Sadas blogipäivitys ja päteviä pikkuisia ohjuksia !

Nyt ollaan kai sitten saavutettu jonkinsortin virstanpylväs blogissa, kun blogikirjoitusten lukumäärä alkaa olemaan kolminumeroinen luku. Blogin laadusta kertoo heti tuo kirjoitusvirhe kuvassa, eiköhän tuon satasen perään kuuluisi piste, mutta eipäs ajatella asioita turhan tarkasti (;

Viime maanantaina matkattiin taas Roosan kanssa nuorten valkkuun ja herranjesta tyttö teki hienot treenit! Koutsina oli Mari Mattila, ja treeneissä kolmosten kisarata, Minna Räsänen käsialaa. Okserin 14 tilalla oli vain normaali hyppy. Koko radan oli tavoitteena pysyä koiran edellä, eli takaaleikkauksia ei juuri nähty. Roosalle tämä toimi oikein hyvin ja kun oma liike pysyi jatkuvasti yllä, tuli koirallekkin mahtava meno. Niinpä tänään taas haettiin koiraa hyvin putkista. Roosalla oli muutenkin hyvä meno päällä, veto esteille oli kova ja piti vähän pidätellä. Ja ne An kontaktit! Huhuu, en enää ollenkaan epäile alanko pitään Roosalla pysähdystä vai juoksenneltaisko, kyllä se pysähtyy :D Viimeksikin tuli ripeitä ja nopeita kontakteille hakuja. Kunhan saadaan homma varmaksi niin voi alkaa lyhentelemään sitä aikaa kontaktilla ja ottamaan etäisyyttä.

Roosakin sai siskonsa Tinkan tapaan asemaailmaan sopivan lempinimen. Tinkahan nimettiin huimien luonnetestipisteiden (194p.) Taskuaseeksi ja Roosa sai Marilta nimekseen Ohjus :) Nimittäin suoritimme radan viimeisinä kokonaisuudessaan ja Mari tokaisi "Hyvä, meillähän on vielä sopivasti aikaa ottaa pikkuinen ohjus radalle" Tai ainakin kutakuinkin noin :D

Wilmakin pääsi tiistaina takaisin treenien makuun nyt juoksujen jälkeen. Säähän oli mitä parhain neidin ensimmäisiin ulkoreeneihin. Vettä satoi tasaisen varmasti, mutta onneksi maahan ei ollut muodostunut suurempia lätäköitä. Anna oli pitämässä treenejä ja tiedossa meikäläiselle ongelmallisia ohjausjuttuja, Wimpula tuskin näki hommissa mitään hankalaa. Oma rintamasuuntani pelleili taas oikein urakalla, mikä hankaloitti noita esteiden ohittamisia. Lisäksi en taaskaan ollut tarpeeksi napakka välistävedossa. Mutta hienointa oli se, että rata suoritettiin loppuun puhtaasti, eikä säätila tai ulkona oleminen vaikuttanut mitenkään Wilpertin menoon (:

Wilma pörhäle näytelmöi taas

Tönö-Wilma ei osannut asetella takapäätään kehän ulkopuolella (;
© Anitra Taskinen

Taas on ollut häppeninkiä sen verran, ettei sitä tiedä mistä pitäisi aloittaa kirjoittaminen. Ehkä sitä on kuitenkin loogisinta pätkiä tapahtumien tulva osiin ja pyöräyttää juttu käyntiin aikajärjestyksekssä, suunnaksi siis Someron ryhmänäyttely!

Matkaan lähdettiin Sirpan, Jukan ja Wilman voimin, toki minäkin siellä perässä hihhuloin. Ajomatka näyttelypaikalle sujui siinä perusjuttuja pölpötellessä ja itselle alkoi jo nousta lievä jännityskin päälle. Näyttelypaikalla alkoi kuitenkin olo jo tasaantua, etenkin kun samaiseen näyttelyyn oli ajautunut muitakin tuttuja, kiitos vielä Anitralle seurasta!

