keväänmerkkejä näkyvissä ?

Pitkästä aikaa sieppasin kameran kainaloon ja otin koirat kuvattaviksi, tosin ihan vain kotipihaan ja kuvasaldokin jäi todella pieneksi. Hirmuisen pitkälle kun ei viitsi mennä pentujenkaan takia, eikä meillä oikein kumpikaan ole ihan huippukunnossa pitempiä lenkkejä ajatellen. Tytöt olivat kuitenkin tohkeissaan päästessään itsekseen pihalle kameran eteen, Iineskin oli mahtavalla kuvailu tuulella, ja mammalla riitti intoa :)
Mutta tässä muutama hassu kuva, hyvin lyhyeltä kuvailupätkältä.

 

Ja kuten yleensäkkin, jokaisella kuvauskerralla ei aina voi onnistua.

Onnea Roosa !

Aika on kyllä kulunut huiman nopeaan, enkä yhtäkään päivää vaihtaisi pois :) Mutta folkkimaiseen tapaan rullataan etiäppäin ja oman tohinan ohessa seurataan nyt myös mitä mainioimman Röhväleen jälkikasvun vaiheita!
Onnittelut koko Binacan Young-pentueelle Jatzille, Vilille, Ruffelle ja pikkutytölle :)

"Huih! Olit sohia minut sössöksi sontikallasi!"

Flippan ja vinksahtanut handler.
© Johanna Lahtinen

Turku KV siis oli ja meni, ja miekäläinenhän oli siellä huitelemassa :)
Jo lauantaina lähdin suureen ja mahtipontiseen Siivikkalaan Annan ja norwichien majoitukseen. Ilta ohjelmassa oli Näädän ja Kebabin (Tintin ja Rullan) kanssa ulkona pomppiminen ja Auroran trimmiä seurailin sivusta. Loppuilta vierähti sitten rupattelun ihmeellisessä maailmassa. Aamuyöstä tuli myös äksöniä, kun Tintti päätti päästää parit kummastuneet murahdukset, tiedä sitä oliko kääryle unissaan vai ei, ja tippua kolahti omaan päähäni. Nukuin siis patjalla ja Tintti Annan kanssa sängyllä. Siinä tuli kyllä sellainen herätys ja nenän jomotus, mutta kyllä se uni vielä kaaliin tuli tainnutuksen jälkeen. :D Herätyskellot pirahtivat lopulta kello kuusi ja seitsemän aikaan päräytimme matkaan ja poimimme Saanan ja borderterrieri Beffin mukaan.

Parkkipaikka sählinkien jälkeen päästiin viimein paikalle ja majoittauduttiin borderterrierikehän laitamille, sillä Beffin kehä oli heti ohjelmassa ensimmäisenä. Heti kehän laidalta tuli pongailtua tuttuja, nimittäin border Remun omistaja Sanni, ja Junikin käveli vastaan jo ennen JH-kehälle kokoontumista.
Kuaa ei ehtinyt kulua kun Nan jo ilmoitti olevansa tulossa sunnuntain kisakoirani Flippanin (Nanstop Butterfly Flip) kanssa. Kyse on siis samasta norfolkkinartusta, jolla kisasin Seinäjoella. Melkein heti neidin saavuttua ajauduin JH-kehän laitamille katsomaan PM-kisaa, jotta italialaisesta tuomarista, Marco Marabottosta saisi jonkinlaista mielikuvaa.

Junior Handler-kehän laidalta löytyikin yksi jos toinenkin tuttu, jos kaikki tähän listaisi niin joku mahtava unohtuisi kuitenkin hörhöillessäni välistä, mutta kyllä te ihmiset tiedätte keitä tarkoitan :D Uusiakin tuttavuuksia tuli nähtyä, kiitos siis teillekkin!

