keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Tulppader 1 vuotta !


Kuinka nopeesti aika voi mennä, pieni Tepander muka jo vuoden vanha ♥ Supersählä tapaus on vieläkin kyseessä ja taas kerran oli tapaus tonkinut vessan purnukoita kun ovi oli jäänyt auki. Onnea kuitenkin Telma ja velipoika Eddie! ♥

ja pst. kyllä se Viron reissun postaus on tulossa, viimeistä viedään sen kirjoittelussa. Mutta meidän netti on niin armottoman hitaalla ja koeviikkokin tossa oli, että aikaa ei ole ollut. Mutta kyllä mä siitä sepostan (;

perjantai 17. helmikuuta 2012

Nuhanenä vastaa rupi silmäkulmassa.

Bruno Mars - Count On Me

Tosiaan, kirjuri on flunssan kourissa ja tänään tuli ABI-showssa karkki silmän viereen niin että kolahti. Mustelmaa ei onneksi ole näkynyt, vähän on turvoksissa ja rupihan tossa on. Tämmöstä siis täällä :D

Miksi norfolk, missä törmäsit tähän rotuun jne?
Rotu oli äidin päätös, enkä kyllä laittanut vastaankaan kuvan nähtyäni. Ja ensimmäisten rotuun tutustumisten jälkeen olin kyllä kääntynyt täysin norfolkin puoleen, koska ovathan nuo persoonallisia juntteja. Itse törmäsin rotuun ensimmäisen kerran Roosan kasvattajalla Sarilla, vai olikohan jossain koiranäyttelyssä.. Kuitenkin kunnon kosketus folkkeihin tuli juuri Sarin luona :) Ja norfolk siksi, että sen luonne on täysi kymppi, koirat todella ovat osoittautuneet omiksi persoonikseen ja ovathan nuo vietävän hyvän näköisiäkin! Tai no, ehkä parempi sanoa suloisen näköisiä, koiran näköisiä kuitenkin ;)


Mitä ohjelmaa käytät kuvien muokkaukseen? :)

Voi nyt tulee listaa. En oo koskaan oppinut tekemään mitään kunnollista millään ohjelmalla, joten pientä sillä ja pientä tällä, koska en osaa tehdä sitä toisella. Ei kovin viisasta.
Mutta kollaasit teen ihan vaan Picasalla, samoin jotkut ripeen nopeet tekstin liittämiset sutasen nopsaan Picasassa olevalla Picnikillä, mistä tulee lainattua myös leikekuvia. Toinen Ira "pikaisen muokkauksen"-ohjelma on Photofiltre, jonka ilmaisversiolla tulee tehtyä pikasia hommia. Joskin nykyään on käyttö jäänyt vähiin, sillä oon käsittänyt perusjuttuja ohjelmasta: GIMP Treenattavaa riittää, mutta nyt sitä alkaa jo löytämään uusia juttuja kun ennen oli koko ohjelma täyttä puppua.
Ja jotta asia saataisiin kuulostamaan oikein monimutkaiselta, niin tuleehan sitä muoksittuja vielä Windows Officen kuvanmuokkaus härpättimellä. Tämän siitä saa kun lapselle antaa liian paljon leluja.

Miksi kiinnostuit myös walesinterriereistä! :D
Busted, jäin kiinni! Juu walesit aiheuttaa erityisen suurta kuumeilua, joskus oli tilanne vielä pahempi vaikkei se helppo ole nyttenkään. Mutta tuossa joskus ennen junnuilun aloittamista walesikuumeilu oli pahimmillaan, kun agi oli ehdoton päälaji. Silloin sitä etsi rotua, joka sopisi lajiin paremmin, mutta jolla olisi myös omaa silmää miellyttävä ulkokuori ja naps siinähän se oli. Kyllä ois hienoo vielä joskus omistaa mustaselkänen partasuu, vaikka tällä hetkellä rodun vaihto kuulostaa kovin kaukaselta :D