Norfolkkeja oli kehässä kahdeksan, joista yksi uros oli pois. Niinpä kehään tepasteli yhden narttupennun lisäksi kaksi urosta ja neljä narttua, joista yksi oli meidän Wilma. Nuorten luokassa oli myös toinen, Wilmaa aavistuksen nuorempi narttu. Kehässä Wilma toimi hienommin kuin odotin, liikkeet olivat lievää nysväämistä, mutta eipä sitä voi neidiltä suuruuksia odottaakkaan kun miettii kuinka vähän meillä näyttelytreeniä on takana. Ja se treenin vähyys näkyi pöydällä. Nyt se oli semmoista epämääräistä vänkäämisvönkäämis juttua, mistä en kyllä tykkää. Pitäisi harjoitella tätäkin. Vapaana seisotukset menivät kuitenkin kivasti, vaikka istumista oli Wilpertin mielestä hauska tarjota, olihan kehässä niin himpuran kuuma! Marja Salmisen käskystä käteen lyötiin punainen nauha ja kilpailuluokasta napsahti voitto ilman SAta.

Arvostelu:
Marja Salminen, Suomi
"Erinomainen tyyppi. Pää saisi olla voimakkaampi. Valitettavan vaaleat silmät. Hyvä kaula ja runko. Erinomainen hännänkiinnitus ja häntä. Hyvin kulmautunut sekä edestä, että takaa. Liikkuu ja esiintyy erittäin hyvin. Karvapeite kauniisti kunnostettu. Hyvässä kunnossa."
NUO-ERI NUK1

SA jäi siis saamatta vaaleiden silmien takia, mutta se vika on neidissä tiedetty jo kauan. Mieltä lämmitti vielä Marjan kommentit kun hain arvostelua. "Harmi nuo silmät kun on muuten niin nätti narttu".
Sitähän se on (:

"Jimmie Ericsson on siinä kuin uimakoulussa" -Mertsi

Telma-vaava tuli vaan koristamaan sivua

Näitä epäselviä blogiostikoita kyllä riittää!

Viime lauantaina otettiin siis suunnaksi Rauma KR, jonne kaiken fundeeraamisen jälkeen pääsi Saanan järkkäämällä "äitikyydillä", kiitos vielä hirmuisesti! Koirakansalaisina matkassa olivat Saanan Beffi ja oma mursuimainen folkisti Roosa.
Näyttelypaikalla ei ollut mikään kiirus ja siinä ehti hyvin majoittautua folkkikehän laitaan, jos joku vaikka tarvitsisi handleri apua. Itsellä kun ei ollut koiria kehässä, Roosa oli paikalla vain junnuja ajatellen. Paikalle saapuivatkin Kirsi ja Jaana koirineen, eli team Heilurihännän. Pääsinkin paras uros-kehään Telman isukin, Mortin (Hh. From Me To You) kanssa, tuloksena PU3. Paras narttu kehässä hihnan päässä oli Mindy (Hh. I'm No Angel) ja kehästä tultiin vihreää nauhaa ja vara-sertiä rikkaampina (: Heilurihännällä oli myös kasvattajaluokka, jossa esitin Mortin, tulokseksi tuli ROP-kasvattaja. Hienosti ne folkit vetää vesisateessakin!


Tuo uimakouluotsikko meinaa kyllä kaikista eniten JH-kehää, jonne siis suunnattiin Roosan kanssa. Vaikka koko päivän oli sadellut vettä, tuntui sitä tulevan vielä railakkaammin kun joutui itse seisoskelemaan siellä kehässä. Roosa ei kuitenkaan kaikessa turkittomuudessaan ollut vesisateesta moksiskaan. Junnuissa ei ollut lainkaan yksilöarvostelua, mutta tuomarina ollut ruotsalainen Eva Liljeqvist Borg teetti liikkeenä kasin. Oma liike tuntui vähän venyvän ja takaa vaihdot olivat tosi epämääräsiä Roosankin siinä kiepsahdellessa. Silti saatiin olla mukana aina siihen saakka kun porukka karsittiin kuuteen tai seitsemään (: Ylpeä olen Roosasta.

Nyt lauantaina olisi suunta kohti Someron näyttelyä, mukaan lähtee Wilma. Toivottavasti keli olisi parempi ja kehään pääsisi ihan hameessa (;

"Ja taas siellä alkoi Muppet Show pyöriä." - Mertsi

Kiitos Antero "Mertsi" Mertaranta jälleen uusista ja mahtavista blogiotsikoista ja mahtavasta MM-selostuksesta. Koirakansa, älkää tappako, mä diggaan lätkää.