Sitten tuli aika vanhempien alulle. Kaikki junnut tungettiin samaan kehään ja tunnelma oli kieltämättä hyvin tiivis. Flippan jaksoi kuitenkin tönöttää hienosti ja liikkeetkin menivät kehän puolella oikein mallikkaasti, kun vertasi siihen nopeaan testailuun kehän ulkopuolella. Tuomari nappasi isot koirat kehästä ja muut pyydettiin poistumaan. Isojen yksilöarvostelujen jälkeen sama rumba, tuomari nyppi keskikokoiset ja pienet koirat taas pihalle. Kolmannella kerralla Marco sitten heittikin vain porukan kahtia ja näin ollen esiinnyimme Flipsin kanssa kolmannessa ryhmässä.
Flippan toimi kehässä aivan mahtavasti, itse tykkäsin Turun yhteistyöstä paljon enemmän kuin Seinäjoesta. Flipsin valeraskauttakaan ei huomannut käytöksestä, paitsi silloin kun piti nyppiä sanomalehden riekaleita turkista ennen kehään menoa. Pöydällä olo ja hampaiden näyttö sujui kuitenkin ongelmitta, ja itseäni jännittänyt koiran ympäri kiertäminen koiran ollessa pöydällä meni omasta mielestäni hyvin. Itseäni jäi vaan armoton hätäilyni häiritsemään, mutta kai tuo kiirefiilis ajanmyötä haihtuu. Liikkeinä teetettiin ympäri, edestakaisin ja takaisin jonoon. Kun tuomari sanoi kaiken peräjälkeen, en missään välissä jäänyt seisottamaan, vaikka nyt jälkikäteen ajateltuna, olisi pikku pysähdys varmaan rauhoittanut mun ja Flippanin folkkirallia. Pikkuterrieri oli taas kovin riemuissaan päästessään kehäilemään ja paineli iloisena itsenään edellä. Ja sininen vinkunorsu oli mitä paras palkka suuren uurastuksen jälkeen.
Jatkoon Marco ei meitä ottanut, mutta pääasia nyt olikin että kehästä jäisi hyvä ja onnistunut fiilis itselle, ja se tavoite tulikin saavutettua :D Kiitos taas Nan kun sain Flippanilla kisata (:

Pikaisen kojukierroksen ehdin vielä tekemään Nooran kanssa, mitään tosin ei jäänyt käteen, ennen kun pakkauduttiin takaisin parkkipaikan perällä olevaan autoon ERInomaisen koiraseuran kera (: Matkalla tutustuttiin vielä Turun laitamilta löytyvään koppiheseen, joka oli niin täynnä ettei edes yritetty sisälle, sekä cittarin kiinni olevaan heseen. Niinpä nokka kohti huoltsikka ABCtä ja hesemässyä naamaan.

Kiitos vielä kerran jok'ikiselle kaksi- ja nelijalkaiselle seurasta! Kuviakin on tulossa lisää, kunhan niitä saan ja jos tekstin otsikko jäi hämäämään, niin se on vain ihastuttava Aku Ankka-sitaatti Don Rosalta. Minkäs sitä mieltymyksillee mahtaa :D

näppärää pikkuväkeä



Karloon pikkuväkeä 3½ vk.

 Blogimme on taas kärsinyt lievästä hiljaisuudesta, mutta ehkäpä tuolla äärettömän suloisella, aamutoimia terrorisoivalla pikkuväellä on jotain osuutta asiaan. Nyt kun silmät on auki ja kuulo pelaa, niin pitää sanoa että noista tapauksista on kuoriutunut kyllä rohkeita ja itsevarmoja tapauksia!

Pennut ovat kyllä kehittyneet aivan huimaa tahtia. Pentuaitauksen suurin vipeltäjä on varmastikin meidän pieni mies, joka on tallustellut jo reilu viikon kaikilla neljällä jalallaan. Kaverilla on kyllä elämäniloa niin huimasti pienessä paketissa, ettei sen seurailua viitsisi lopettaa millään. Nyt pojan kävelyesimerkkiä ovat alkaneet muutkin tapaukset seurata, ja etenkin meidän isoimman tytön, eli emännän, taidon näytteet ovat yllättäneet. Neiti meinaan kävelee jo hyvää vauhtia, vaikka suurin tapaus onkin. Silti edelliseen pentueeseen verrattuna, tapaukset ovat hyvin saman painoisia. Suurin kokoero koko aikana on tainnut olla siinä sadan gramman tietämillä.

