maanantai 16. heinäkuuta 2012

Hiljaista Helsinki-Vantaalla.



Viimestä viedään, päivittelen meinaan blogia Helsinki-Vantaan lentokentältä läheltä porttia 37. Voin sanoa että jännitys on huipussaa, onneksi mulla on mun latte ja kyyti sovittuna toiseen päähän. Passintarkastaja piristi ainakin päivää, kun totesi etten oo ainakaan lähdössä Suomen sateita karkuun maavalinnastani päätellen.


Blogi muuten vaihtoi osoitetta, mikä taitaa olla selvä jos olet tänne asti eksynyt. Nykyään majailemme siis osoitteessa kerakolmennorfolkin.blogspot.com, lopetettiin täten Telman syrjiminen! Joten linkit päivitykseen jos niitä joltakulta löytyy :)

Tässä on kuitenkin kaikessa hälinässä jäänyt pari pientä postausta väsäämättä. Viime maanantaina käytiin kisaamassa Wilman kanssa hyvin extempore idealla minimölleissä Eteläpuistossa. Olin itse kyseisissä mölleissä töissä, joten kisaaminen sujui siinä sivussa. Wilpertti tosin oli melkoisen väsynyt pikkueläin, kun neiti oli kaksi viikkoa kaivanut myyriä ja muita mönkiäisiä mökillä. No, yrittänyttä ei laiteta ja kaksi vitostahan me tuotiin kotiin. Ensimmäistä kertaa helpolla mölliradalla ajattelin nähtävästi koiran hakevan puomin vaikka juoksin ties missä hevonkuusessa. No, eihän se hakenut. Lisäksi Wii koski pituuteen, mutta tuomarin käsi ei noussut. Toisella radalla tehtiin pituuteen koskemista jälleen lukuunottamatta hidasta nollaa, mutta katos kun kiirehdin ja yritin innostaa rättiväsynyttä ärrieriä (joka teki totaaliset stopit ennen lähtöaluetta) rämähti yksi rima alas. Tällä vitosella kuitenkin napattiin voitto, sillä eteen kiilasi vain koiria kilpailun ulkopuolelta! Melko hieno Wilpertti jälleen!

Toinen päivityksen arvoinen asia on Roosan mätsärikäynti keskiviikon vesisateessa. Olin talkoilemassa ja Katriina on lähdössä Mikkeliin viemään äidin kanssa Roosaa rotukehään, ellei Iineksen alkaneet juoksut (yippii!!) sitten tuo sitä Norjasta tulo päivää juuri tälle viikonlopulta. Kassu&Roosa-parivaljakko oli kuitenkin treenaamassa kehätilannetta ja mitä sitä toisen kehän kehäsihteerinä ehdin vilkuilemaan, meno näytti mahtavalta! Tuloksenakin SIN2, voiton vei vain mielettömän hieno russeli, joka päätyi aina BIS2-koiraksi asti. Hienoa Ruhvelo ja Kassu!


Mutta mä lähden vielä ostamaan purkkaa, latte meinaan loppui. Nautitaanhan siis sateesta, mitä todennäköisemmin en pääse Englannissa niitä karkuun.
Hope so kuullaan aikaisemmin kuin viiden viikon päästä!

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Delffiinejä, futista ja oikeeta laskuriasiaa.


ÄÄRETÖN OFFTOPIC ALKAA.
Hupsheikkaa mentiin sivuun blogin aiheesta, mutta tuli fiilis näistä kirjoittaa, etenkin kun oon kerrankin napannut kameran käteen muuallakin kuin mökillä ja lenkillä! Ja vielä kun materiaalikin on julkasukelpoista.

Juni siis seikkaili meille extempore idealla Turusta, sillä suunnitelmalla että lauantaina tsekataan Särkänniemi. Viimmesimmästä käynnistä olikin jo aikaa ties kuinka ja kauan, joten kai se oli paikallaan taas kiljua ja kirota niin kuin kurkusta lähti. Samalla reissulla kävästiin sitten myös toki delfinaariossa, josta siis tosiaan kasiviismillinen ja minä suoriuduimme yllättävänkin hyvin. Välillä tuli pullonokkakaverit vähän lähelle, kun toisessa rivissä istuttiin. Pientä kohinaa nyt ei jaksa katsoa kulmat kurtussa, kun olosuhteet oli aivan uudet, joten oon tyytyväinen noihin. Etenkin kun kuvailin pitkästä aikaa manuaalilla!

