keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Agitreenit med Aukka, Kebaba ja Anna.

Näin hiihtolomalla kun aikaa on, ja Cannuksella oli tarjous loman aamupäivän vuoroista.
Startattiin Roosan kanssa bussilla ja matkusteltiin linja-autoasemalle. Bussimatka meni yllättävän hyvin, Roosa ihastutti ihmisiä tököttämällä ongelmitta sylissä. Asemalla oli Anna äitinsä kanssa vastassa. Koska aikaa oli niin käytiin Nekalan Mustissa&Mirrissä shoppailemassa Auroralle uusi panta.
Perillä tehtiin pienet alkuverkat ja rakenneltiin sitten rataa. Ensin aika helppoa juttua, ei mitään hassumpaa juttua. Keinu meni radassa kivasti, samoin pituus ja rengas. Vauhtia oli hyvin, ja terri auko päätään häkissä, kun vuoroaan odotti. Ohjatessa sai kunnolla juosta, vaikka tää mun juokseminen on tommosta avutonta kipittelyä :'D Kepit aiheutti ongelmia pitkin treenejä. Hakeminen siin on se pulma, tosin tänään käytiin niin kierroksilla ettei aina riittänyt keskittyminen jatkaa puuhaa loppuunkaan asti. Muuten meni tosi mukavasti.
Annakin tota härveliä ohjasi, hyvin meni silläkin (: Paremmin kun itsellä oikeestaan. Ja Aukkista kokeilin itse, kepit oli aika jees :'D Siinä mulle ja Roosalle tavoitetta.


VIDEO TREENEISTÄ!
Norrekuoro johtunee miehistä ketkä tuonne hallin toiseen päähän menivät pomppimaan. Roosa meni ihan kivasti, suu kävi etenkin tuossa kolmos hypyllä. Puomin kontakti taisi roiskua kun loikkas sivusta alas. Teki pari kertaa tossa treeneissä ja hoksasinkin miksi. Alas sanaa hoin, ja sama sana tulee silloin kun pitää tulla alas sohvalta yms. niin kai sitten yhdisti. Tuohon renkaan takaaleikkaukseen olen kuitenkin ylpeä (:

sunnuntai 28. helmikuuta 2010

TamSKin kisat 28.2 Tampereella

Useammankin päivän jännitys sitten tiivistyi, kun aamulla lähdettiin Niihaman ratsastuskeskukselle ensimmäisiin virallisiin. Itteä hermostutti aikalailla, onneksi kaikki nyt ei käsiin levahtanut. Startattiin kahdesti, A ja B radat, molemmat tuomaroi Anne Tammiksalu, Virosta.

Kun alkuverkan jälkeen käytiin Annan kanssa vilkuilemassa rataa oli olo aikalailla tiivistetysti: oh shit! Vaikutti nimittäin aika vängältä radalta kolmen viikon treenitauon jälkeen mentäväksi, mutta eipä siinä muuta voitu. Rataan tutustumisessa alkoi kuviot vähän selkeytyä ja itseluottamus nousi kuopasta, ehkä juuri ja juuri pinnalle asti. Ihanneaika oli 49s, etenemisvauhti 3m/s.
Radalla Roosan vauhti oli hyvä, kun vertasi miten se on viimeaikoina ollut aivan bileissä noissa lumikinoksissa ja remunnut korvat koristeena. Kuuntelikin siis hyvin, ei mitään. Käännös neloshypyltä kepeillekkin meni hyvin, vaikka peitinkin kepit ja siitä tuli se vitonen. Ja tulipa siinä sössittyä vähän kutosputken jälkeen seiska hypylle mentäessä. Takaakierto meni kivasti, vaikka twisti jäikin tonne ajatuksen tasolle ja meinattiin tulla päin jalkoja.
Tuloksena siis 6vp. Vitonen tuli kepeiltä ja tasan yksi sekunti yliaikaa. Mutta pääasiat, rengas ja pituus puhtaasti! Että ylpeä silti olen (: Sijoitus. 7.
VIDEO RADASTA!

