sataa sataa ropisee pilipilipom.



Vaikka toi sade onkin kyllä lunta mitä mä nään.
Kuten varmaan on huomattu, blogissa on ollut hiljasta mutta nyt se on vaan mun motivaatiosta kiinni, meinaan nyt on uusi kone mil kirjottaa! Ja nythän on noita näyttely tapahtumia edessä, niin pitäisi juttuakin riittää (:
Ensin vaikka ATT:n kisoihin, jotka siis olivat Liedossa tuona legendaarisena päivämääränä 10.10.-10
Alku ei tuntunut kovin hemaisevalta, kun olin jo sydänkohatuksia saamassa nopealla aamupyrähdyksellä, kun pikkutien läpi vetäisi kissaa isompi, karvainen, hännättömän näköinen otus josta ääntä lähti. Koirat olivat tietysti tohkeissaan pinkomassa perään. Juuri kun oma hengitys oli tasaantunut ja matkakin vähän jatkunut niin eikös sieltä pusikosta hetken päästä pinkonut toinen samanmoinen köriläs. Tosin sillä ei ollut ääniä päällä. Kotona sitten autoa pakatatessa vinguin niistä äitille ja hän selitti niitten sitten olleen supikoiria. Pakko kai oli uskoa ja muuttaa mun Huutijärven monsterit ihan tuiku tavallisiksi supikoiriksi.
Seuraava ongelma tuli ennen kuin päästiin edes Lahdentien rampista alas. Auto ei kai oikein käynyt, en muista ihan tarkkaan mikä siinä oli, niimpä pysähdyttiin ja sitten siinä kuunneltiin. Pling, meillä syttyi moottorin vikavalo. Noo, sellasella vehkeellä ei uskaltanut lähteä Lietoon matkaa tekemään, eli nokka kohti kotia ja kamat ei niin koira-autoon eli isäpuolen mersuun. Sillä se matka sitten sujuikin niinkuin piti. Onneksi sen radiokin on jo korjattu. :D



Nuorten SM


Mullahan _oli_ hienot videot kisoista, mutta ofkoors menin sekoilemaan niiden kanssa kun oli outo kamera. Eli mennään vain selostuksella.
A-radan tuomaroi Harri Huittinen ja rata näytti kaikinpuolin olevan ihan jees. Rengas ei huolettanut enään, kiitos hyvien viimetreenien, mutta pituus vieläkin kummitteli. Kepitkin päätin vetää niinkuin treeneissä. Jos menee niin hyvä. Jos ei mene niin treeniin vaan.
Radalla kaikki sujui kuitenkin ihan jees, vauhtiakin tuntui olevan ihan mukavasti. Kepit oli pro, hakemisessa ei mitään ongelmaa, tosin ohjasinkin Roosalle helpommalta, eli ns. väärältä, puolelta. Pituuteen kuitenkin koskettiin, eikä ihme, kun se oli heti tiukan mutkan jälkeen, tappijalan vauhti ei ehtinyt vielä kiihtyä. Toinen vitonen saatiin putkelta. U-n mallisena se oli ja lähdin kauimmaiseen päähän turhan aikaisin kääntämään ja Roosa juoksi päin reunaa, pyörähti ja sitten vasta takaisin. Omamoka, turha valittaa. Sitten loppusuora meni taas rouvalta kivasti hölkötellessä. Tulos: 10 -8.57 sij. 7 etenemäksi muodostui 2.96m/s eli ollaanhan se rivakamminkin kuljettu. Putkella toki meni aikaa.

B-rata muistutti A-rataa väärinpäin, mutt pöytä oltiin otettu pois ja okseri oli ilmaantunut paikalle. Rata vaikutti meille ihan sopivalta, vaikka nyt oli jännitettävinä okseri ja pituus. Radalla hommat meni kuitenkin nappiin, ja juhlistelin jo luvaa maalissa, mutta eipäs ollutkaan. Napattiin ensimmäinen kontaktivirheemme puomilta, eikä sinänsä ihme kun koiraeläin oli löytänyt sitäisen turbomoottorinsa ja kulki todella hyvin! Eli heti kun taas palataan treeneihin, aletaan ottaa niitä onoffeja kuntoon, ennen kun ne alkaa sujumaan en kisoihin lähde. Tämä olis ainakin tavoite. Ainahan niistä nopeista kontakteista saa haaveilla, mutta on Roosa jo idean hoksannut (; B-radalta tulos: 5 -18.28 sij. 5 etenemä: 3.49m/s :DDD olihan se ihanneaikakin löysä mutta toi etenemä maistuu hyvältä! (;


On/Off treeniä kotipihassa.