Muuten siitä Särkänniemen reissusta vois vaikka mainita, että ei kiasus mää kiroilin. Mm. tornadossa oli varmasti porukalla hauskaa kun kähisin paniikissa. En todellakaan ole laitehörhö, Juni vaan sai kiskottua kaikkialle :D

lärvilaatu, korjaillaan kun päästään kotio.
Särkänniemen reissusta onkin hyvä liukua suoraan toiseen offtopic aiheeseen, meinaan arvokisoihin! Ehei, ei agility SM, ei maailman voittaja ja toko MM, vaan jalkapallon EM! Mahtavia skaboja kyllä litanjasta kaikki ja jokasta tässä on ittekseen hehkuttanut, mutta EM-kisat nousevat ykköseksi. Tottakai sen takia että meikäläinen tällee Espanjan kannattajana on varsin tyytyväinen tohon lopputulokseen. Englannin tippuminen Italiaa vastaan sai vaan vähän ärsyyntymään (se pelin takia valvominen tuskin helpotti keskiyön tunnontuskia), mutta onneksi Espanjan näytti finaalissa.  Finaalia tsekkailtiin Kassulla kellarissa kera Ben&Jerry's-jäätelön ja pastasalaatin kanssa. Iltalenkki olikin sitten mun osalta virkein vähään aikaan.

Mutta taas saa kiitellä tyttöjä huikeesta viikonlopusta! ♥

Lisää lärvilaatua.
ÄÄRETÖN OFFTOPIC-LOPPUU.
Oikeeseen asiaan ja tohon päivälaskuriin voisin tehdä pientä tarkennusta nyt ihan tällee julkisesti täällä blogin puolella. Oon siis lähdössä viideksi viikoksi Englantiin norfolkkikasvattajalle pääasiassa oppimaan ja näkemään koiria, mutta samalla teen kenneltöitä ja pääsen käväisemään mahdollisesti parissakin näyttelyssä. Vierailu, jos sitä siksi tässä nyt voi kutsua, sijoittuu pohjois-Yorkshireen, kennel Bellevilleen. Ja vielä kymmenen päivää  lentoon, huhhuijaa. Vähän pistää jännittämään, mutta eiköhän se oo ihan tavallista :D

Kaikkihan tää lähti toisiaan liikkeelle erkkarista 2011, jossa Liz Cartledge antoi esittämisestäni positiivista kommenttia. Äitini luettua Wilman arvostelun, hän puoliksi käski menemään puhumaan Lizin kanssa kehän jälkeen. Oonhan mä haaveillu Englantiin pääsystä iät ajat ja Lizin kautta voisin saada hyvät suhteet saarivaltioon. Niinpä rohkaisin pääkopan ja menin höpöttämään sönkköenglannillani, olisikohan mun mitenkään mahdollista päästä katsomaan millainen meininki maassa on. Lizin mielestä mulla olisi mahdollisuuksia ja niinpä vaihdoimme sähköpostiosoitteita. Liz lupasi kysellä ja kertoa musta juuri Belleville-kennelnimen takaa löytyvän Cathy Thompson-Morganin kanssa. Hetken aikaa oli hiljaista, kunnes sain sähköpostiini Cathyn sähköpostin ja juttu lähti rullaamaan. Ja tässä sitä ollaan. 10 päivän päästä lähtö.

Koitan tänne blogiin päivitellä elämää Englannista, mutta luultavasti aktiivisuustaso tulee laskemaan. Samalla blogissa loogisesti tulee esiintymään vähemmässä määrin oma porukka. Kuitenkin kone reissaa mukana Englantiin, eli vaikkei reaaliajassa tulisi stooria tänne, niin jälkikäteen toivottavasti pitkät pätkät :)

torstai 5. heinäkuuta 2012

Vieläkin mulle kuittaillaan riisistä.

Lohivahti.

Juhannus taas oli ja hurjisteli, ja siitähän todella on melkosesti aikaa. Katriina tepusteli meille mökille Jazzyn kanssa, eikä siinä juuri sen ihmeellisempää. Siinähän sitä vietti perinteisen, melkosen rauhallisen ja hyvän juhannuksen :) Kameraa ulkoilutettiin, samoin kuin Naatti thö laivakoira pääsi melkoisen tuulisessa säässä veneilemään. Ja ja ja, mitäs sitä tässä selittelemään. Kiitos kuitenkin Kassu mukavasta jussista! Ja tietysti juhannus-levystä joka nyt on päässy pyörimään muutenkin autoillessa ♥
Pitäkää itsenne pinnalla kuvatulvassa.