Jokunen viikko takaperin saatiin tieto siitä, että minut ja Roosa oltiin valittu TamSKin nuorten valmennusryhmään kahdeksan muun nuoren kanssa, ihan vakiryhmäläisiksi. Ensimmäiset valkkuryhmän treenit jouduin jättämään väliin oman flunssan takia, eli toissa maanantaina olimme ekaa kertaa valkun treeneissä. Kouluttajana oli Pia Niittymäki ja ratana oli Pohjoismaiden Mestaruuksista 2010 tuttu joukkuehypäri, joka siis löytyy täältä.

Rata mentiin alkuun kisanomaisesti ihan pillinvihellystä myöden. Tuloksena meille kuitenkin hylky, kun jätin Rn selän taakse 7 hypyn jälkeen, ja koira valisti lähemmän putkenpään. Lisäksi pituus tuotti ongelmia koko treenien ajan, vauhdin otto tuntui olevan Roosalle se päivän sana. Lopputreeni vedettiin yhdellä pituuden palalla, ei ongelmaa.
Loppuun kokeiltiin vielä vaihtoehtoista ohjaustapaa hypylle 10. Tuntui mukavalta vaihtelulta, vaikkakin taisi hidastaa Roosaa jonkinverran. Tai tiedäppä sitä, kyllähän se käännös oli todella pieni. Renkaan kanssa ei ollut ongelmaa koko päivänä, mun luottamus alkaa kasvaan ja keppien hauissa oli pari pulmaa kun suhersin itse, mutta keppien edessä tehty persjättö toimi epäilyistä huolimatta. Lisäksi yksi väärä rata kun menin aivan sekaisin. Silti jäi hyvä ensimaku nuorten valkusta, ei malttaisi odottaa uusia treenikertoja (:

Tämän viikon maanantaina oltiin siis toista kertaa valkkuilemassa, kouluttajana Marketta "Marke" Kulo. Treenattiin Jenni Lehtisen suunnittelemalla radalla (TamSKin valmennusryhmän blogista löytyy ratapiirros, mutta treeneissä rataan tuli joitakin muutoksia) joka oltiin pätkitty osiin niin, että koiralle palkkaus tulisi yllätyksenä, eli vähän epätavallisemmassa kohtaa. Videolle radanpätkistä tuli kaksi, kun kolmea ehdittiin työstää. Kolmaskin taisi olla viimeisten ratojen yhdistelmä.

Roosa tuntui alkutreeneistä tosi kankeelta, mutta taisi johtua vain omasta alkukankeudesta, sillä seuraavat radat sujuivat jo huimasti paremmin. Itselläni oli ohjauksissa aikamoista epäselvyyttä, takaakierrot tuli joko liian hätäsestä näytettyä, tai jäin liian pitkäksi aikaa törttöilemään ja myöhästelin persjätöistä. Lisäks videolta näkyy taas toi miten juoksen ite noihin putken päihin ja kompastelen jalkoihini. Hyvä koordinaatio tosiaan, mutta mulle tuli niin kiirus tossa Alessan naureskelukohtauksessa, että ei jalat vaan pysyny perässä kun hiekka liuku lenkkareiden alla. Inovit, tai vastaavat, olis kivat.

Roosan An kontaktit oli kuitenkin tosi kivoja! Harmi ku niitä ei videolla näy. Kerran taisi tulla suoraan alas, mutta pari nopeampaakin toistoa tuli. Enään toi on/off ei tunnu niin onnettomalta idealta A:llekkaan. Puomilla se nyt on ihan jees. Mitä nyt kyttäillään välillä sitä paikkaa. Toistoja toistoja.

Tampere KV - kunnon härdelliä, kunnon seuralla !

Keskikokoinen Villakoira Soltar's Hardwood Stomp "Nemo"
© Heidi Talvitie
Lauantaista pöydällä asettelua

No nyt tämä blogger toimii samaan aikaan kuin mun kirjoitusmotivaatio!
Tampere KV oli siis jo lähes viikko sitten, mutta teksti on viipynyt ilmentyneen laiskuuden takia. Huomenna suunnaksi pitäisi ottaa Rauma ja oli pakko ottaa itseään niskasta, etteivät päivitykset vallan lähde lapasesta.

