Kaksipiippuinen ikäväpäivitys.

Sotkusakki  ♥

The Script feat. will.i.am - Hall of Fame

Nimittäin päällä on juuri tuo otsikossa oleva “kaksipiippuinen ikävä”-fiilis, jota mä inhoan, mutta joka silti tulee joka kerta jonnekin lähtiessä ja jostain palatessa. Tänne lähtiessä fiilis oli tosi sekanen. Odotin innolla tulevaa viittä viikkoa, mutta samalla oli se pieni suuri jännitys takaraivossa, koska en ikinä ollut Cathya ja kumppaneita tavannut. Ja kuinka selviäisin kielen kanssa ja miten ne kenneltyöt sitten? Nyt kun nää kysymykset on sivuutettu, tulee se fiilis ettei tahtois lähteä vielä Helsinkiin suuntaavaan koneeseen vaan jäädä tänne, kun kaikki tuntuu sujuvan hyvin. Cathy, Ed, Hannah, Lesley, Janet ja toinenkin Janet ja kaikki muutkin ihmiset keihin oon täällä saanu tutustua ja keitä oon saanu tavata on olleet mahtavia ja kaikenlisäksi vielä ymmärtäneet jotain mun sönkötyksestä! Kenneltyöt sujuu omasta mielestäni edelleen varsin hyvin, ainakaan valituksia en oo saanu. Trimmaamisesta ja folkeista yleensä oon oppinu lisää, näyttelyissä on saanut jännittää rystyset valkosena, vaikka eipä sieltä mun olon aikana ole kummuuksia tullutkaan. Sanoinkin Cathylle tuoneeni huonoa onnea Suomen puolelta.

Rakas englantilainen sää, päällä parhaillaan.

Toisaalta taas on mahtavaa päästä kotiin, sillä eihän tämä maa ja ihmiset täältä minnekään katoa. Uutta matkaa tänne ollaan vähän jo suunniteltu, mikäli koulu ei hirveesti haittaisi ajankohtaa. Kirjotuksista pitäis kuitenkin selvitä. Kotona kuitenkin odottaa omat pienet öttiäiset, kaverit, agility ja tietyllä hassulla tavalla myös oma pikku Poloinen (jonka ratti on nyt sitten taas väärällä puolella). Skype on onneksi antanut mahdollisuuden soittaa kotiin ja oon herättäny ainakin Hannahissa hilpeyttä puhuessani suomea. Suomessa odottavat myös inhimillisemmät ruuhkat (thank God), lyhyemmät näyttelymatkat ja miljoonasti helpommat ruokinnat. PlaqueOffin, piimän ja Nutrolinin lisäämiset ja mahdolliset lihotusruuan käytöt ei tunnu enää missään sen jälkeen, kun koirien ruokinta vie sen 1½ tuntia tiskeineen! Silti kenneltyöt on ollu mulle sitä mun tarvitsemaa “omaa aikaa” viime päivinä. Omaa aikaa siinä määrin, että tajusin kerran vihelteleväni joululauluja töitä tehdessä. “Petteri Punakuono” jos mikä on kova sana helteessä kenneleitä siivotessa!

Nyt vaan kauhistuttaa kuinka saan pakattua. Oon aina onneton siinä, etenkin kun pakkailua tuntuu aina värittävän nää pienet itkusessiot. Herkkis kun olen. Kotona kuitenkin odottaa pieni, mutta kuluiltaan suuri shoppailu lista, kun haaveissa on inov-8 kengät ja omenaluuri. Voi tätä massateinin tuntua kun sitä edes mainitsee. Täällä tuli shoppailtua melkoisen vähän, mutta kun “White Rose” -kauppakeskukseen mentiin niin kyllä sieltä kuusi kuittia tarttui messiin ja kuusikymmentä puntaa meni hujahtaen. Näpyttäjä on kuitenkin epäkoiramaisiin ostoksiinsa tyytyväinen! Koiramaisiin ostoksiin lukeutuu purkillinen PlaqueOffia ja se numerolapun pidike. Ei oo vaan silmään tarttunut mitään muuta. (Paitsi ihanalta vaikuttava pentue yhden nartun vatsassa.. Petollista.)

Oscar.

Liza.

Dinkey. 

Viime viikonloppu sujui matkalla Bournemouthiin ja itse näyttelyyn. Pitkien ajomatkojen tuloksena Oscarin reserve-cc Lizan reserve-cc ja Dinkeyn luokka 2. Itse esitin Dinksin limitissä ja voitto olisi mahdollisesti tullut jos olisin tajunnut innostaa neitiä muutenkin kuin puhumalla ja hääräämällä. Dinks oli meinaan melko lailla Cathyn perään ja into lopahti kun mammaa ei löytynytkään. Ja mikähän folkki sitä pärjäisi ilman ylhäällä olevaa häntää. Ja kyllä manasin taas itseäni, mutta tää on taas niitä asioita, jotka tulee muistaan pitkään. Taidan oppia parhaiten kantapään kautta. Sateisen päivän piristyksenä oli kuitenkin Claudian ROP-pentu ja jatkoon pääsy penturyhmissä! Tästä koitunutta hyvää fiilistä kuitenkin söi motarin täydellinen jumittaminen paluumatkalla Cathyn vanhemmille, joilla olimme yöpyneet näyttelyä edeltävän yön. Neljään mailiin kului ehkä noin parikymmentä minuuttia. Rampista ylös päästyä kiertotielle, paljastui sekin olevan tukossa. Onneksi oltiin kuitenkin lähellä määränpäätä, mutta kyllä ruuhkiin taisi tunti upota aikaa. Golf-kentän vierestä kulkevalta kinttupolulta kuitenkin pakettiauto löysi tien välietapille ja taisin itse sammua heti pään iskeydyttyä tyynyyn.