Ja meidän lapsethan ovat tajunneet kuinka mahtavaa on käyttää aikaa sisarusten kiusaamiseen ja leikkiin haastoon. Aikaisemminhan pikkupoika oli vähän niskanpäällä leikkipuuhissa, miehenalku kun sai nyppiä kavereita korvista minkä kerkesi. Nyt kuitenkin vilinä on lisääntynyt ja kaikki lätkivät nyt toisiaan tasapuolisesti. Etujalkaa nostellaan jo tiuhaan tahtiin kun toisia läpsitään päähän tai mihin sitten ikinä osutaankin. Ja toisinaan ei osuta mihinkään, mutta siitä eivät ole folkin alut lannistuneet. Lisäksi toisia on todella mukava repiä korvista, ja terrieriravistuskin löytyy pienessä mittakaavassa! :D Kyllä meidän lapsilta ajanviettotapoja löytyy ja tänään saatiin leluseuraa pentulaatikkoon, kun sekaan mahtui sininen koira ja oranssi poro, jolta tosin edelliset kaverit amputoivat sarvet. Mutta silti pitää kiittää naapurimaan suurta sisustusliikettä, joka noita pieniä riemunkirjavia pehmoleluja valmistaa! Ihan huippuja pentuleluja :D

Jottei aivan juututtaisi vauvahuumaan, niin kerrotaas edellisen pentueen kakaran, Wilman agilitykuulumiset. Edelleen ollaan siis kerta viikkoon käyty Alessan treeneissä hankkimassa järjenvaloa. Neiti on kyllä edistynyt mahtavasti, vaikka kuulo on yhä vähän valikoiva. Silti kontaktit meikäläiseen alkavat menemään ja paljon paremmin, paitsi jos jossain on namikuppi :D Lisäksi Wilmasta on kuoriutunut oikea leluhysteerikko, mikä tahansa vinkulelu mikä tallilla nokan eteen tulee on ihan huippu kiva! Tyttö on vaan niin kova häslä ja itsellänikin on taipumusta olla välillä kaikkea muuta kuin rauhallinen, niin tupataan olemaan aika kaoottinen pari yhdessä. Viime treeneissä tuli kuitenkin taas huimia onnistumisia vinokepeillä, kun tehtiin toistoja ilman hihna-avustusta. Pari kertaa W koitti hommista luistaa ja juosta sivusta, mutta yksikään pujottelu ei jäänyt kesken. Käskyä pikkuterrierillä vaan ei ole aikaa odottaa, eli joskus tuppasi käymään niin, että koira meni jo onnellisena puolessa välissä keppejä, ennen kuin itse tajusin mitään sanoa. Ja kun lähdettiin takaisinpäin, Wilma tarjosi keppejä myös poispäin namikiposta! Keppihullu eläin :D
Putkilla meille on tullut jonkinsortin takapakkia. Yhdeksi syyksi tajuttiin taas oma liikkumiseni, nimittäin olen itse juoksemassa putken suuta kohden, eli koiralle ei jää tilaa. Samasta asiasta Rauno Virta sanoi minulle viime kesän SAGIn leirillä valmennuksissa Roosan kanssa. Vanhat asiat alkavat siis taas kummitella. Lisäksi toinen käteni tuntuu huiteleman muissa maailmoissa ties minne, enkä muutenkaan meinaa muistaa rauhassa ohjata koiraa putkelle, ei ole toi "keilaaminen" vielä syrjäyttänyt liikemuistin epämääräistä huitomista. Mutta homma alkoi mennä jo paremmin lopputreeneistä.
Uutena juttuna viime kerralla otettiin välistävetoja. Hommanhan piti olla itselleni helppo ja koiralle vaikea. Kuitenkin ensimmäinen kerta meni täysin penkinalle, kun palkkasin Wilman käteen tulosta ja se nami ei sitten lähtenytkään heti sormista. Ihme tökkeröintiä. Toinen kerta meni kuitenkin jo paljon paremmin, ja ihan yllätyin kuinka hyvin Wilma loppujenlopuksi radalla kuunteleekaan. Muutaman kerran välistäveto kuitenkin muuntui takaakierroksi, kun käänsi turhan aikaisin takaisin, mutta pääasiana oli ne muutamat todella hienot välistävedot! Wilma kääntyi todella läheltä siivekkeitä ja luki niin mahdottoman tarkasti! Huippufiilikset :D
Loppuun vielä kuva Wilmuskasta, joka käväisi meillä trimmissä :) Tytöllä on ikää jo huimat 16kk, kyllä se aika vilistää!