Kuopion unelmakelit ja uusi ulkoasu

Iineksen kanssa lauantain normikisassa
© Hilde F

Ja ehkä vähän ylimääräistä herkistelyäkin, sillä, facebook muistutti juuri, että eräästä tähän hetkeen paljonkin vaikuttaneesta tapahtumasta on nyt kulunut vuosi. Näpytin meinaan kyseiseen mediaan tilapäivityksen: "Hihiha terri-erin päivän paras junior handler !" En usko, että ilman tuota lähtölaukausta olisin innostunut tästä lajista ylä- ja alamäkineen lainkaan näin paljon. Että kulkisin lähes viikonlopusta toiseen vain JH-kisan takia, ilman että koiria oltaisiin ilmotettu rotukehiin. Ja jos en olisi saanut kyseistä innostusta, miten olisin voinut tutustua kaikkiin ihmisiin JH-kehien laidalta? Niinpä, en mitenkään. Joten nyt tässä vikan vuoden loppusuoralla alkaa tää herkistelyvaihe. Mutta mitä mä tekisinkään ilman teitä ♥ Ette te kuitenkaan pääse musta ja mun junttiluppakorvista eroon ensivuonnakaan (;

Mutta Kuopioon startattiin perjantaina heti leirin jälkeen. Matkassa nyt ei yleisestikkään ole mitään kerrottavaa, autoon oli pakattu oman kolmen lauman lisäksi Kasper, joka oli meillä hoidossa. Hotellihuoneessa riittikin menoa, Kaskas ja Tem pitivät omia leikkibileitään. Lenkityksissäkin joutui käyttämään luovuutta, kun ainakin landekoira Roosalle tuotti ongelmia asvalttiviidakko, ja penneliineillä oli hirveän hauskaa köyttää vanhusten hihnoja yhteen ja saada noiden tiukkistätejen pinnat kireälle :D Silti lapsoset osoitteutuivat jälleen ihanan avoimiksi ja reippaiksi kakaroiksi, joita ei paljoa kaupungin kummallisuudet hirvitä. Ja se on hyvä se, sillä mitäpä sitä muutenkin yksinkertaista terrierin päätä hömppäjutuilla täyttämään!

Lauantaina karautettiin siis Petrin kyydillä näyttelypaikalle, mielessä vain yksi ongelma: Mulla ei oo kisakoiraa normikisaan. Monet tutut jättivät kyseisen kisan välistä panostaen sitten myöhempään karsintaan, mutta itse päätin tuonkin kisan kokeilla. Ja kokeiluksi se menikin, kun kisakoiraksi päätyi oma pikkainen Iines! Kokemus oli kuitenkin oikein valaiseva ja Iines esiintyi oikein tarmokkaasti. Tosin extraryhdin voisin pistää sen näyttelypaikalla pärränneen mönkijän piikkiin, sillä Nunu koitti monellakin keinoin löytää kyseistä vempelettä. Sitä ei tarvinnut muuta tehdä kun asettaa takajalat ja pitää hihnasta kiinni. Iines oli kuitenkin hyvin pätevä, ja taisin vihdoistaviimein itsekkin oppia oikean tavan seisottaa tuo etevä pikkunainen, jolla on jouset takapuolen alla :D Ryhtiä me kavaittaisiin liikkeeseen, muuten Iineksen paketti olisi oivallisesti kasassa.

© Hilde F

Olin Iineksen esiintymiseen todella tyytyväinen, mutta en odottanut mitään kummallisuuksia, koska oon niin vähään tyytyväinen mustan neidin kanssa. Silti tuomarina toiminut Kristiina Ahlberg nappasi meidät kahdeksan parhaan joukkoon! Kristiinahan tuomaroi junnut myös Oulussa kisatessani Wiimalla, joten selvästi esittämiseni kelpasi myös pikkukoirien kohdalla. Meidät käteltiin ulos kehästä viittä sijoittujaa valitessa, mutta Iines depytoi oikein hienosti "isojen näyttelyiden" JH-kehät ♥ Kysymässäni palautteessakaan ei ollut moittimista, esittämisessäni ei kuulemma ollut mitään kohtaa mikä olisi häirinnyt, mutta taso oli niin kova, että valikoiduimme ulos. Hyvä fiilis ja hyvä Iines!

