keväänmerkkejä näkyvissä ?

Pitkästä aikaa sieppasin kameran kainaloon ja otin koirat kuvattaviksi, tosin ihan vain kotipihaan ja kuvasaldokin jäi todella pieneksi. Hirmuisen pitkälle kun ei viitsi mennä pentujenkaan takia, eikä meillä oikein kumpikaan ole ihan huippukunnossa pitempiä lenkkejä ajatellen. Tytöt olivat kuitenkin tohkeissaan päästessään itsekseen pihalle kameran eteen, Iineskin oli mahtavalla kuvailu tuulella, ja mammalla riitti intoa :)
Mutta tässä muutama hassu kuva, hyvin lyhyeltä kuvailupätkältä.

 

Ja kuten yleensäkkin, jokaisella kuvauskerralla ei aina voi onnistua.

Onnea Roosa !

Aika on kyllä kulunut huiman nopeaan, enkä yhtäkään päivää vaihtaisi pois :) Mutta folkkimaiseen tapaan rullataan etiäppäin ja oman tohinan ohessa seurataan nyt myös mitä mainioimman Röhväleen jälkikasvun vaiheita!
Onnittelut koko Binacan Young-pentueelle Jatzille, Vilille, Ruffelle ja pikkutytölle :)

"Huih! Olit sohia minut sössöksi sontikallasi!"

Flippan ja vinksahtanut handler.
© Johanna Lahtinen

Turku KV siis oli ja meni, ja miekäläinenhän oli siellä huitelemassa :)
Jo lauantaina lähdin suureen ja mahtipontiseen Siivikkalaan Annan ja norwichien majoitukseen. Ilta ohjelmassa oli Näädän ja Kebabin (Tintin ja Rullan) kanssa ulkona pomppiminen ja Auroran trimmiä seurailin sivusta. Loppuilta vierähti sitten rupattelun ihmeellisessä maailmassa. Aamuyöstä tuli myös äksöniä, kun Tintti päätti päästää parit kummastuneet murahdukset, tiedä sitä oliko kääryle unissaan vai ei, ja tippua kolahti omaan päähäni. Nukuin siis patjalla ja Tintti Annan kanssa sängyllä. Siinä tuli kyllä sellainen herätys ja nenän jomotus, mutta kyllä se uni vielä kaaliin tuli tainnutuksen jälkeen. :D Herätyskellot pirahtivat lopulta kello kuusi ja seitsemän aikaan päräytimme matkaan ja poimimme Saanan ja borderterrieri Beffin mukaan.

Parkkipaikka sählinkien jälkeen päästiin viimein paikalle ja majoittauduttiin borderterrierikehän laitamille, sillä Beffin kehä oli heti ohjelmassa ensimmäisenä. Heti kehän laidalta tuli pongailtua tuttuja, nimittäin border Remun omistaja Sanni, ja Junikin käveli vastaan jo ennen JH-kehälle kokoontumista.
Kuaa ei ehtinyt kulua kun Nan jo ilmoitti olevansa tulossa sunnuntain kisakoirani Flippanin (Nanstop Butterfly Flip) kanssa. Kyse on siis samasta norfolkkinartusta, jolla kisasin Seinäjoella. Melkein heti neidin saavuttua ajauduin JH-kehän laitamille katsomaan PM-kisaa, jotta italialaisesta tuomarista, Marco Marabottosta saisi jonkinlaista mielikuvaa.

Junior Handler-kehän laidalta löytyikin yksi jos toinenkin tuttu, jos kaikki tähän listaisi niin joku mahtava unohtuisi kuitenkin hörhöillessäni välistä, mutta kyllä te ihmiset tiedätte keitä tarkoitan :D Uusiakin tuttavuuksia tuli nähtyä, kiitos siis teillekkin!

