Synttärisankarin pulskat terveiset.

Plain White T's - Rythm Of Love

Voi kauhea kuinka aika rientää, pieni bläkkäri rinsessamme täyttää tänään neljä vuotta ♥ Melkoinen aika on jo siis siitä kun äitini alkoi salailemaan neiti herttaisen saapumista multa. Ylläoleva kuva on vuoden 2010 alusta, eli ei ihan tuore otos ole neitosesta kyseessä. Nyt mamma viettää pyöristyvää aikaansa eteisen pyödän viereisessä nurkassa ja sohvalla röhnötellen. Norjan matkailijan maha on turpoilemaan päin, eli meillä jännitetään ♥
Kiitos Kirsi tästä ihanasta neidistä ♥

Ja tietysti onnittelemme myös Nunun pentuesisaruksia Emmaa, Pyryä ja Kamua! ♥

Jo valmiiksi ikävä.

Ronan Keating - Fires

Päivitys on jäänyt ihan vaan yhdestä syystä: En haluu tehä tätä päivitystä.
On ihan takapuolesta kirjottaa jostain mistä ei tahdo. Okei onhan tässä postauksessa höpinää myös Walesin Kennel Clubin näyttelystä, mutta samalla myös joutuu kertomaan vikasta päivästä ja lähdöstään. Suomessa alkoi taas koulu, kahdet (hyvät!!) treenit ja terri-eri on takana, joten eiköhän tää tästä vielä elämäks muutu. YTL ei päivämäärinään helpottanu mun maaliskuisia suunnitelmia, jotka kuitenkin varmaan toteutetaan jos konkurssi antaa myöden.

Walesiin suunnattiin Bournemouthin tiimillä eli portugeesit, Oscar, Dinkey ja Liza. Näyttely oli tuloksiltaan vielä jännempi kuin aikaisemmat, sillä Oscar oli avoimen luokan kolmas, Liza voitti juniorit ja Dinkey oli limit-luokan toinen. Portugeesikehän aikaan olin Hannahin kanssa käväisemässä wichikehällä ja kojuilla. Andrea nappasi CC:n ja näin sai ensimmäisen wichivalion kotiinsa! Samalla juhlistettiin myös synttäreitä ja kakun lisäksi korkattiin shamppanja ja kuohari, sekä rapistettiin auki sipsipussit. Tän jälkeen tein vielä Hannahin kanssa ständitsekkauksen, mutta mitään ei tarttunut mukaan. Vähiin jäi ostokset tosiaan koirarintamalla, mutta eipä mulla pahemmin ollut mitään mielessäkään. Kuvia en napsinut navettanäyttelystä, mutta kehässä pyörähdin Dinkeyn kanssa. Meno oli paljon parempaa kuin Bournemouthissa, mutta kun neiti pongasi Cathyn, piti vaihtaa nopeesti esittäjä sijoitusten ajaksi. Tästä jäi kuitenkin paljon parempi fiilis kun muista handlaussysteemeistä. Reissu oli kuitenkin mahtava, kuten kaikki näyttelymatkat, vaikkeivat ne ole tuloksilla juhlineetkaan ♥


Kokeilumielessä koostevideota, johon en viittiny tekijänoikeuksia ajatellen iskee taustamusiikiksi tuota ylläolevaa biisiä. Joten laittakaa biisi soimaan videon alkaessa taustalle, siihen se video on tehty!

Sitten tuli sunnuntai, aivan liian nopeasti. Aamulla heitin viimeisiä pyykkejä pesukoneeseen, putsasin kumisaappaat ja nieleskelin kyyneleitä.Tutkiskelin Cathyn tuomia lehtiä ja muita vanhoja folkkijuttuja. Pakkaaminen oli tuttuun tapaan mitä raivostuttavinta hommaa ja kun illalla olin saanut Jessien trimmauksen valmiiksi punnitsin laukkuja ihan perinteisellä vaa'alla lähempänä puoltayötä. Ylipainoisiahan ne laukut olivat, mutta päätin tunkea vielä varmuuden vuoksi lisää ylipainoa käsimatkatavaroihin. Lopputulemana se, että vaaka näytti painoa ruumaan menevälle laukulle 23,4kg (raja 23kg) ja käsimatkatavaralaukulle 12,2kg (koneeseen vain yksi laukku, joka saa painaa 8kg).