Assinstenttiainesta  ♥

Mutta täälläkin on monia asioita, joita mun tulee ikävä Suomen puolella. Melkein itsestäänselvyytenä mun tulee hirmuinen ikävä kaikkia näitä ihmisiä, etenkin Cathyä, Hannahia ja molempia Janetteja! Lisäksi täällä on niin vietävän monta ihanaa koirapersoonaa, jotka tahtoisi vain luonteen takia tunkea takin alle ja kiikuttaa Suomeen. Mahtavimpia ovat valloittava Skype-muori norfolkki Phoebe ja herttainen wichi Cream, ikiriemukas Leo, portugeesi Claudia, joka ei ihan heti kannattanut ajatusta mun lähelle tulemisesta, Dinkey neiti ahnepossu, superkaunis Liza ja herra persoona Oscar, mahtikämppikset pikku-Emma ja iso-Barley, Snoopi ja iloiset sotkutytöt, “minäminäminä” -asenteinen Paris, supersuloinen Gemma, möly-Millie ja valloittava mamma Polar unohtamatta yllä olevassa kuvassa esiintyvää assintenttipoikaa  ♥  Tätä listaa näistä persoonista vois jatkaa loputtomiin, mutta säästän teidät siltä.

Täältä tulee myös ikävä noita yhteisiä illallisia, jotka on olleet aivan mahtavia, sekä mielettömän hyviä jälkiruokia! Illallisilla on tullut puhuttua niin asiaa, kun asiaa asian vierestäkin. Mieleenpainuvimpia juttuja ovat kenties kertomani tarina Roosasta ja mansikasta, jälkiruokana tarjottu “Big Meringue”, joka kuulosti lähinnä rikollisen peitenimeltä. Tämän takia naurettiin koko jälkiruuan ajan tähän liittyvällä yleishöpinällä, kuten kyseisen rikollisen tavasta tukehduttaa uhrinsa kermavaahtoon ja Hannahin vähän myöhästyneelle tajuamiselle mistä koko jutussa oli kyse. Mansikanpoiminnasta mukaan tullut suurehko sato jaksoi naurattaa, kuten myös mun päätös olla laskematta kaloreita yhden illan aika syödyn Ben&Jerry’s jäätelöpurkin jälkeen. Nyt kun isken suuhuni jotain epäterveellistä Edillä on tapana kajauttaa “All those calories!” Mun kipeillessä ja äänen ollessa paria oktaavia liian alhaalla ja käheänä sain taas kuulla "Iran kuumalinja"-äänestä. :D On tullu myös höpötettyä turkulaisten ja amerikkalaisten viisaudesta, Piikkiöstä kun Cathyn vanhemmat olivat käymässä, suomen kielestä ja Hannah on oppinut pari sanaakin. (Nenä, minä, silmät ja kurkku. Tärkeitä eikö vain?)

Täällä on myös petollisen hyvää paahtoleipää ja niiden lisäksi oon ihastunut crumpetseihin. Mahdottoman epäterveellisiähän ne on kaiken sen margariinin jälkeen mitä niihin laitan, mutta ne on vaan hyviä   ♥  Kyseessä siis pyöreitä ja reikäsiä, ennen paahtamista varsin pehmeitä taikinakiekkoja, jotka paahtimsestatultuaan “imaisee” melkoisen tehokkaasti sen margariinin mitä niiden päälle pistetään. All those calories…. Mutta epäterveellisyyden vastapainoksi oon ehkä syönyt enemmän hedelmiä mitä ikinä kotona! Nappaan vaan omenan tai banaanin kävellessä ohi, kiskaisen töidenlomassa samanmoisen. Oon myös tottunu elämään ilman kahvinkeitintä ton kahvin kanssa joka lisätään keitettyyn veteen ja jopa tykkään siitä!

eilisiltaset näkymät omasta ikkunasta  ♥

5 päivää jäljellä kuulostaa kuitenkin pelottavan vähältä. Pitäisi vähän kattoo pakkaamista ja vielä trimmata Jessie loppuun ja napsasta saksilla Phoeben päässä törröttävän karvat jotka nousee aina pirun häiritsevästi pystyyn. Lisäksi sunnuntaina on Walesin Kennel Clubin näyttely ja maanantaina ainakanen lähtö. Ja tiistaina sitten koulun penkille ja abivaatteet taitaa olla odottelemassa. Kauhee kuin aika menee nopeesti.

Onnitteluni vielä niille jotka saivat luettua tämän sekavan (ja pitkän) postauksen loppuun! :D