sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Käääks kun on kapea!


Vai onko sittenkään? Onhan niitä kapeampiakin blogeja nähty ja tästäkin oli tarkoitus tulla vielä hitusen ohukaisempi, mutta mielenkiinto ei riittänyt alkaa muokkaamaan jokaista viimeaikoina julkaista kuvaa eri kokoiseksi. Tämän ulkoasun alkuun saaminen oli aikamoista pakkopullaa ja taustan valitseminen aiheutti harmaita hiuksia. Mutta kyllähän tämä lopputulos ihan hauskalta vaikuttaa, vaikkakin kapeammalta kuin edellinen (jaksampa mä nyt selittää siitä). Otsikkokuvakaan ei ole niin korkea ja täytä puolta ruutua, joka taitaa olla ihan positiivinen muutos.
Kirjuri koettaa taas totutella. Mutta mitäs mieltä lukijakunta on muutoksesta? (:

Kontaktitapaus ja sen mamma treenaa.

Antiikkinen "ei tässä ole päätä eikä häntää"-kuva Wilman kakara-ajoilta.
Tällä viikolla palattiin jälleen treenien pariin, kun tää arki alkoi tässä pyörimään. Wilma tietysti treenaili tuttuun tapaan tallilla ja Roon kanssa suunnattiin torstaiselle yövuorolle nuorten valmennusryhmän kanssa.

Wipusen treeneissä pääpaino oli kontakteilla, ja tehtiin vielä vähän putki A erotteluja, jotka osoittautuivatkin meidän kontaktintyrkyttäjälle haastaviksi tapauksiksi. Ulkokautta oli aivan turha vetää putkeen, kun A houkutteli liiaksi. Sisäkautta taas pieni ja näppärä folkki vetäisi viimehetkilläkin kontaktille mitättömimmistäkin väleistä. Pariin otteeseen siis kutsuttiin pirpanaa putken toisesta päästä ja super palkkaa. Pariin otteeseen saattiin myös melkein normaalilta näyttävä putkiohjaus. Nää oli hankalia. Todella.

Sitten jatkeltiin kontakteja. Ensin nameja ja vapautteluja asennoista, sitten hihnalla kokoestettä. A:lla piti Alen vähän himmailla ekoilla kerroilla, kun Wim ei tajunnut itse hidastaa. Sitten alkoi aivoissa naksuttaa ja lopulta hihna ja Alessa tulivat vain mukana. Kokeiltiin myös ilman hihnaa, oli hyvät! Wim tulee aivan kontaktin alaosaan, ei jää hyppimään niin ylös kuin äitinsä. Tykkään tykkään!

Samaa vielä puomille. Ensin muisteltiin pysähdyspaikkaa, ja aika ylös jäätiin välillä. Palkkaa kuitenkin siitä kun oltii tarpeeksi alhaalla. Siirryttiin sitten hetken namien mussuttelun jälkeen koko esteelle ja siirryttiin sitten viskelemään taas palloa vapautuksen yhteydessä. Kivoja oli! Ylös mentiin vauhdikkaasti, alastulossa pientä himmailua. Ja pari kertaa pisti neiti kontaktista läpikin. Ei tykkää.
Pääosin kuitenkin kivoja puomeja ja into oli likalla suuri! Niin suuri että Wii nielaisi tennispallon vingun.


Video kertookin sitten tehokkaammin meidän torstain treeneistä, kuin mun armoton sepostukseni. Treenaamassa oli aika pikkunen porukka väkeä (minä, Anniina, Sara ja Saana), mutta kehiteltiin jo paikoillaan olevista esteistä mukavaa pikkutreeniä, jolla oli ihan kiva palailla etelänlämmöstä. Mutta tommoset semitreenit, ei mitään huikeeta, eikä mitään järkkyäkään. Melko tasapaksua, mutta pätevä Roo ♥

tiistai 10. tammikuuta 2012

"Maalari" maalasi taulua, harmaata ja ruskeeta.

Ihan ekat koiraelukkamaalaukset ikinä.
Iines, Roosa ja Telma
Luvassa pelkkää maalaussepostusta.
Jotkut facebookin syövereissä kavereihin tai muuten vaan kaverin kaverina albumeihini eksyneet ihmiset ovat saattaneet törmätä noihin mun maalaimiin koiraelukoihin ja muihin härpätyksiin. Tauluja on oman kolmikon ikuistuksen lisäksi tullut tehtyä nyt myös parit tilaustyöt, oman innostumisen ja pienen taskurahan houkuttelemana. Homman idea lähti lukion ykkösellä, kun kuviksen kakkoskurssilla tehtiin Andy Warhollin innoittamana pelkistettyjä maalauksia kasvoista, jolloin testailtiin vähän värien vaikutusta toisiinsa. Työn jäljen simppeliys ja yksinkertaisuus viehätti ja päätin lopputyöksi tehdä triptyykin omista elukoista. Päänsärkyä aiheutti tota tehdessä erisävyisten mustien lisäksi Telman kuva. Pienen elukan otos saisi kyllä kiristelemään hampaita ja sivellin oli vähällä lentää seinään.
Tilaustyö Eddiestä Ellalle.
Ensimmäinen tilaus tuli sitten Ellalta, eli Telman veikan kotijoukoilta. Taulusta löytyykin juuri kyseinen Eddie herra. Hirmuisen tarkkaa työtä teinkin tän kanssa, näin jälkikäteen ihan hirvittää. Pohjamaali tuotti päänvaivaa kun vahingossa metallinkiiltoiseen (ei ollut mitään tietoa että omat akryylit kiiltäisi noin paljon) maalipintaan ei tarttunut oikein mikään tussi.