Maanantaiaamu oli taas aikainen ja myös itkuntäyteinen. Hannah heräsi sanomaan mulle heipat ja antamaan lisää nenäliinoja. En tiedä montako kertaa halasin Cathya mun liian kuuman kahvin juomisen yhteydessä ja lähtökin myöhästyi sen kahvilurjuksen takia. Nenäliinoille tuli käyttöä myös autossa, vaikka sitä yrittikin suuremmat itkut pitää mahassa. Tällänen tunnetörppö sitä vaan on.

Ja kentällä se heavy-tarra siihen laukkuun iskettiin, mutta lisämaksuilta säästyin. Kun laukku meni ylipainon puolelle mua pyydettiin punnitsemaan käsimatkatavarat ja nehän ne vasta yli menivätkin. Käsimatkatavarat oltiin jo laittamassa ruumaan, kun multa kysyttiin onko siellä tietokonelaukkua. Eihän siellä ollut kuin kameralaukku, mutta tietokone oli laukussa. Niinpä kiskoin kameralaukun pois ja homma oli sillä ok ja se ylipainoinenkin käsimatkatavara sai tulla mukaan koneeseen. Huhhuh..

Kentällä sain tapettua melkosen lahjakkaasti aikaa porttipaniikista huolimatta. Tän matkustelukokemuksen aikana kun on tottunut siihen, että portti lukee jo lipussa, mutta nyt se ei tehnytkään niin. Portti ilmotettiin noin kaksikymmentä minuuttia ennen portin aukeamista, eli eihän siinä paniikkia ollut, mutta pieni epäilys jostain kammottavasta nousi kun kenttä oli täysin vieras. Edellisestä oppineena kahmin myös eväät ittelleni koneeseen. Rakastan noita Englannin kolmioleipiä ♥ Ei mitää majoneesi mössöjä!

Lento meni mainiosti ja kentällä vastassa oli äiti ja oma mörsseri Roosa ♥ Kunnon aamulenkin sitä vaan sai marssia lentokentällä kun bussikuljetus koneesta toi matkustajat portille 37 tai mikäs se olikaan ja marssittiin koko terminaalin läpi. Vanhasta tottumuksesta äitikin oli parkkeeranut auton ykkösterminaalille, joten matka taittui vielä hetken kävellen. Kyllähän se lähtö harmitti vietävästi, mutta toisaalta on hienoa päästä kotiin. Cathy kuitenkin kertoi, että oon aina tervetullut takaisin heidän luokseen ja seuraavaa visiittiä odotan enemmän kuin innolla!

Joten tiivistetysti englanniksi:
Thanks for everything Cathy! ♥

Kaksipiippuinen ikäväpäivitys.

Sotkusakki  ♥

The Script feat. will.i.am - Hall of Fame

Nimittäin päällä on juuri tuo otsikossa oleva “kaksipiippuinen ikävä”-fiilis, jota mä inhoan, mutta joka silti tulee joka kerta jonnekin lähtiessä ja jostain palatessa. Tänne lähtiessä fiilis oli tosi sekanen. Odotin innolla tulevaa viittä viikkoa, mutta samalla oli se pieni suuri jännitys takaraivossa, koska en ikinä ollut Cathya ja kumppaneita tavannut. Ja kuinka selviäisin kielen kanssa ja miten ne kenneltyöt sitten? Nyt kun nää kysymykset on sivuutettu, tulee se fiilis ettei tahtois lähteä vielä Helsinkiin suuntaavaan koneeseen vaan jäädä tänne, kun kaikki tuntuu sujuvan hyvin. Cathy, Ed, Hannah, Lesley, Janet ja toinenkin Janet ja kaikki muutkin ihmiset keihin oon täällä saanu tutustua ja keitä oon saanu tavata on olleet mahtavia ja kaikenlisäksi vielä ymmärtäneet jotain mun sönkötyksestä! Kenneltyöt sujuu omasta mielestäni edelleen varsin hyvin, ainakaan valituksia en oo saanu. Trimmaamisesta ja folkeista yleensä oon oppinu lisää, näyttelyissä on saanut jännittää rystyset valkosena, vaikka eipä sieltä mun olon aikana ole kummuuksia tullutkaan. Sanoinkin Cathylle tuoneeni huonoa onnea Suomen puolelta.