Sitten tuli aika vanhempien alulle. Kaikki junnut tungettiin samaan kehään ja tunnelma oli kieltämättä hyvin tiivis. Flippan jaksoi kuitenkin tönöttää hienosti ja liikkeetkin menivät kehän puolella oikein mallikkaasti, kun vertasi siihen nopeaan testailuun kehän ulkopuolella. Tuomari nappasi isot koirat kehästä ja muut pyydettiin poistumaan. Isojen yksilöarvostelujen jälkeen sama rumba, tuomari nyppi keskikokoiset ja pienet koirat taas pihalle. Kolmannella kerralla Marco sitten heittikin vain porukan kahtia ja näin ollen esiinnyimme Flipsin kanssa kolmannessa ryhmässä.
Flippan toimi kehässä aivan mahtavasti, itse tykkäsin Turun yhteistyöstä paljon enemmän kuin Seinäjoesta. Flipsin valeraskauttakaan ei huomannut käytöksestä, paitsi silloin kun piti nyppiä sanomalehden riekaleita turkista ennen kehään menoa. Pöydällä olo ja hampaiden näyttö sujui kuitenkin ongelmitta, ja itseäni jännittänyt koiran ympäri kiertäminen koiran ollessa pöydällä meni omasta mielestäni hyvin. Itseäni jäi vaan armoton hätäilyni häiritsemään, mutta kai tuo kiirefiilis ajanmyötä haihtuu. Liikkeinä teetettiin ympäri, edestakaisin ja takaisin jonoon. Kun tuomari sanoi kaiken peräjälkeen, en missään välissä jäänyt seisottamaan, vaikka nyt jälkikäteen ajateltuna, olisi pikku pysähdys varmaan rauhoittanut mun ja Flippanin folkkirallia. Pikkuterrieri oli taas kovin riemuissaan päästessään kehäilemään ja paineli iloisena itsenään edellä. Ja sininen vinkunorsu oli mitä paras palkka suuren uurastuksen jälkeen.
Jatkoon Marco ei meitä ottanut, mutta pääasia nyt olikin että kehästä jäisi hyvä ja onnistunut fiilis itselle, ja se tavoite tulikin saavutettua :D Kiitos taas Nan kun sain Flippanilla kisata (:

Pikaisen kojukierroksen ehdin vielä tekemään Nooran kanssa, mitään tosin ei jäänyt käteen, ennen kun pakkauduttiin takaisin parkkipaikan perällä olevaan autoon ERInomaisen koiraseuran kera (: Matkalla tutustuttiin vielä Turun laitamilta löytyvään koppiheseen, joka oli niin täynnä ettei edes yritetty sisälle, sekä cittarin kiinni olevaan heseen. Niinpä nokka kohti huoltsikka ABCtä ja hesemässyä naamaan.

Kiitos vielä kerran jok'ikiselle kaksi- ja nelijalkaiselle seurasta! Kuviakin on tulossa lisää, kunhan niitä saan ja jos tekstin otsikko jäi hämäämään, niin se on vain ihastuttava Aku Ankka-sitaatti Don Rosalta. Minkäs sitä mieltymyksillee mahtaa :D

näppärää pikkuväkeä



Karloon pikkuväkeä 3½ vk.

 Blogimme on taas kärsinyt lievästä hiljaisuudesta, mutta ehkäpä tuolla äärettömän suloisella, aamutoimia terrorisoivalla pikkuväellä on jotain osuutta asiaan. Nyt kun silmät on auki ja kuulo pelaa, niin pitää sanoa että noista tapauksista on kuoriutunut kyllä rohkeita ja itsevarmoja tapauksia!

Pennut ovat kyllä kehittyneet aivan huimaa tahtia. Pentuaitauksen suurin vipeltäjä on varmastikin meidän pieni mies, joka on tallustellut jo reilu viikon kaikilla neljällä jalallaan. Kaverilla on kyllä elämäniloa niin huimasti pienessä paketissa, ettei sen seurailua viitsisi lopettaa millään. Nyt pojan kävelyesimerkkiä ovat alkaneet muutkin tapaukset seurata, ja etenkin meidän isoimman tytön, eli emännän, taidon näytteet ovat yllättäneet. Neiti meinaan kävelee jo hyvää vauhtia, vaikka suurin tapaus onkin. Silti edelliseen pentueeseen verrattuna, tapaukset ovat hyvin saman painoisia. Suurin kokoero koko aikana on tainnut olla siinä sadan gramman tietämillä.

