keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Ikuiset kakkoset vol.2

Menoa JH-kehästä.
Lauantaina suunnattiin Tuomarinkartano Ryhmänäyttelöimään. Tälläkertaa numerolappukuoressa oli JH-läpyskän lisäksi numero meidän Roosalle, pitkästä aikaa pääsi rouva kamppailemaan myös rodunomaisesta kauneudesta.

Ensin olikin vuorossa juuri Roosan rotukehä. Taivaalta ei onneksi pirskoitellut vettä, joten kehään sai mennä ihan kuivin fiiliksin. Ainoaa häiriötä toivat näyttelypaikan ja kehän ympärillä pyörivät naakat. Onneksi hihnan päässä oli kuitenkin koira, joka ei mokomista siivekkäistä ollut moksiskaan. Tulihan niille kerran pörähdettyä, mutta olihan se odotettavissa mamman showärrieriltä :D
Roosa käyttäytyi tosiaan kehässä varsin mallikkaasti, pöydälläkään ei esiintynyt minkäälaista porsastelua. Narttuja oli kaksi, eli Roosa ja kilpakumppani olivat molemmat avoimessa.
Tuomarina oli Brigita Kremser, Slovenia

Arvostelu:
"Excellent size, type, presentation. Typical head&expression. Medium brown eyes. Excellent topline. Correct tail. Excellent angulated. Front legs could be more parallel. Excellent hind movements."
AVO-ERI AVK2 SA PN2 VARA-SERT

Kiitos kuvasta Nea!
.. kyllä sillä koiralla on häntä jossain.
Eli taas oli niin lähellä meidän valioituminen! No, kyllä se vika serti vielä jostain napsahtaa, ainakin toivottavasti. Nyt noita varoja on tilillä jo viisi, ja kolme niistä on avoimesta, eli kyllä vaaleansininen mittari alkaa olemaan aika täysi. Lisää sinivalkoista kiitos (;

Sitten junnuihin. Koira oli vähän mietinnässä, ensin ajattelin jo harjista, sitten harkitsin jo terrierikehien pyörimistä ja lainailua, mutta päädyin sitten kisaamaan omalla Röhväleellä. Tuomarina toimi Susanna Heikkinen. Vanhempia kisaamassa oli seitsemän.
Rönttäle esiintyi pöydällä varsin mallikkaasti, paremmin kuin rotukehässä kun ei hääräillyt mitään omaansa. Yksilöarvostelun jälkeinen edestakaisin meni vähän nenä maassa, niinkun alkukehä ylipäätään, muuten meneteltiin todella näppärästi.
Yksilöarvostelujen jälkeen tuomari karsi kaksi pois ja oltiin yhä mukana. Viiden jäljelle jääneen kanssa teetettiin kolmio, joka meni meidän kohdilta ihan nappiin. Tiedostin kehuvani pikkueläintä suhteellisen kovaan ääneen, mutta mielummin kehuin ja sain niin sen kuonon pois maasta, kuin että olisin kokoajan kyyristellyt hakemaan sitä ajatusmaailmaa pois nurmikosta.
Sitten viiden porukasta ojennettiin ruusukkeet viidennelle, neljännelle ja kolmannelle. Jäljelle jäätiin siis me ja Noora cottonilla. Vielä kerran ympäri ja tuomarin kommentit. Voitto napsahti Nooralle, meillä miinuksena oli vain se kovaäänisempi kehuminen, mistä jokin koira olisi saattanut ottaa häiriötä. Mutta sehän oli tietoinen valinta, joten ei pistä harmittamaan (: Onnea Noora!

Lisäeksotiikkaa junnukehään toi myös kehän yli lentävä helikopteri. Roosa kuitenkin rauhoittui maanpuolustusinnostaan harvinaisen nopsasti, vaikka loppukehän ajan oli huomattavissa pientä varpaillaan oloa. "Jos se mamma tuleekin vielä jostakin? Jos se tulee niin mä kyl ajan se poispoispois."

