, koiraeläin hienona ♥
© tipsuttajat.galleria.fi

Yksilöarvostelu meni mielestäni hyvin. Roo yllätti pöydällä, seisoi paria jalkojen siirtelyä lukuunottamatta paikallaan, ei tärissyt vaikka nojasikin tyylilleen uskollisesti kädelle. Pätevin ♥ Tuomari kokeili koiran todella tarkkaan, eikä Roo siitä tuntunut mitään korvaansa hätkäyttävän. Yksilöliikkeinä olivat edestakaisin ja kolmio, ainakin näin Thaimaan lämmön pehmittämillä aivoillani. Liikkeiden jälkeen Hagström pyysi näyttämään hampaat maasta ja taas tuntui etten saanut nakkisormiani piiloon. Röhvä vähän ihmetteli sitä maassa suuhun kurkkimista, mutta tulipahan nähtyä ettei sekään ollut mahdottomuus tuolle "jäämitähähtapahtu?"-folkille :)

© tipsuttajat.galleria.fi

Kaikkien muiden täsmällisten yksilöarvosteluiden jälkeen pari kierrosta vielä ympäri ja seisottelua, kunnes jatkoon päässeet ja tippuneet käteltiin tuloksen kertomisen yhteydessä. Ja me saatiin vielä Roon kanssa jatkaa! Hetkeksi pikkuämmä häkkiin ja muiden kehiä katsomaan, taidettiin siinä välissä syödäkkin.

Sitten jatkoonpäässeidän 20 sekaan, joihin kuuluminen oli aivan mahtava tunne. Välillä jo ryhmän kanssa yksilöarvosteluja odotellessa oli itku lähellä, kun Roo niin pursusi virtaa siinä kehässä ja aina kun jäätiin vain istuskelemaan aidan viereen, iski pieni punainen etuosansa syliin ja pällisteli kun mitään ei muka tehty. Silti siinä vain hengiteltiin syvään vaikka vähän alkoi välillä vetiseksi mennä näkökenttä. Piti päättää että sitä itkettäisiin sitten myöhemmin enenemmän (;
Jatkoon päässeiden kesken teetätettiin T tai L, itsellemme osui jälkimmäinen. Koitin napsia kiintopisteitä sieltä sun täältä, ja omasta mielestäni kuvio onnistui ihan mukavasti :) Jatkoon päässeiden kymmenen joukkoon ei kuitenkaan päästy, vaikka pitkään tuomari viimeisten kolmen edessä seisokeli, vaikka jo 10 jatkossa olikin. Tuomari meinaan etukäteen ilmoitti nappaavansa kymmenen jatkoon ja pariin kertaan hän ne laskikin ennen viimeisten kolmen ulos kättelyä.

Olo oli kehän jälkeen kuitenkin huikea. Miten Roosa osasi taas olla niin mahtava, niin oikeassa tilanteessa? ♥

Sunnuntaina edessä finaali ja fiilis sitä katsoessa sanoinkuvaamaton. Vaikka jo edellisvuonna olin katsomassa finaalia, ei sitä voi mitenkään verrata tämänkertaiseen. Kaikki kasvot olivat tuttuja, seassa ihmisiä joita ei tule koskaan unohtamaan ja joiden menestyksen puolesta itkeä♥ Oli hullua kiljua, taputtaa ja tömistää siellä yleisössä kuin mikäkin epävireinen rytmiorkesteri ja itkeä sen jälkeen kaikkien ihmisten puolesta. Onnea kaikille hienoista suorituksista ja kiitokset mahtavasta kisasta ♥

Suuri kiitos koko messari viikonlopusta kuuluu kuitenkin jok'ikiselle osalliselle, ens vuonna uusiks? (; Mä hautaudun kuitenkin vielä hotellin peiton alle ja toivon ettei huomessa täällä Krabilla sataisi niin paljon kuin ennusteet sanovat.