Ja meidän lapsethan ovat tajunneet kuinka mahtavaa on käyttää aikaa sisarusten kiusaamiseen ja leikkiin haastoon. Aikaisemminhan pikkupoika oli vähän niskanpäällä leikkipuuhissa, miehenalku kun sai nyppiä kavereita korvista minkä kerkesi. Nyt kuitenkin vilinä on lisääntynyt ja kaikki lätkivät nyt toisiaan tasapuolisesti. Etujalkaa nostellaan jo tiuhaan tahtiin kun toisia läpsitään päähän tai mihin sitten ikinä osutaankin. Ja toisinaan ei osuta mihinkään, mutta siitä eivät ole folkin alut lannistuneet. Lisäksi toisia on todella mukava repiä korvista, ja terrieriravistuskin löytyy pienessä mittakaavassa! :D Kyllä meidän lapsilta ajanviettotapoja löytyy ja tänään saatiin leluseuraa pentulaatikkoon, kun sekaan mahtui sininen koira ja oranssi poro, jolta tosin edelliset kaverit amputoivat sarvet. Mutta silti pitää kiittää naapurimaan suurta sisustusliikettä, joka noita pieniä riemunkirjavia pehmoleluja valmistaa! Ihan huippuja pentuleluja :D

Jottei aivan juututtaisi vauvahuumaan, niin kerrotaas edellisen pentueen kakaran, Wilman agilitykuulumiset. Edelleen ollaan siis kerta viikkoon käyty Alessan treeneissä hankkimassa järjenvaloa. Neiti on kyllä edistynyt mahtavasti, vaikka kuulo on yhä vähän valikoiva. Silti kontaktit meikäläiseen alkavat menemään ja paljon paremmin, paitsi jos jossain on namikuppi :D Lisäksi Wilmasta on kuoriutunut oikea leluhysteerikko, mikä tahansa vinkulelu mikä tallilla nokan eteen tulee on ihan huippu kiva! Tyttö on vaan niin kova häslä ja itsellänikin on taipumusta olla välillä kaikkea muuta kuin rauhallinen, niin tupataan olemaan aika kaoottinen pari yhdessä. Viime treeneissä tuli kuitenkin taas huimia onnistumisia vinokepeillä, kun tehtiin toistoja ilman hihna-avustusta. Pari kertaa W koitti hommista luistaa ja juosta sivusta, mutta yksikään pujottelu ei jäänyt kesken. Käskyä pikkuterrierillä vaan ei ole aikaa odottaa, eli joskus tuppasi käymään niin, että koira meni jo onnellisena puolessa välissä keppejä, ennen kuin itse tajusin mitään sanoa. Ja kun lähdettiin takaisinpäin, Wilma tarjosi keppejä myös poispäin namikiposta! Keppihullu eläin :D
Putkilla meille on tullut jonkinsortin takapakkia. Yhdeksi syyksi tajuttiin taas oma liikkumiseni, nimittäin olen itse juoksemassa putken suuta kohden, eli koiralle ei jää tilaa. Samasta asiasta Rauno Virta sanoi minulle viime kesän SAGIn leirillä valmennuksissa Roosan kanssa. Vanhat asiat alkavat siis taas kummitella. Lisäksi toinen käteni tuntuu huiteleman muissa maailmoissa ties minne, enkä muutenkaan meinaa muistaa rauhassa ohjata koiraa putkelle, ei ole toi "keilaaminen" vielä syrjäyttänyt liikemuistin epämääräistä huitomista. Mutta homma alkoi mennä jo paremmin lopputreeneistä.
Uutena juttuna viime kerralla otettiin välistävetoja. Hommanhan piti olla itselleni helppo ja koiralle vaikea. Kuitenkin ensimmäinen kerta meni täysin penkinalle, kun palkkasin Wilman käteen tulosta ja se nami ei sitten lähtenytkään heti sormista. Ihme tökkeröintiä. Toinen kerta meni kuitenkin jo paljon paremmin, ja ihan yllätyin kuinka hyvin Wilma loppujenlopuksi radalla kuunteleekaan. Muutaman kerran välistäveto kuitenkin muuntui takaakierroksi, kun käänsi turhan aikaisin takaisin, mutta pääasiana oli ne muutamat todella hienot välistävedot! Wilma kääntyi todella läheltä siivekkeitä ja luki niin mahdottoman tarkasti! Huippufiilikset :D
Loppuun vielä kuva Wilmuskasta, joka käväisi meillä trimmissä :) Tytöllä on ikää jo huimat 16kk, kyllä se aika vilistää!