© Hilde F

Toinen kisa olikin sitten PMV-karsintakilpailu, jossa siis valittiin joukkue, sekä varajäsen Suomen maajoukkueeseen edustamaan Ruotsissa järjestettävään Pohjoismaiden Voittaja koiranäyttelyyn. Olin jo alussa päättänyt, että tämä kisa mentäisiin Roosalla, ja niinhän siinä tehtiin. Roosa oli reippaalla tuulella PHKP-leirirasituksista huolimatta, jaksoi töseltää oikein hyvin! Tuomarina oli Krista Kitti.
Vaikka seisotinkin Roota aika paljon, se jaksoi hyvin heiluttaa häntäänsä aika vähälläkin steppaamisella ja vinkumisella. Pöytäkin meni ihan kivasti, eikä yksilöliikeetkään tuottaneet suurempia ongelmia. Muisti ei taaskaan riitä niin pitkälle, että muistaisin mitä liikkeitä teetettiin.
Meidän reissu päättyi tähän, mikä ei kuitenkaan harmita, koska jatkoonpäässeiden taso oli hirmuinen. Ja joukkueestakin tuli huikea! Superonnittelut Sannille joukkueeseen pääsystä ja vielä Junillekkin jatkopaikasta huikean suomenajokoiravalinnan jälkeen ♥

Sunnuntaina oli suuntana jälleen ravirata. Illalla Annen kanssa viestitellessä tuli puheeksi, että esittäisi cairniuros Klapin (Heilurihännän The Name Of The Game), mutta kiitos hotellimme onnettoman porrassuunnittelun ja armottoman hitaan hissin, ehdittiin näyttelypaikalle vasta, kun PU-luokka oli jo käynnissä. Suunniteltuja muitakaan cairnioperaatioita ei toteutettu, lukuunottamatta yhtä: kisasin nimittäin Annen omistamalla, aivan ihanalla cairnmiähellä Patrikilla, viralliselta nimeltään Sanderfield's Pure Talent ♥ 

© Hilde F

Kiitos hätäinen lähtö, alkukehä meni vähän opetteluksi, mutta yhteinen sävel löytyi viimein, kun tajusin kuinka se homma pitikään hoitaa. Liikkeet menivät kuulemma siltikin liian hissukseen, olisin saanut tikittää kuin pieni ompelukone :D Jotenkin ei vaan pieneen päänuppiini mahtunut ajatus siitä, että cairnin kanssa saisi marssia niin vietävää vauhtia.

Ennen yksilöarvostelua kävikin sitten meidän Kuopion suurin moka. Äiti, joka on ollut Roosan snakepannan ostamisen jälkeen hirmutarkka siitä, että laitan hihnan oikeinpäin, huomasi, että Patrikin panta on ns. väärinpäin, jolloin se ei siis löysty. Tomerana äiti sitten päättikin mun pienen vastaanlaittamisen jälkeen kääntää hihnan niin, että se löystyi. Kaikki meni hyvin yksilöarvostelussa liikkeiden alkuun asti. Kun hihna pääsi aavistuksen tippumaan, oli pää jo valmiiksi alhaalla. Niinpä liikkeet olivatkin enemmänkin perässä vetämistä ja namilla houkuttelemista, not nice. Ja kun kehästä tultiin ulos, Anne oli heti korjaamassa hihnaa ja sanomassa kuinka ne hommat oikeesti tehdään ja miksi juuri niin. Äitikin jäi Annelle skumpat velkaa ton toilailun takia, mutta sekin velka on jo maksettu (;

Mutta kehähän jatkui, ja liikkeetkin toimivat nyt taas oikein hyvin kun hihna oli hoidossa, ja luotto siihen puoleen, toi itsevarmuutta myös seisotuksiin. Silti tuli yllätyksenä, että tuomari, Saija Juutilainen, nappasi meidät jatkoon! Jatkoon päässeiden tarkkaa lukumäärää en muista, koetan tarkistaa sen, mutta en sainoisi meitä yli 12 olleen. Joten olen todella, todella tyytyväinen tähän. Jatkoonpääsyyn meidän tie sitten jäikin. Palautteessa Juutilainen sanoi olleensa todella tyytyväinen siihen, kuinka Patrik liikkuikin hyvin sitten loppukehässä, ja oli kuulemma muutenkin kovin pitänyt tavastani esittää. Vanhempien voittajassa hän oli kuitenkin ihaillut sitä, kuinka koira näytti palvovan handleriään, ja kuinka kyseisen koiran handleri ei palkannut häiritsevästi kokoajan. Tuomarintyössä kuulemma on nimittäin kamalinta juuri se, kun pikkukoiraparat yrittävät syödä tuomarin sormet namin toivossa. Niin muuten vanhempien voittohan meni *jännitysrumpupärinää* ...

©Satu-Maria N

JENNYLLE JA ROOSALLE ♥ Molemmat tekivät aivan mahtavaa työtä, mikä tekeekin Päivän Paras-häviöstä harmillisen. Roosan jaksaminen jaksaa yhä yllättää ja onneksi epäselvä selitykseni Roosan esittämisestä auttoi Jennyä pääsemään jyvälle. Hirmuisen tarkasti en nimittäin ehtinyt parivaljakkoa toisiinsa tutustuttaa. Karvattomuus ei siis haitannut norfolkkien tuomarinoikeuksia omistavaa Juutilaista, eikä se että aloitusrepliikki näiden kahden huipun tytön arvostelulle oli: "Ompa sillä suuret silmät!" Kyllä sitä pitää ollakkin, että näkee ketä pitää palvoa (;
Ira kiittää jälleen mahtavasta seurasta ja onnistuneesta viikonlopusta, tunnelmoimisiin ♥