Rakas englantilainen sää, päällä parhaillaan.

Toisaalta taas on mahtavaa päästä kotiin, sillä eihän tämä maa ja ihmiset täältä minnekään katoa. Uutta matkaa tänne ollaan vähän jo suunniteltu, mikäli koulu ei hirveesti haittaisi ajankohtaa. Kirjotuksista pitäis kuitenkin selvitä. Kotona kuitenkin odottaa omat pienet öttiäiset, kaverit, agility ja tietyllä hassulla tavalla myös oma pikku Poloinen (jonka ratti on nyt sitten taas väärällä puolella). Skype on onneksi antanut mahdollisuuden soittaa kotiin ja oon herättäny ainakin Hannahissa hilpeyttä puhuessani suomea. Suomessa odottavat myös inhimillisemmät ruuhkat (thank God), lyhyemmät näyttelymatkat ja miljoonasti helpommat ruokinnat. PlaqueOffin, piimän ja Nutrolinin lisäämiset ja mahdolliset lihotusruuan käytöt ei tunnu enää missään sen jälkeen, kun koirien ruokinta vie sen 1½ tuntia tiskeineen! Silti kenneltyöt on ollu mulle sitä mun tarvitsemaa “omaa aikaa” viime päivinä. Omaa aikaa siinä määrin, että tajusin kerran vihelteleväni joululauluja töitä tehdessä. “Petteri Punakuono” jos mikä on kova sana helteessä kenneleitä siivotessa!

Nyt vaan kauhistuttaa kuinka saan pakattua. Oon aina onneton siinä, etenkin kun pakkailua tuntuu aina värittävän nää pienet itkusessiot. Herkkis kun olen. Kotona kuitenkin odottaa pieni, mutta kuluiltaan suuri shoppailu lista, kun haaveissa on inov-8 kengät ja omenaluuri. Voi tätä massateinin tuntua kun sitä edes mainitsee. Täällä tuli shoppailtua melkoisen vähän, mutta kun “White Rose” -kauppakeskukseen mentiin niin kyllä sieltä kuusi kuittia tarttui messiin ja kuusikymmentä puntaa meni hujahtaen. Näpyttäjä on kuitenkin epäkoiramaisiin ostoksiinsa tyytyväinen! Koiramaisiin ostoksiin lukeutuu purkillinen PlaqueOffia ja se numerolapun pidike. Ei oo vaan silmään tarttunut mitään muuta. (Paitsi ihanalta vaikuttava pentue yhden nartun vatsassa.. Petollista.)

Oscar.

Liza.

Dinkey. 

Viime viikonloppu sujui matkalla Bournemouthiin ja itse näyttelyyn. Pitkien ajomatkojen tuloksena Oscarin reserve-cc Lizan reserve-cc ja Dinkeyn luokka 2. Itse esitin Dinksin limitissä ja voitto olisi mahdollisesti tullut jos olisin tajunnut innostaa neitiä muutenkin kuin puhumalla ja hääräämällä. Dinks oli meinaan melko lailla Cathyn perään ja into lopahti kun mammaa ei löytynytkään. Ja mikähän folkki sitä pärjäisi ilman ylhäällä olevaa häntää. Ja kyllä manasin taas itseäni, mutta tää on taas niitä asioita, jotka tulee muistaan pitkään. Taidan oppia parhaiten kantapään kautta. Sateisen päivän piristyksenä oli kuitenkin Claudian ROP-pentu ja jatkoon pääsy penturyhmissä! Tästä koitunutta hyvää fiilistä kuitenkin söi motarin täydellinen jumittaminen paluumatkalla Cathyn vanhemmille, joilla olimme yöpyneet näyttelyä edeltävän yön. Neljään mailiin kului ehkä noin parikymmentä minuuttia. Rampista ylös päästyä kiertotielle, paljastui sekin olevan tukossa. Onneksi oltiin kuitenkin lähellä määränpäätä, mutta kyllä ruuhkiin taisi tunti upota aikaa. Golf-kentän vierestä kulkevalta kinttupolulta kuitenkin pakettiauto löysi tien välietapille ja taisin itse sammua heti pään iskeydyttyä tyynyyn.