© Miira Ikonen

Alun koirapaniikin jälkeen sain lauantaillekkin hommattua normikisaan koiran, nimittäin sain Saana Simolalta lainaan keskikokoisen villakoira uroksen Nemon. Aluksi tuntui vähän hirvittävältä idealta hyppelehtiä kehään villakoiran kanssa, mutta turhaan huolehdin. Tuomarina lauantailla oli Anna Mäkinen, ja tosiaan myös PM-kisa oli samaisena päivänä.
Näyttelypaikalle saapuminen tapahtui mautolla ja aikaa jäi ihan hyvin koiran paikalleen asettamiseen ja Nemon testailuun. Vielä kerran kiitokset Saanalle ihanan herran lainaamisesta! Alun hermoiluni villakoiran hihnan paikan kanssa osoittautui turhaksi, ei se leuan alta vaihtaminen ollutkaan niin hankalaa.
Kehässä meidät jaettiin sitten ryhmiin alkutsekkauksen jälkeen, olinkohan toisessa vai ensimmäisessä ryhmässä. Kehän laidalla Nemo otti kaiken ainakin irti ja rauhoitteluun sai oikein keskittyä. Pöydällä jäi meno kuitenkin vähän ryhdittömäksi, sitä Annakin sanoi palautteessa. Liikkeet, edestakaisin ja kolmio, sekä vapaa seisotus menivät kuitenkin nappiin! Jatkoon ei ryhmästämme päässeet, mutta kehästä jäi hyvä fiilis, sehän se pääasia on (: Ja oon ylpeä itsestänikin kun uskaltauduin villakoiran kanssa kehään! Tästä se lähtee, pääsen eroon mun terrierikaavoista :D

PM-kisa Roosan kanssa
© Linda Holopainen

PM-kisaan otinkin sitten tutun, pienen ja punaisen pärryyttimen, joka raukka parka joutui mautossa matkustamaan näyttelypaikalle.
Kehässä Roosalla oli harvinaisen pirteä fiilis, ehkä siinä näkyi hetken kehätaukokin. Häntä jaksoi viuhtoa pidempiäkin aikoja ja jalkoja töpöteltiin oikein nätisti.
Yksilöarvostelussa pöydällä R jäätyi aivan täysin. Neiti alkoi täristä, minkä takia myös pöytä tärisi, eikä se oikeastaan edes omasta nojaamisestani helpottunut. Luultavasti Roosa otti nokkiinsa liiallisesta kaulasta otosta, mulla oli taas Wilma ja Iines vaihde päällä. Tilanteen huomioon ottaen pöytä meni kohtuullisesti, ja koira oli aivan eri tapaus kun jalkojen alla oli taas tukeva maa. "Mamma eihän siinä ollut äsken mitään, jeejee mennään", koko koira tuntui juhlistavan. Hupaisa eläin tuo :D Yksilöarvostelussa tehtiin kolmio ja edestakaisin + vapaa seisotus. Jollakin kolmion sivulla tuntui itselläni vähän tökkivän ja heiluvan. Jatkoon pääseviä odotellessa Anna päätyi vähän kiertelmään ympäriinsä ja teetti vielä yhdet edestakaisin liikkeet. Päästiin kuitenkin viiden parhaan joukkoon ja lopulliseksi sijoitukseksi tuli PM4! Mahtava fiilis ja onnea myös huimasti muille, etenkin Annille, kuka pokkasi koko jutun (:


Lauantaille tuli myös muuta actionia, kun Roosaa testaili monikin handleri siinä kehän laidalla. Eipä ole naisella paljoa väliä kuka löytyy hihnan päästä, kunhan sillä on ruokaa! Lisäksi Jenny kävi kysäisemässä kiinnostaisko mua tulla auttelemaan Timonan kasvattajaryhmään. Mun innostus oli muutenkin niin korkeella, että sain oikein kunnon hihkutuskohtauksen siinä suostuessani, mutta onneksi vanhenin taas oman ikäisteni tasolle muutamaa minuuttia myöhemmin hampurilaisten ääressä. Sitä fiilistä kun sai juosta Tampereen isoon kehään niin kovaa kun töppösistä lähti, hieno lk. collie hihnan päässä on hankala sanoin kuvailla. Mutta älyttömän hienoa se oli! Kiitos team Timonan ja Jenny kun pääsin kokemaan tuon (:

© Linda Holopainen

Sunnuntaina sitten terrieripäivä ja sain äidiltä kyydin niin ei tarvinnyt mautolla painella paikalle. Terrieripäivä tarkoittaa monia tuttuja, mutta junnuissa hihnan päässä ei kuitenkaan ollut terrieriä vaan mäyräkoira, nimittäin Stina Selenin omistama lyhytkarvainen kääpiömäyräkoira Karswell African Sophistication "Tempi", jonka junnulainasta olin Stinan kanssa höpötellyt ensimmäisen kerran jo Jyväskylässä. Nyt voihdoin sopiva näyttely osui kohdille ja pääsin neidillä kisaamaan. Alkututustumisen ja pikkupoikien ihmettelemisen jälkeen päästiin kuitenkin hienosti alkuun ja ihastuin neitiin ikihyviksi! Junnuja tuomaroi Elisabeth Gonzales Gibraltarilta.