C-rata oli Anne Huittisen hyppäri, ja meillehän kelpasi LUVA myös hyppyradalta. Rata ei hirrmuisen ongelmalliselta vaikuttanut, lähinnä mietin keppejä ja yhtä valssia. Keppejä taas turhaa pohdiskelin ja pituuskin meni puhtaasti. Putkissa Roosasta lähti ääntäkin, ei sitä perinteistä tuhinaa vaan kunnon haukut. Ensin taisi laulu johtua vain menemisen riemusta, mutta pussista tultua piti alkaa paukuttaa siinä juoksun lomassa pussin suoristajalle, joka oikopäätä pinkoi suoristamaan kangasta kun koira ulos pääsi. Siksipä rata ei tuntumut miltään järin taivaalliselta menolta, kun Roosaa sai viimeiset esteet palauttaa maan pinnalle, ettei sille suoristajalle tarvitse kokoaikaa kiroilla. Radalta ei kuitenkaan lähdetty ja me saatiin toinen LUVAmme ! Tulos: 0 -3.58  sij. 5 ja etenemä 3.18m/s. Olin radanjälkeen kyllä niin naama maassa, kun meno meni semmoiseksi mörinäksi lopuksi. Porukalta kun kyselin niin kukaan ei tuntunut nähneen mikä tulos oli, ja kehuivat vain aikaisempia ratoja. "No mutta olihan teillä kaksi hyvää rataa alla".
Fiilis kuitenkin muuttui kun jäähdytellessä äite tuli huutelemaan ovelta "Ira, oli se!" Mulla lähti ilo ihan lapasesta ja tuli hetken aikaa kiljuttua ja pinkoiltua pitkin teitä. Roosakin näytti harvinaisen iloiselta ja pomppi itekkin samaan tahtiin, vaikka tuskin kyllä ymmärsi mitä oli hienosti tehnyt. Porukka varmaan vai vuosisadan naurut, kun hyppelehdittiin kuin päättömät kanat, mutta ne oli meidän luvajuhlat!

Nyt sitten arkipäivän pölinöihin. Eckerön näyttelyn jälkeen, kun Iines siis sai Kumpumäeltä EHn ja punainen perusteltiin lanneosan nostamisella, päätettiin kokeilla onko Nunnun lihaksissa jonkinlaista syytä. Äiti otti yhteyttä Terhi Laineeseen, joka on nyt käynyt hieromassa Iineksen kolmesti ja Roosan kerran. Iineksellä oli pahat jumit lanneosassa, luultavasti syvissä lihaksissa, koska nyt pinnan lihakset alkavat jo tuntumaan hyviltä, mutta ovat vielä arat. Silti venymiset ja kaikki muukin on mennyt paljon parempaan suuntaan, ja seisoessakin takajalat ovat jo taaempana, eikä selkälinja enää käänny kaarelle. Lisäksi neidin kadonnut takapotkukin alkaa palata, sillä Terhi katsoi jo taka-askeleen olevan parempi pelkässä kävelyssä. Aivan huippu juttu että Iines on paranemaan päin!

Roosahan otti ja yllätti ja aloitti juoksunsa 11pvä, eli juuri ATTn kisojen jälkeen. Nyt on lenkit pelkkää merkkailua ja kun naapurin borderherra tulee näköpiiriin, niin eihän punaisella ole enää korvia päässään. Toissapäivänä alkoi toi varsinainen tyrkyttäminenkin. Puhhuh, juoksut. Terveystarkastuksistakin saatiin hyviä uutisia kun Roosan sydän kuulosti yhä normaalilta ja Iines sai puhtaat paperit niin silmistä, polvista, kuin sydämestäkin (:

Ja ei saa unohtaa Hippu-herraa, joka tuli meille hoitoon perjantai-lauantai väliseksi yöksi, kun ajateltiin vähän treenata Lahden näyttelyitä varten. Hyvinhän se takapuoli alkoi pysyä ylhäällä (: Liike nyt oli vähän kiirrellistä herrasmiehellä, mutta tuo tuoksuva mamma nyt toi vähän lisähäiriötä. Hippu todisti vieläkin olevansa aivan ihana eläin. Lisäksi käytiin vapaana ulkoilemassa Pälkäneen puskissa, missä saa rauhassa painella suuremmitta häiriöittä. Niimpä uskallettiin päästää Hippuakin vapaaksi vaikka siihen ei ollut tottunut, ja voi sitä virtaa. Sänkipellollakin irtosi sellaiset kauriinloikat että jäi tytöt armotta toisiksi!


Hippu ja Iines

 Tänään onkin Wilman ekat agireenit, saas nähdä kuinka meiän käy :D