Assinstenttiainesta  ♥

Mutta täälläkin on monia asioita, joita mun tulee ikävä Suomen puolella. Melkein itsestäänselvyytenä mun tulee hirmuinen ikävä kaikkia näitä ihmisiä, etenkin Cathyä, Hannahia ja molempia Janetteja! Lisäksi täällä on niin vietävän monta ihanaa koirapersoonaa, jotka tahtoisi vain luonteen takia tunkea takin alle ja kiikuttaa Suomeen. Mahtavimpia ovat valloittava Skype-muori norfolkki Phoebe ja herttainen wichi Cream, ikiriemukas Leo, portugeesi Claudia, joka ei ihan heti kannattanut ajatusta mun lähelle tulemisesta, Dinkey neiti ahnepossu, superkaunis Liza ja herra persoona Oscar, mahtikämppikset pikku-Emma ja iso-Barley, Snoopi ja iloiset sotkutytöt, “minäminäminä” -asenteinen Paris, supersuloinen Gemma, möly-Millie ja valloittava mamma Polar unohtamatta yllä olevassa kuvassa esiintyvää assintenttipoikaa  ♥  Tätä listaa näistä persoonista vois jatkaa loputtomiin, mutta säästän teidät siltä.

Täältä tulee myös ikävä noita yhteisiä illallisia, jotka on olleet aivan mahtavia, sekä mielettömän hyviä jälkiruokia! Illallisilla on tullut puhuttua niin asiaa, kun asiaa asian vierestäkin. Mieleenpainuvimpia juttuja ovat kenties kertomani tarina Roosasta ja mansikasta, jälkiruokana tarjottu “Big Meringue”, joka kuulosti lähinnä rikollisen peitenimeltä. Tämän takia naurettiin koko jälkiruuan ajan tähän liittyvällä yleishöpinällä, kuten kyseisen rikollisen tavasta tukehduttaa uhrinsa kermavaahtoon ja Hannahin vähän myöhästyneelle tajuamiselle mistä koko jutussa oli kyse. Mansikanpoiminnasta mukaan tullut suurehko sato jaksoi naurattaa, kuten myös mun päätös olla laskematta kaloreita yhden illan aika syödyn Ben&Jerry’s jäätelöpurkin jälkeen. Nyt kun isken suuhuni jotain epäterveellistä Edillä on tapana kajauttaa “All those calories!” Mun kipeillessä ja äänen ollessa paria oktaavia liian alhaalla ja käheänä sain taas kuulla "Iran kuumalinja"-äänestä. :D On tullu myös höpötettyä turkulaisten ja amerikkalaisten viisaudesta, Piikkiöstä kun Cathyn vanhemmat olivat käymässä, suomen kielestä ja Hannah on oppinut pari sanaakin. (Nenä, minä, silmät ja kurkku. Tärkeitä eikö vain?)

Täällä on myös petollisen hyvää paahtoleipää ja niiden lisäksi oon ihastunut crumpetseihin. Mahdottoman epäterveellisiähän ne on kaiken sen margariinin jälkeen mitä niihin laitan, mutta ne on vaan hyviä   ♥  Kyseessä siis pyöreitä ja reikäsiä, ennen paahtamista varsin pehmeitä taikinakiekkoja, jotka paahtimsestatultuaan “imaisee” melkoisen tehokkaasti sen margariinin mitä niiden päälle pistetään. All those calories…. Mutta epäterveellisyyden vastapainoksi oon ehkä syönyt enemmän hedelmiä mitä ikinä kotona! Nappaan vaan omenan tai banaanin kävellessä ohi, kiskaisen töidenlomassa samanmoisen. Oon myös tottunu elämään ilman kahvinkeitintä ton kahvin kanssa joka lisätään keitettyyn veteen ja jopa tykkään siitä!

eilisiltaset näkymät omasta ikkunasta  ♥

5 päivää jäljellä kuulostaa kuitenkin pelottavan vähältä. Pitäisi vähän kattoo pakkaamista ja vielä trimmata Jessie loppuun ja napsasta saksilla Phoeben päässä törröttävän karvat jotka nousee aina pirun häiritsevästi pystyyn. Lisäksi sunnuntaina on Walesin Kennel Clubin näyttely ja maanantaina ainakanen lähtö. Ja tiistaina sitten koulun penkille ja abivaatteet taitaa olla odottelemassa. Kauhee kuin aika menee nopeesti.