© Hilde Fredriksson

Tempin kanssa oltiin heti ensimmäisessä ryhmässä. Välillä seisotuksissa katseltiin vähän taakse, mutta tykkäsin kyllä kovasti miten me kehässä oltiin. Pöydällä meni nappiin ja edestakasin liikkeessäkään ei ollut mitään ihmeellistä. Liikkeen jälkeen tuomari tuli kuitenkin pyörimään ja tunsin taas itseni ankaksi siinä vaappuessani. Koskaan en muista, että kun on noin varma koira kuin Tempi, niin voisi ne polvetkin nostaa maasta. Yksilöarvostelun jälkeen piti vielä antaa kunnon liike koirasta palatessa takaisin, ja kyllä Tempi aikas vauhtia paineili noin lyhyjalkaiseksi tapaukseksi (:
Pääsimme Tempin kanssa ryhmästämme jatkoon, eli 17 parhaan handlerin joukkoon. Jatkoon päässeiden kesken parin ympärimenon jälkeen vaihdatettiin koiria, ja sain samojedinkoira Candyn. Namini olivt vähän turhan tylsää kauraa kaverille, mutta onneksi saimme nakkia hommattua, ja seisominen sujui ajoittain mukavastikkin. Vähän Candy oli Janeten perään, mutta kyllä hommasta selvittiin suht kunnialla. Jälkikäteen kuulin etten edestakas liikkeen jälkeen tarkistanut Candyn jalkoja, ja ne olivat kai vähän vinksinvonksin. Muistetaan taas ensi kerralla (: Kun saatiin omat koirat takaisin napattiin sijoitettavat viisi. Meidän matkamme tyssäsi tähän, mutta jälkikäteen saatu palaute oli positiivista, joten ei yhtään harmita. Ja fiilishän se yhä on tärkeä, ja Tempin kanssa jäi hyvä fiilis!

Ja loppuun vielä perinteiset onnittelut ja muut kiitokset :D Kiitokset tosiaan kaikille seurasta ja huimasti onnea pärjänneille, etenkin siis Annille, Junille ja Miitalle! Ootte aivan mahtavia! Ja tietysti myös blogissa vilahdellut bläkkäri norfolkki Mauri ansaitsee onnittelut varasertistä ja varacacibista, joista cacibi tulee vahvistumaan ihka oikeaksi cacibiksi! Jes!

Aivan!! Melkein meinasi unohtua.. Saanahan tosiaan kisasi Roosalla hienosti sunnuntaina SM-osakilpailussa. Tytöllä ei kuulemma ollut pöydän kanssa mitään ongelmia ja parivaljakon tie vei aina jatkoon asti (:

Jokasortin säätiloja

Rönttäle-Roosa kehässä
© Katriina Mäenpää

Viime viikon vietin suurimmaksi osaksi "oman kodin" kenneltyttönä, äidin ja Petrin lähtiessä Italiaan. Sunnuntaina, joka oli ns. viimeinen vahtivuoro, starttasin sitten mauton ja lähdettiin suuntaamaan Roosan kanssa kohti Hakametsän jäähallin parkkipaikkaa skottien järjestämään vappu match showhun. Alunperin tarkoituksena oli vain saada Saanalle tilaisuus harjoitella Roosan kanssa Tampere KV:ta varten, mutta ajauduttiinkin sitten taas kehään. Kyseinen vappumätsäri oli ohjelmistossa nyt toistamiseen, viime kerralla sieltä läjähti käteen pienten aikuisten sinisten voitto. BIS-kehässä jäimme häntäpäähän, mutta palkinnot sieltäkin silti tuli :) Eikä nytkään mennyt pöllömmin.