Mitä kätki sisäänsä folkkiperheen vuosi 2010 ?

On siis aika niputtaa mennyt vuosi tiiviisti yhteen blogimerkintään, mikä tulee tuottamaan minulle suuuria vaikeuksia. Koko vuosi on olut täynnä itkua, naurua, suuria kehäpaniikkeja ja niiden jälkeisiä riemunkiljahduksia ja häkellysfiiliksiä, black out - hetkiä, kiroamista, hehkuttamista, onnistumista ja epäonnistumista. Ei voi muuta kun kiittää kaikkia ketkä ovat tätä vuotta meidän kanssa jakaneet, kiitokset kaikesta! Nyt on taas uusi vuosikymmen edessä, ja koiraihmiset tuntien, ei siitä voi tulla muuta kun hallitusti epähallittua, yltiöpäisen riemukasta kaaosta! ;)


Nuorten SM
© Jenna Tajakka


Roosan vuosi on ollut aikamoista rumbaa, ja se on yllättänyt positiivisesti, ja samalla aiheuttanut ohjaajalle aikamoista hermojen kiristystä, etenkin agilityn osalla. Uramme toisista virallisista nappaamamme nollavoitto Marjo Heinon agilityradalla, oli ehdottomasti suurin onnistuminen. Toisen nollan saimme 10.10.-10 hyppyradalta. Ja koko vuodelle mahtuu huimasti harmittavia vitosia, mutta ne jos mitkä opettivat paljon. Nuorten SM kisojen keppien haltuunotto, 10.10.-10 kisattu B-rata, jolta hommasimme kiirehtimällä puomin kohtaktivirheen, ja ihanneaika alittui -18.28. Näitä riittäisi ties kuinka. Ensivuonna aiomme vielä hommata kolmannen nollamme ja siirtyä kakkosiin, katsomaan kuinka rahkeet siinä seurassa riittävät (:
Ensin olisi kuitenkin tarkoitus hoitaa peruskunto kohdilleen pentujen jälkeen, ja varmistella kontaktitreeneillä on/offeja. Lisäksi kaikkenlainen opetteleminen oman ohjauksen kanssa ja Roosalle lisää estevarmuutta + vauhtia, niin meillä alkaisi olemaan kiva folk-paketti kasassa (:

PHKP-leirin mach show
© Aino Luosa

Vuosi 2010 oli hiljaisin Roosan kehävuosista, ja tilille kertyi vain kaksi virallista näyttelyä, joiden lisäksi neiti kävi esiintymässä kerran epävirallisesti rotujärjestön tapahtumissa, leirin jh-, ja match show kehissä, sekä parit kerran virallisissa JH-kisoissa.
Seinäjoella Roosa sai uransa toisen Hn, mutta asia korjaantui Lahdessa ja valioituminen oli niin lähellä, että pistää harmittamaan. Roosa jäi PN2 saaden varasertin ja varacacibin, ja olimme ainoita, joille tuomari tuli selittämään päätöstään. Hän kun oli kovasti ihastunut Roosaan, mutta voittaneella nartulla oli lyhyempi runko ja tummemmat silmät. Silti, se oli niin lähellä. Viimeinen serti kuuluukin ensivuoden tavoitteisiin ja saattaa olla, ettei Roosa sen koommin tule enään rotukehissä piipahtamaan, ellei satuta ulkomaille. Mutta mitä varmimmin neiti tulee venyttelemään joitakin ihastuttavia, toisia vihastuttavia takajalkojaan JH-kehiin, kun tulen neidillä luultavasti kisaamaan ensivuonna :) Ja ehkä Roosan saattaa nähdä jonkun muunkin hihnan päässä, kentietää.








Syksyn mejäilyt.