  
Mikä on paras junior handler muistosi?=)
ja ketkä on sinulle läheisempiä junior handler kavereita?:)
Huhhuh, kaksi pahaa. Junnuista on vaikee sanoo yhtä parasta muistoa, mutta ainakin Terri-Erin voitto silloin 2010 on jäänyt mieleen ja Sadun ja Roosa PM1 nyt ainakin erityisesti. Mutta vähänkin kun alkaa miettimään niin tulee lisää parhaita muistoja mieleen :D Mutta sanotaan nyt kuitenkin parhaaksi muistoksi se Terri-Eri 2010!
Ja läheisimmät JH-kaverit, kääk! Ei tohon voi vastata, unohtaisin kuitenkin jonkun, kun kaikki on niin mahtavia ♥ Mutta jos mietitään semmoista nyt jo arkenakin läheistä ihmistä kehen luottaa superisti ja jonka kanssa viettää aikaa muutenkin kun näyttelyissä, niin kyllä se on Katriina ♥

Harrastatko muuta koirien ja maalailujen lisäksi ?
En kyllä oikeestaan tällä hetkellä, ellei sitten haluta laskea bloggausta ja satunnaista kameran varteen tarttumista erillisiksi harrastuksiksi. Lähes 10 vuotta sitä tuli ratsasteltua ja käsitöiden perusopinnot oon suorittanut Näpsä-käsityökoulussa, mutta ei oo toi käsityöharrastuskaan oiekin. Hirveesti tekis mieli alottaa joku kunnon hikilaji tai edes alkaa käymään salilla, mutta aika ei riitä. Tai ainakin tuntuu ettei riitä.

Jos saisit toivoa yhtä asiaa tältä vuodelta niin mitä toivoisit ?
Yhtä vain? Kesätöitä Englannista kenneltyttönä norfolkkenneliin ja paljon oppia sieltä! Olisi mahtavaa päästä tutustumaan rodun kotimaahan, koiriin, näyttelyihin ja kasvattajiin, sekä oppia erityisesti trimmauksesta ja rakenteesta uusia juttuja. Tämmösen toteutuminen olis niin unelma!

Miksi päätit perustaa blogin ?
Kysymyksen takia pitikin palata vähän noihin shokeeraavan järkyttäviin alkupään kirjoituksiin, joista paljastuu juuri aloitettu agilityharrastus. Treeni- ja kisablogistahan tämä lähti ja siinä pisteessä sitä aika pitkälti ollaan vieläkin vaikka arkeakin tänne mahtuu. Ja omasta ilostahan tämä lähti ja tämä jatkuu, sillä niin kauan kun kirjotettavaa riittää ja kirjotus kiinostaa itseä niin näpytys kaikuu ;)


Haaveiletko tulevaisuudessa muun rotuisesta koirasta kuin norfolkista? Mistä? Mitkä ovat lempirotujasi? :)
Kuten yllä luki, walesi on haaveiden kohteena, mutta semmoisesta tapauksesta tosiaan vaan haaveillaan, ei ole hetkeen walesin hankinta mitenkään "ajankohtainen" toteutettava. Lyhytkarvaisiin kääpiömäyräkoiriin olen vallan ihastunut ja lisäksi on tullut haaveiltua niin westiestä kuin kettareiden molemmista turkkimuunnoksista. Pyreneitten paimenkoirat ovat kanssa kivoja, mutta en usko semmoisen koskaan koskaan olevan niin mun rotu, että semmoinen tämän nimen alta löytyisi :) Mutta onhan niitä mukavia rotuja niin vietävästi! Lempirotuihin kuuluu myös nämä suomalaiset rodut vaikken haaveilekkaan näistä. Mutta onko kauniinpia koiria kuin suomen pystykorva ja suomen ajokoira ♥

Kiitoksia kaikille kysymyksistä, toivottavasti kelpaa (:

perjantai 10. helmikuuta 2012

Vaaauuu kuin etevä Wii! + pakkausongelmat

Pikku-Wilma sanoo urh.
Eilen pakkaset lauhtuivat sen verran että päästiin jälleen Wilpertin kanssa treenaamaan, tänäänkin pääpaino kontakteilla. Wilma tekikin mielettömän hienoa työtä, ei voi olla kuin ylpeä!

Ensin tehtiin paria toistoa A:lla. Alkuun pelkkä paikan palkkaaminen, sitten pariin otteeseen koko estettä hihnassa ja vapaana. Hienoja toistoja tuli, kertaakaan ei pompsahdettu yli, mutta himmailuksikaan ei touhu mennyt.