Kokoa tuolla taululla oli 25x25 eli se oli pienenpi kuin omista koirista tehdyt taulut. (Joiden koko näin ohimennen mainittuna 30x30)
Työ matkusti viime vuoden Terri-Eristä Ellan seinälle. Eivätkä muuten nuo siniset roiskeet vahingossa ole tulleet minkään onnettomuuden seurauksena, ihan tarkoituksella ovat antamassa väriä (;

Toinen tilaustyö: lk. kääpiömäyräkoira Tempi
Toisena tilaustyönä oli lyhytkarvaisen kääpiömäyräkoira Tempin ikuistaminen kankaalle. Työtä oli mahtava tehdä. vaikka pari kohtaa eivät heti ensisilaukselta asettuneetkaan paikalleen. Mitat pohjalla on 40x80 ja sekin on maalattu yllätys yllätys akryyleillä. (:

40x40 pohjille tehdyt tilaustyö jenkit.
Vimeisin tilaustyösettini oli ennen joulua tehdyt jenkit, jotka lähtivät Hennalle ja jatkoivat siitä matkaansa joululahjoiksi. Näistä mä tykkään todella! Tummansävyisen korvanalue aiheutti jälleen pohdittavaa, mutta tylsiähän nää maalaushommat olisivat, jos kaikki menisi kuin vettä vaan (;

Tälläinen offtopic harppaus tähän väliin, mutta tahtoisin kuulla mielipiteitä :) nyt taas maalaussormet suhisee, kun tekisi niin mieli päästä tekemään. Onneksi kuviksen kurssi starttasi niin sitä pääsee jotakin puuhaamaan. Ja tilaustöinä näitä teen, joten jos on kiinnostusta niin voi meilata ira[ät]karloon.fi :)

maanantai 9. tammikuuta 2012

Jotain mitä tavoitella

Kuraisia metsän eläimiä.
© Katriina M
Opin nyt tän viimevuodesta, eli nyt kokeilen saada tavotteet jotenkin järkevästi ja niputetusti, ettei niitä tarvitsisi tonkimalla tonkia ensi vuonna.

ROOSA
» Viimeinen SERT ja FI MVA. Jos näkyy sopiva tuomari, niin myös ulkomaille. Mätsäreitä ja lainakoirailua.
» Viimeinen LUVA ja kakkosiin. Edistystä kontekteilla, varmuutta pituuteen ja renkaaseen. Hyviä treenejä valkussa
» Mejässä motivaatio nousuun (=treeniporukka tai kurssi) ja muutaman jäljen jälkeen tilanteen mukaan kokeisiin.
» Höntsätokoa mielen virkistykseksi + temppuiluja
» Hieronnoilla paikat kuntoon jos on ilmaantunut jumeja!

IINES
» Viimeinen CACIB ulkomailta (ei Venäjä) ja C.I.B + Mätsäreitä ja lainakoirailua tilanteen mukaan
» Mielenvirkistysaksaa ja temppuilua
» Tokomotivaatio kuntoon (=kimppareenejä?) ALO liikkeiden opettelua, mölleihin loppuvuodesta?
» Mejäjälkiä, jos työskentely näyttää hyvältä ja mahdollisuus olisi niin kokeisiin
» Jumikontrolli hieronnalla

TELMA
» Näyttelyitä mahdollisuuksien mukaan, kaksi SERTiä odottamaan ensi vuoden avointa luokkaa? Ulkomaille JSERTien toivossa, junior voittaja-tittelinäyttelyitä mahdollisuuksien mukaan. Mätsäreissä treenailua
» Agilityn perustreeniä, tokohöntsää, temppuja
» Mejäjälki
» Lihasten kunto tsekkaukseen hieronnassa

WILMA
» Agissa kepit ja kontaktit kuntoon, varmuutta ohjaamiseen, pituuteen ja renkaaseen
» Yhteistyötä paremmaksi
» Mölleihin ja ehkä kisoihinkin?
» Hieronta?

IRA
» Näyttelyissä omien kasvattien esittämistä ja kehittymistä siinä hommassa
» Mahdollisimman monipuolista handlaamista mahdollisuuksien mukaan + uuden oppiminen, kehittyminen!
» Trimmaamisen opiskelua omien ja kasvattien parissa