Niin siis olkatoppaus, mutta tommoiseksi töppäilyksi se keskustelu loppujenlopuksi Kassun kanssa sunnuntai-iltana meni. Viikonloppu oli hieno, enkä kyllä koskenut lainkaan niin paljon niihin hissan kirjoihin kuin olisi pitänyt. Kirjoituspaniikki lähenee, niin eiköhän sitä oteta itteensä niskasta ja syödä Saksasta tuotuja motivaattori-Rieseneitä.
Mun ja Kassun viikonloppuun lähinnä kuului mun kuolemaa tekevien hiusten väsääminen, koirien tassujen trimmausta, lenkkeilyä ja yleistä höpinää, kyllähän sen tietää. Kuvia räpsästiin ihan kotipihassa. Roosan vein lauantain aamuna silmät ristissä toisen auton kyytiin, kun Saana suuntasi Nuorten SM-kisoihin tappijalkaisella kakkosluokkalaisella. Tästä video yläpuolella.
Kaksikon tulokseksi tuli -2.01 mikä on Roosan ensimmäinen nolla kakkosista! 9 koirakosta nollia kuitenkin tuli sen verran reilusti, että lopullinen sijoitus karsintaradalla oli kuudes. Saanan oma koira Beffi kuitenkin kiskaisi nollan ja tuli toiseksi, jolloin tilille napsahti LUVA! Lisäksi mini2 voitto tuli TamSKille, kun Reetta ja Taika saivat SERTin ja potkun kolmosluokkaan nuorten SM pronssin lisäksi!
Loppuun riemastuttavaa kuvatulvaa, näkyypähän neitien vähän eritilanteissa olevat turkit. :D
Loppuun riemastuttavaa kuvatulvaa, näkyypähän neitien vähän eritilanteissa olevat turkit. :D
Roosa ♥ 5v 7kk © Katriina Mäenpää |
Uuden lelun perässä pinkoo jopa rouva punainen. © Katriina Mäenpää |
Telma ja "namimuna" - niin tyhmältä kuin se kuulostaakin, se sen nimi on meillä päin. © Katriina Mäenpää |
© Katriina Mäenpää |
Karvaton malli - Telma 1v 6kk |
Omenaattori © Katriina Mäenpää |
Telma jäi kuitenkin toiseksi "opettajalleen". Jazzyn omenoiden jämät vasemmalla, Telman oikealla. © Katriina Mäenpää |
Karvakorva-Nunu. © Katriina Mäenpää |
Nuuvan maavara katoaa. 40vrk ensimmäisestä astutuksesta. © Katriina Mäenpää |
Ettekä osaa arvata kuinka monta kertaa oon jääny kattoon tota Roosan seisotuskuvaa. On se melkoon makeen näkönen siinä verrattuna tavalliseen. ♥
On kyl meinaa aika edustava tuo seisotuskuva Roosasta, huhu!
VastaaPoistaOn ! Harvoin sitä on saanu noin hyvältä kuvassa näyttämään :D
PoistaVoi miten upea Roosa! Ja täytyy kyllä katsoa turkkiakin, kun en noin hyvännäköistä ole pitkään aikaan päässyt edes kuvissa pällistelemään.
VastaaPoistaKiitoksia :D Tuosta parempaa turkkia ei Ruhvelo oikeastaan kasvatakkaan, vähän enemmän sitä toivoisi karvaa mahan alle ja jalkoihin, mutta karvanlaatu ei oo semmonen että ne karvat sieltä tulisi :)
Poista