Alin kuva kertonee melkosesti lauantaiaamun tunnelmista. Aamupalakin oli ravitsevasti kahvia ja munkkia. Onneksi Naatti on nättinä! Ja pari hassua lisäkuvaa löytyy täältä.

Aivan, harrastin taas epäselviä otsikoita :D Juhannukselta ei sinänsä tarttunut mitään lentävää lausetta (mitä nyt kai limoncello..?), eli tän letkautuksen juuret menee tonne erkkarin aikaan. Mun ei meinaan kannata miettiä "syvällisiä" ruokapöydässä, johan se on jo nähty ettei siitä mitään viisasta seuraa kuitenkaan. Siinä hetken ähkyolon vallassa kun tiirailin kesken ollutta maissia ja tokaisin isoista pihveistä kertovan keskustelun väliin: "Ja mistä lähtien nää riisit on ollu näin suuria." Hetkellisen ajatustuokion jälkeen sitten alkoi pöydässä pienenpieni naurutuokio. Sarkasmia.
Ettekä varmaan usko et oon kuullu tästä melkosesti.. :D

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Ekana päivänä sitä paloi ja tokana vilustui.

Juni ja Roosa

Tossa pari viikkoa sitten vietettiin Aptusta, jonne siis minä ja Roosakin hilppaisimme menemään. Mitään tekemistähän ei juuri meikäläisellä ollut, kunhan näyttelyriippuvaisena kehvelinä lähdin kiikuttamaan Roosaa JH-koiraksi. Alunperin neidin piti kehäillä vain sunnuntaina, mutta loppujenlopuksi nainen löytyi kehästä myös lauantain osarista. Seura oli molempina päivinä mahtavaa, mutta sää suosi vain lauantaina. Onneksi Roo on kuitenkin koira joka ei pahemmin säälle korvaansa kolauta.

Perjantaina hypättiin junaan ja matkassa oli mukana neljään kertaan tulostetut liput, etten vaan toistaisi Turun reissun tapahtumaa. Samalla lipulla pärjättiin koko matka Espoon asemalle vaihtoineen kaikkineen ja vastassa oli Jenny. Kiitos vielä huisisti meidän majotuksesta, vaikka Roo aiheuttikin antisosiaalisuudellaan vähän harmaita hiuksia. Mutta hyvinhän se sitten käyttäyty "eristettynä" marsusta :D Rutulle meinaan muodostui hyvin ärrierimäinen pakkomielle Jennyllä asustavaan marsuun, eihän punainen pari voinut olla samassa tilassa, vaikka tosiaan marsu majailikin häkissä. Roosan mielestä se oli välipala. Niinpä neiti vietti loppuviikonlopun leirielämää Jennyn huoneessa ja oli kohtaloonsa varsin tyytyväinen.
Neiti meinaan nukku mun laukussa. Kirjaimellisesti sen sisällä.

Lauantaina Linda haki mut ja Jennyn kamoinemme Jennyltä ja kipaistiin näyttelypaikalle tuomarinkartanolle. Sää oli melkosen lämmin, piti jatkuvasti vahtia että oli vedet ja varjot koiralla kunnossa. Ja lämmöthän vaan nousi. Päivä meni kuitenkin hyvin, jaksoin jopa kuvailla aktiivisesti junnuja ja ryhmiä, kunnes akku loppui! Juni kilpaili Roosalla vanhempien ikäluokassa ja parilla meni oikeinoikein hienosti! Tuomarikin tämän huomasi ja piti parivaljakon mukana aina 9 parhaan joukkoon asti. ♥

Mikon kanssa RC-junior kehässä.
© Linda Holopainen
"Työtön"-viikonloppu sai kuitenkin pienen käänteen kun Junin kipuileva selkä ei juoksemisesta tykännyt ja häntä oltiin pyydetty esittämään eräs jämptiuros RC-juniori kehässä. Juni kysyi sitten meikäläiseltä josko tahtoisin kyseistä tapausta testata ja arvatkaas vaan sanoisinko mä "ei"? No en todellakaan! Niimpä lähdettiin aivan ihanalle paikalle tuomarinkartanon laitamille keskelle koivuja ja vitsit kun sinne muistais joskus kiikuttaa omatkin häkkinsä. Paikalta löytyivätkin Anna ja Mikko-jämpti. Viralliselta nimeltään junnuherra on Ukonvuoren Amico. Treenit Mikon kanssa menivät hyvin ja jäätiin odottelemaan ryhmiä. Kokooma kehässä tuomari ei suuressa junnujoukossa juuri silmäystä enempää Mikon suuntaan suonut, niimpä sitä osasi odottaa läpijuoksua. Melkosta pinkomista siitä tulikin kun Mikko tajusi jotain hyyyvin mielenkiintoista ja kehään spiidoiltiin sitten melkoisesti eri asenteella kun treenatessa. Sekaan taisi kuitenkin mahtua edes muutama raviaskel ja seisotukset hoidettiin asettelemalla, kun kiinnostus oli muualla kuin nameissa. Kiitos vielä kuitenkin huimasti Annalle, että sain Mikon viedä kehään! :)