Puomilla samaa settiä, ensin hihnassa sitten irti. Jos multa ei tuu käsky tarpeeksi selvästi niin Wilpertti himmaillen tulee läpi, joten kohmeiset äänihuulet käyttöön. Puomilla likka oli myös herkempi mun liikkumiselle. Vauhti oli mahtavaa ylösmenoilla tykkään! Pientä himmailua alastulossa, mutta puomi ei ookkaan paikaltaan niin selvä kun A. Ainakin näin epäilisin.

Loppuun tehtiin vielä molempia kontakteja esteiden kanssa. Hypyn kautta A ja putkeen, välillä palkkaa kontaktille välillä ei. Puomille hypyn ja putken kautta, palkka puomilla. Voi kun pirpana oli näissäkin pätevä ♥

Loppuun pimeetä putkikulmaa ja sinne lähetystä parin toiston jälkeen. Hyvin menivät nämäkin, yllätyin ihan :)

Koko illan oon yrittänyt pakkailla, nyt on onneksi laukku kiinni ja jakku hametovereineen venaavat vain pukupussia. Aamulla herätys 4.30 ja kahdeksalta lähtee laiva satamasta ja me tähyillään neljän koiran kanssa kohti Vrioa! Extremen tästä tekee Roosan juoksut.. Ei saatu vanhukselle hoitopaikkaa, joten vähän säälittää eddie herra. No, kaikenlaiseen sitä täytyy tottua.

Hyvää viikonloppua kuitenkin kaikille, koitan mahdollisimman pian reissun jälkeen jälleen päivitellä :) Jännitys on kyllä hirmuisa!

maanantai 6. helmikuuta 2012

Terveiset Michelin-mieheltä.

©Katriina M

Michel Teló - Ai Se Eu Te Pego

Hyytävää helmikuuta nyt myös meidän blogin osalta! Viime kuussa olikin kumman aktiivista mun kirjottelu, ihmetyttää ihan, mutta en usko päivittymisen olevan huono asia? Saas nähdä mitä tapahtuu tässä kuussa. Syväjäädynkö mä tänne Lumia- ja vaalikuumeesta kärsineeseen Suomeen vai jäänkö Viroon. Onhan se vähän etelämmässä? Onneksi vaalikuume sentään jää taakse kun tulos saatiin selville, eikä munlaisen "hemmetti, melkeen pääsin äänestään"-kohtaloon tyytyneen kaverin tartte enää muuta kun jäädä odottamaan kuusi vuotta omaa mahdollisuuttaan kirjottaa numero lappuseen. Mutta niitä Lumioita nyt jaksetaan mainosta.. Kiusatkaa luurikuumeista.

Nyt mediamurmutuksesta asiaan! Katriina oli meillä viikonlopun, perjantaista sunnuntaihin eikä oikeestaan tehty mitään järkevää. Kuvattiin koiruudet, treenattiin miminaalisen vähän, mässättiin hyvää joskin epäterveellistä ruokaa ja lenkkeiltiin. Katteltiin leffa ja annettiin tietysti koiran nukkua sängyssä kun kerran Iines tai Telma sinne pääsi.. Kasperkin käväisi perjantaina trimmissä. Äijä olikin kehittynyt taas oikein mukavaan suuntaan, hieno poika ♥ Kasper ilmoitettiinkin ensimmäisiin virallisiinsa Tampere KVseen. Jänskättää! Samoissa näytelmöissä depytoi virallisensa myöskin sijoitusnarttu Fanni (K. Big In Beverly)
Jännittää tuplasti!

Kasper 
Ja jäljellä oleva osuus meneekin sitten kuvapostauksen puolelle. Kaikki kuvat © Katriina Mäenpää! Olin luvattoman laiska ottamaan kameraa esiin, niinpä tyydyin vaan esittämään eliöitä. Shame on me, taas.

Roosa 5 vuotta
Iines 3½ vuotta
  
Telma 11kk
Tilanteita jäältä.
Ken-guru
Loppuun taas näitä hyvin edustavia potretteja meidän porukasta, ehkä nyt kuitenkin Tepasta. Rakkaat ilme-eläimet vaudissa ♥ Mutta hyvää viikonjatkoa, vielä on aikaa heittää kysymyksiä, ensiviikolla vastaillaan (;