Roosan viime vuoteen mahtuu myös uusia aluevaltauksia mejän puolelta. Vuoteen kuului kaksi jälkeä, jotka kaikin puolin poikkesivat toisistaan. Ensimmäinen jälki kuljettiin jännityksen jälkeen reippaasti nenä maassa, vain yhden kerran sivuun menon tuloksin. Toinen jälki oli hirmuista pinkomista, ilmavainua, hieno makuunmerkkaus ja toisen oikaisu. Veri ei siis enään jännitä elementtinä lainkaan, vaan huolelliseen työskentelyyn tuli Roosan tapainen tärinä ja kiire. Aika näyttää mitä tapahtuu seuraavalla jäljellä lumien sulattua, mutta salaisissa toiveissa olisi kulmien merkkaaminen ja tekemisen muuttuminen taas huolellisemmaksi. Jos me joskus näyttäisimme taitoimme kokeissakin.
Mutta tämän lajinhan piti olla täysi kokeilu. Asenne kurssille mennessä oli "No jos se siitä tajuaa niin jes!" Roosa näytti tajuavansa ja paljonkin (ainakin sorkan päälle) ja laji nappasi mukaansa. Koskaan en ollut ajatellut tekeväni juuri mitään metsästykseen liittyvää, mutta tässä sitä taas ollaan. Kauriinsorkat pakastimessa ja lehmänverta jääkaapissa. Ja sieni perässä leikkimässä haavakkohirveä :D








Kotitokot mamma-aikana.


Ja kyllähän Roosan kanssa viimevuonna tokoiltiinkin, ei paljoa, mutta niin että riemu säilyi. Syksyllä olimme taas Hämeen-spanielikerhon koirakoulussa, tokon kilpailuvalmiiden ryhmässä, vaikka havittelin paikkaa jatkavista. Kuitenkin olin niin hidas (yllätys yllätys) ja päädyimme tuohon :) Roosa kuinkin veti hienosti, mahtavia seuraamisia kehujen kanssa, ilman kehuja vähän löysäiltiin ja kontakti tipahteli. ALO-liikkeitä saatiin kuitenkin hiottua ja liikkeestä seiso meni huimasti eteenpäin, siitä suuresta ja syvästä osaamattomuustilasta.
En sitten tiedä mitä tapahtui mun tajulle ja kun liikkeestä seiso alkoi edetä, se vaan unohtui. Pitkän aikaa ei koko hommaa tehtykään ja kun sen viimein muistin, piti harjottelu aloittaa mammalomalla alusta. Ja nyt pentujen aikana ei olla pahemmin harrasteltu, vaikka kun rouva on päässyt tekemään, niin into on ollut korkeella! Pitäisi hyväksikäyttää tota, sitten lajissa kuin lajissa, tokossa nyt ensin kun sitä voi tässä sisällä säheltää, agissa sitten kun pennut on luovutettu.






Iines kesän treeneissä.
© Anna Sävilammi



Iineksen agilityjutut lähtivät kesällä uudestaan käyntiin nuorten kurssilta alkeisosastolta. Juoksut kuitenkin alkoivat heti ensimmäisen kerran jälkeen, joten neiti jäi tauolle, heti kun kaikki paineistumiset ja inhottavat asiat toissavuodelta jäi taakse. Nunu palasi kuitenkin asetelmiin takaisin juoksujen jälkeen, ja hommat kulkivat kiitettävästi silloinkin. Hommat tyssäsivät kuitenkin taas kun Eckerön näyttelyiden jälkeen Iines hierottiin ja jumit löytyivät. Koko talvi on siis ollut taukoa, enkä nyt oikein tiedä mitä Iineksen agijutun kanssa tekisi. Joskus mimmin voisi ottaa hallille hauskaa pitämään, vähän ottamaan juttuja mielen virkistykseksi, mutta mitään kisauraa en kyllä ala tytölle suunnittelemaan. Saattaa olla että kesällä koitetaan uudestaan nuorten leirillä, sen näkee sitten.
Mutta suuri harppaus saatiin otettua vuonna 2010, kun agilitystä tuli kuitenkin taas kivaa (: !