Loppupäivä menikin ryhmiä kuvatessa ja hienoja koiria ihaillessa. Tosin mullahan sanoi kameran akku tööt kesken ryhmien ja kuvailu jäi sitten siihen. Tallennettua tuli kuitenkin JH-kehä, sekä alkupään ryhmiä. Kuvat löytyy täältä.

Marttakerho väsää tiukkoja ja ei niin tiukkoja naruleluja.
Sunnuntaina sama juttu, eli nokka kohti Tuomarinkartanoa. Säätiedotus ei luvannut hyvää, eikä se loppujenlopuksi sitä ollutkaan. Alkupäivän sitä sinnitteli kahvilla ja narulelujen väsäämisellä, mutta sitten kyllä repesi koko pilvimassa ja sitä vettähän tuli koko päivä. Sain koiran onneksi takanakin näkyvään telttaan, jossa oli siis nuorisoständi ja itekkin pysyttelin visusti siellä fleesen kanssa, koira sateensuojassa pöydän alla.

Sanni ja Roosa
© Linda H
Eli hattua nostelen kisaajille, koiriaan kehään vieneille ja koirille vettä meinaan tuli kuin Esterin silmäkulmasta (kiitos yleisurheilun EM-kisat tästä oivalluksesta). Ja tietysti tuomareille ja kehiksillekin ketkä siellä märässä heinikossa tönöttivät. Roosakin lähti uhmaamaan vesisadetta Sannin kanssa PM-kilpailuun ja parivaljakko pääsi hienolla suorituksella jatkoon, mutta karsiutui kolmen kärkeä valitessa. Roo esiintyi sateesta huolimatta oikein etevästi ja tuttuun tapaansa, liikkeessä nyt taisi vähän vain inhottaa märkä inho nurmikko. Vaihtokoirana neiti meni piirinmestariksi ansaitusti valitulle Nea Harjanteelle ja piti oikein ihmetellä kuinka Röhvään sai tossa kelissä tankattua niin hirmuisen esiintymisvimman, vaikka kehässä oltiin jo tovi oltu. Roosahan meinaa menee vinoon seisomaan ollessaan todella innoissaan ja Nean kanssa neiti todella teki sen kertaalleen järkystä sateesta huolimatta! Ja tota voi kutsua todellakin taidoksi että saa pienen ärrierin piristymään sillä lailla keskellä vesisadetta :) Onnea vielä PM-sijoittujille ja tietysti muutenkin pärjänneille!

Loppupäivästä funtsinkin itselleni kyytiä, siinä neuletakissa täristessä tuli varmaan "pari" ärräpäätäkin heitettyä, mutta nyt jälkikäteen vaan huvittaa mimmosen kuumakallen mustakin saa kun asiat menee mukamas niin huonosti. Lopulta päästiin Karin kyydissä Tikkurilan asemalle ja vaihdettiin aikasempaan junaan. Matka Tampereelle lämpösessä junassa oli melkosen rentoo♥

Kiitoksia taas kaikille mahtavasta viikonlopusta! Blogi jatkaa kiriään, jotta saadaan päivitykset ajantasalle :D

ps. Tämä postaus oli kaikkiaan blogin 200! Kiitos huimasti kaikille matkaa seuranneille, toivottavasti saadaan vielä jatkettua vähintään yhtä pitkään ♥ Lukijoitakin on tullut lisää niin että ihan tälläsitä pientä bloggausräpeltäjää hihityttää! Sivupalkki väläyttää 41 ja Bloglovinin kautta kolmen folkin elämää seurailee 13 ihmistä. Huikeeta!
Tosta sivussa pyörivästä päivälaskurista infoon myös lähipäivinä lisää (; Mutta Ira kiittää taas sekavasti ♥