Onnitteluni vielä niille jotka saivat luettua tämän sekavan (ja pitkän) postauksen loppuun! :D

Lyhyt metsästys ostosrintamalla.

Mamma Mia! - Honey, Honey

I got it! Tiistaina Paignton ei muuten juuri ihastuttanutkaan, saldona iki-iloisen Leon luokka kolmonen, Oscar voitti avoimen ja sai reserven, Liza voitti luokkansa ja Dinkey oli luokka kakkonen. Leon esiintyminen oli yhtämoista sekamelskaa pöydällä, mutta seisotukset maassa meni mun mielestä jo paljon paremmin kuin Leedsissä! Saas nähä mihin tää tästä menee.

Herätys oli kuitenkin neljältä ja ajomatkaa neljä tuntia. Näyttelypaikalla ei kauaa aikaa vietetykkään ja takaisin ajeltiin viitisen tuntia. Matka meni kuitenkin rattosasti leffoja katsellessa Hannahin kanssa. Tai no oikeastaan mä katsoin vain Mamma Mia!-elokuvan alusta loppuun ja muuten pitelin luurit korvilla ja yritin lukea ja nukkua. Huomasi kuitenkin energiatasosta, että takana oli kuuden tunnin yöunet. Ei siinä muuten mut oon nyt tottunu nukkuun sitä 10 tuntia täällä ollessa.. :D

Mutta vaikka näyttely ei avannut viikkoa niin toivotusti kun sitä ois tahtonut, on pakko sanoa, että viime viikko oli huikea! Varsin normaali kaikella tapaa, paitsi että hoisin kenneltyöt loppuviikosta yksin ja vielä tietääkseni hyvin (ja hitaasti), mutta parempi hitaasti ja varmasti. Maanantaina meinaan kiristelin taas vähän hampaita kun viikonlopputyöntekijä, uusi sellainen, ei ollut tehnyt asioita niinkun mä oon ne oppinu ja opetellu. Kuinka nopeasti sitä voikaan kangistua kaavoihin? Hyvät ovat kylläkin kaavat, sillä ei hirmuisesti riemastuttaneet lavuaarissa lymyilevät likaiset tiskit, kun sunnuntaina olin auttamassa astutuksessa. Hoidin ne kuitenkin alta pois, ihan kun maanantai-aamuna haluisi ensitöikseen puhdistaa vajaata 50 vedessä lillunutta ruokakuppia..

Lauantaina suunnaksi otettiin York ja voi kiasus kuinka ihastuin kyseiseen kaupunkiin! Hirveesti en päässy kauppoja kiertämään, kun mukana oli Hannahin lisäksi Edin lapsenlapsi, joten pääasiassa kierreltiin vanhan kaupunkin katuja ja tsekkailtiin vanhoja paikkoja, jotka ihastutti kympillä ♥ Takuulla haluan päästä vielä joskus tulevaisuudessa, jos ei nyt niin myöhemmin, katsomaan Yorkia vielä vähän paremmin. Kaikki ne vanhat talot ja kadut, pikkukojut! Tykkään liikaa tälläsistä ♥

York Minster taas oli kokemuksena semmonen kirkko, että jäi Barcelonan Sagrada Familia toiseksi! Kun pääsi kaposelta kadulta aukiolle ja tuntui että rakennus jatkui loppumasti niin oikeelle, vasemmalle kuin ylöskin päin. Toisinaan tuntee olonsa pieneksi, tai kuten Hannah asian ilmaisi: "Toisinaan tuntee olonsa muurahaiseksi!" Kuulostan pahaseltakin kirkkoturistilta, mutta ne on vaan hienoja :D