B-rata oli hyppyrata, tuomarina myös Anne Tammiksalu. Radassa ei oikeastaan ollut mitään kovinkaan pulmallista, ainoastaan itseä huolestutti lyhyt spurttimatka pituudelle ja mutkan takaa tuleva rengas, elikö hakeeko oikeasta kohdasta läpi. Ja sitten oli vielä kepit joista Alessa selvensi. Ja siitähän se vitonen tuli, kepeiltä. Tällä radalla oli meno kyllä paljon reippaampaa, ja lähtöalueelle jäätiin paljon terävämmin odottamaan. Ja putkeen menosta oon erityisen ylpeä (:
Ihanneaika oli 44s etenemisvauhti 3,3m/s. Radalta siis 5vp. ja -1.59 Sijoitus 6.
VIDEO RADASTA!

Videoinnista kiittäkäämme Annaa, jonka päivä luisti hienosti Auroran kanssa puolikipeydestä huolimatta. Serti napsahti ja Aukkis nousi kakkosiin. Onnea!
Ja seurasta voi kiittää monia muitakin ihmisiä, kiitoos :)

torstai 25. helmikuuta 2010

taas vain kaksi paria luppakorvia.

Wilma lähti eilen kotiinsa Tampereelle, ja voi jestas se oli onnellinen kun perhe tuli kaverin kotiin hakemaan. Hepulin ainekset olivat valmiit, mutta kun porukka oli lähdössä, oli meidän mammakoira änkeemässä mukaan. Roosa kun on kaveria, etenkin juuri Jukan ja Sirpan kanssa.
Mutta Wilman ollessa meillä kävi täällä vierailemassa pentueparvesta myös pari muuta kaveria (: Siskolikka Siru kävi trimmissä tiistaina. Tytöillä oli kunnon touhut päällä, vaikka Wilmaa hirvitti siinä alkuvaiheissa. Siru tottunu leikkimään kunnolla Roosan veljen Vilin kanssa :D Pöydällä Sirppana oli kyllä paljon siskoaan rauhallisempi, ihan kun olisi siinä kasvanu.
Torstaina kävi meidän kultapoikakin trimmissä. Hippua kyllä pysty sanoon jo isoks mieheks :D sen verran oli eri maata siskojen kanssa.


 
 
  
tytöillä oli kunnon meno päällä, kameralla oli hankala pysyä perässä :'D


Karloon Ariana
"Siru"
 Wilma ja Siru.

 
Karloon Abbeville
"Hippu"


Hippu ja Wilma

tiistai 16. helmikuuta 2010

Kolme paria luppakorvia.

Saatiin sitten päivien piristykseksi sijoittamamme narttu pentu Wilma, 5kk, hoitoon viikoksi, kun tuttavaperhe lähti reissuun. Tossa kun neiti on pyörinyt lauantaista, niin turkki ollaan saatu jo jotenkin kuosiin. Pelottavastihan tuo muistuttaa äitiää, tosin suoralla hännällä. Jättikorvat ja silmät, ihan kun tolta äiskältään.
Luonnettakaan ei puutu kaverilta. Pokalla rähisee luista ja kiusaa minkä kerkiää, onneksi "vanhukset" yrittää ees jollain keinoilla saada rauhottumaan. Lisäksi hakee hirveesti huomiota ja neiti onkin järisyttävän järkyttynyt jos ei yhtään huomioida. Maailman kirjat sekaisin siinä vaiheessa. Kolaus tulla perheeseen jossa huomio jakautuu useemmalle koiralle :)

Mutta ompahan meillä tässä operaatiokin. Lenkit on aikas mielenkiintosia juoksusen nartun ja ton ikäsen kanssa, onneks siinä on edes yksi neutraali. Iines onkin nyt aivan tavattoman herttainen, taitaa oivaltaa olevansa ainoa täysjärkinen talossa. :'D

Tuli räpsittyä pari kuvatustakin, laadullisesti ovat aika syvältä, meillä kun on sisällä niiin valoisaa. Koettakaa kestää.