Iines Voittajassa.
© Anna Sävilammi.


Iines kunnostautuikin tänävuonna näyttelykehissä, joita neidin tilille kertyi yhteensä 13. Näiden lisäksi yksi rotujärjestön epävirallinen ja pari mätsäriä.
Virallisten tulokset olivat kaikkea Hn ja ROPin väliltä. ROP Iines oli kolmesti (Keuruu RN, Helsinki KR, Ikaallinen RN) Noista kaikista Iines sai itselleen sertit, yhden junnuna ja muut nuorten luokasta. Viimeinen serti napsahti kolmannesta avoimen luokan kehästä, Seinäjoen kansainvälisessä, jolloin Iines oli VSP ja sai ensimmäisen CACIBinsa. Ja meikäläinenkin sai ensimmäisen valioksi esittämänsä koiran, kun kolme sertiä neidille esitin :D Happyhappy.
Valioluokassa Iines ehti esittäytyä kahdesti, messari viikonloppuna sekä Winnerissä, että Voittajassa. Ja voittajassa tuli ensimmäinen valioluokan sijoitus ja samalla PN3 sijoitus. Ei siis lainkaan huono vuosi meidän pikku Nunulta :)











Jäljen jälkitunnelmat.


Iineskin valloitti syksyllä metsät ajamalla yhden lyhyen verijäljen ja todisti samalla ettei pikkuneiti ole mikään kaupunkilaisorava vaan varteenotettava jälkikoira. Työskentely oli huolellista ja makuu merkittiin niin komeasti että melkein hirvitti. Laji tulee siis jatkumaan Iineksenkin kanssa. Taitaa olla jopa niin, että minä tartun Iineksen liinan päähän ja äiti Roosan. Nurinperinen järjestely kun meidän arkeakin miettii (;
Iineksen tokoilut jäivät vähän ruokakuppitokoilun puolelle, mutta en voi sille mitään että tykkään Nunun seuruista niin huimasti. Pitäisi vaan ottaa itseään niskasta ja treenata sitä vielä lisää ja saada kulmat ja palkattomuus kondikseen. Ja tietenkin kaikenmaailman liikeet. Tuntuukin vähän siltä että Iines jatkaa tokoiluaan jos agility väistyy pois. Rally-toko voisi kyllä olla se Iineksen laji.








Hämmennystä Terri-Erin
vanhempien voitosta.



Ja itsekkin ryhdistäydyin ja aloin todella kisaja JH-kehissä. Terri-Eri oli viimevuoden ensimmäinen viralliseni, sitä ennen oli alla vain yksi fiaskokehä ja jos erkkarin pienet junnut lasketaan virallisiksi, niin sitten tuo terri-eri oli kolmas viralliseni. No se siitä selittelystä.
Viime vuosi oli aivan mahtava junnuvuosi, kun katsotaan kuinka vähän olen kisannut. Kipinä syttyi Pohjois-Hämeen Kennelpiirin nuorten leirillä, jolla olin Roosan kanssa päivän paras Junior Handler. Ja Terri-Erissä vauhti niinsanotusti jatkui, kun tulos oli toistamiseen päivän paras, jälleen Roosalla. Noista kahdesta voitosta olisi tuskin voinut edes haaveilla ilman Roosaa, koska sillä on näyttämisen elementit kohdallaan.
Seinäjoki KVn SM-osakilpailu oli myös merkittävä kisa. Kisasin Nan Salmisen norfolkilla Flippanilla ja nappasimme sijoituksen kolmansina. Myös Winnerissä kisasin norfolkilla, nuorella Olli-pojalla, jolla ainakin oli hauskaa, kunnes iski väsymys. Tällöin jäimme ilman sijoitusta.
Mutta tämä ensimmäinen ja samalla toiseksi viimeinen JH-vuoteni löi ällikällä! Kiitos kaikille seurasta ja heikkojen kehähermojeni vahvistuksesta :) Ja N&N-väellekkin suuret kiitokset onnitteluista :)








Vuosi 2010 oli siis enemmänkin menestyksekäs kuin takapakkinen, kiitoksia kaikille ja jatketaan samaan malliin vuonna 2011 ! ;)