Liikettä parikehässä
© Jonna Hautakangas

Parikehässä meitä vastassa oli shetlanninlammaskoira. Roosa esiintyi koko kehän varsin mallikkaasti, pöydällä vähän vilkuiltiin, mutta se nyt oli aikalailla arvattavissa, kun kehäjuttuja ei olla treenailtu aikoihin. Liikkeet menivät kivasti, en edes pyytänyt Roosaa lähtemään edelle. Välillä tuli paljonkin tota katsekontaktijuttua, mutta ei se hirmuisen paha juttu ole. Pääasia että koiralla heilui häntä niin vietävästi, kunnes taas tuli tylsää ja lösähdettiin. Parikehästä käteen tuli punainen nauha, ja siitä seurasi punaisten kehän odottelu. Kyseisestä kehästä ei sitten suurempia odotuksia ollutkaan :D

Lösähtänyt Rönttäle
© Jonna Hautakangas

Punaisten kehässä puhti alkoi hiipua jo sen verran nopeaan tahtiin, että testiin otettiin suunnitelma B. Seisotin folkkieläimen siis kuin cairnin konsanaan, ja pitäähän sitä olla ylpeä, ettei koira näytä kovin angstaavalta oravalta. Jos päätä olisi pitänyt namin sijasta hihnalla, niin voi sitä mulkoilun määrää. Aattelin että homma näyttäisi ihan pöntöltä, mutta loppujenlopuksi, ei tuo niin paha ole. Laiskoina päivinä noin voisi siis toimia ihan rotukehissäkin.

"Ison" kehän liikkeet menivät mukavasti, mutta juurikin se ainainen seisoskelu latisti ainakin koiran tunnelmaa. Ja olihan se raekuurossa seisominen muutenkin vähän tympivää. Tuomari, jonka nimeä en muista, otti meidät kuitenkin jatkoon sanoin: "Mulla on tässä nyt kaksi varmaa jatkoonpääsijää" Ensin matkaan tarttui Milla ja Papu mitteli, sitten me. Olin jo aivan tohkeissani, mutta vielä kun neljän kärki koostui kahdesta muustakin tutusta niin fiilikset vaan nousi. Loppujenlopuksi sijoituksemme oli PUN2 Papun viedessä punaiset! Hieno Röhväle.

Loppukevennyksenä vielä pari kuvaa meidän kehäelämästä silloin, kun me ei ainakaan seistä.

© Katriina Mäenpää

Wilmamaista hääräilyä

Wilman treenit keskiviikkona keskittyivät pääosin kontakteihin, joiden kanssa ei pitkään aikaan oltukkaan tehty töitä. Kontaktien lisäksi tehtiin kaksi ratapätkää, joista ensimmäinen tuossa yllä on kuvattuna. Vähän pohdin mitä Wilma tekee sylkkärin kanssa, mutta eipä tullut ongelmaa. Itse kyllä näytän armottoman tökeröltä. Toisen radan tiukka takaaleikkaus aiheutti päänvaivaa, jäin töpöttämään hirmuisesti, enkä lähtenyt hypyn jälkeen ripeästi liikkeelle ja taisin vielä kaikenlisäksi kääntää liikaa. No, ainakin taas selvisi, että Wilma kuuntelee ja hienosti kuunteleekin!

Mutta takaisin kontakteihin. Wilpur edistyi aivan huimasti. Pari toista A:lla niin, että Alessa piti hihnan, palkkasin ja naksautin itse. Sitten päästettiin Wilma irti, ja neiti kävi itse tuuppaamassa sen takapuolensa kontaktille. Muuta tälläinen tarjoaminen sitten A:lle sekä puomille. Lopuksi otetiin vielä hihnassa koko esteitä ja palattiin takaisin namialustaa, koska Wim kyttäsi niska kenossa alastulot. Namille juokseminen innosti, mutta muutama hieno pysähdyskin saatiin, molemmille esteille. On se hieno eläin!

Nyt Wilmalla alkoivat kuitenkin juoksut, joten ollaan hetken aikaa nyt lomalla ja seuraavana treenataankin jo ulkona. Lisäksi myös aina yhtä inhottavat punkit ovat palanneet harmiksi liikenteeseen, Wilmallekkin määrättiin  kaulassa olevaan märkivään punkinpuremaan antibioottivoide. Punkin piikki oli myös jäänyt haavan sisään, joten sekin tulee märkimällä pihalle. Pikaisia paranemisia pienelle tapaukselle !