Karloon Couldn't Be Faster "Eddie" 13vko
Päivän kruunasi vielä omat kasvatit, nimittäin Telman veikkapoika Eddie tuli tervehtimään meitä kehän laidalle. Poika oli kyllä hirmuisen reipas ja siskon kanssa leikkiminen vei kyllä puhdin molemmilta. Näyttelyhihnassa kulkeminenkin oli uusi, mutta aikas mukava juttu, pöytä vaan oli vähän inho kun siinä joutui tönöttämään. Kiitos kuitenkin Piialle, kun seisottelit meidän lapsia niin saatiin näppärät kuvat molemmista (: !

Karloon Couldn't Be Quicker "Telma" 13vko
Ja vielä kaiken kruunuksi saatiin hienoja uutisia Varkaudesta! Jaana oli ollut Kertun (Karloon Almosa) kanssa kehässä ja tuloksena oli NUO-ERI NUK1 SA PN1 SERT ROP ! Mahtavaa :D seuraavana päivänä Keppander nappasi vara-sertin Sulkavalta, ollessaan PN2
Kertulla on nyt siis koossa kaksi sertiä, eli avoimesta pitäisi vielä se yksi napata (: aika vaan hurahtaa niin hirmuisen nopsaan, juurihan nuo A-pentueen pösilöt mönkivät Röhväleen mahan alla...


sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Sadas blogipäivitys ja päteviä pikkuisia ohjuksia !

Nyt ollaan kai sitten saavutettu jonkinsortin virstanpylväs blogissa, kun blogikirjoitusten lukumäärä alkaa olemaan kolminumeroinen luku. Blogin laadusta kertoo heti tuo kirjoitusvirhe kuvassa, eiköhän tuon satasen perään kuuluisi piste, mutta eipäs ajatella asioita turhan tarkasti (;

Viime maanantaina matkattiin taas Roosan kanssa nuorten valkkuun ja herranjesta tyttö teki hienot treenit! Koutsina oli Mari Mattila, ja treeneissä kolmosten kisarata, Minna Räsänen käsialaa. Okserin 14 tilalla oli vain normaali hyppy. Koko radan oli tavoitteena pysyä koiran edellä, eli takaaleikkauksia ei juuri nähty. Roosalle tämä toimi oikein hyvin ja kun oma liike pysyi jatkuvasti yllä, tuli koirallekkin mahtava meno. Niinpä tänään taas haettiin koiraa hyvin putkista. Roosalla oli muutenkin hyvä meno päällä, veto esteille oli kova ja piti vähän pidätellä. Ja ne An kontaktit! Huhuu, en enää ollenkaan epäile alanko pitään Roosalla pysähdystä vai juoksenneltaisko, kyllä se pysähtyy :D Viimeksikin tuli ripeitä ja nopeita kontakteille hakuja. Kunhan saadaan homma varmaksi niin voi alkaa lyhentelemään sitä aikaa kontaktilla ja ottamaan etäisyyttä.

Roosakin sai siskonsa Tinkan tapaan asemaailmaan sopivan lempinimen. Tinkahan nimettiin huimien luonnetestipisteiden (194p.) Taskuaseeksi ja Roosa sai Marilta nimekseen Ohjus :) Nimittäin suoritimme radan viimeisinä kokonaisuudessaan ja Mari tokaisi "Hyvä, meillähän on vielä sopivasti aikaa ottaa pikkuinen ohjus radalle" Tai ainakin kutakuinkin noin :D

Wilmakin pääsi tiistaina takaisin treenien makuun nyt juoksujen jälkeen. Säähän oli mitä parhain neidin ensimmäisiin ulkoreeneihin. Vettä satoi tasaisen varmasti, mutta onneksi maahan ei ollut muodostunut suurempia lätäköitä. Anna oli pitämässä treenejä ja tiedossa meikäläiselle ongelmallisia ohjausjuttuja, Wimpula tuskin näki hommissa mitään hankalaa. Oma rintamasuuntani pelleili taas oikein urakalla, mikä hankaloitti noita esteiden ohittamisia. Lisäksi en taaskaan ollut tarpeeksi napakka välistävedossa. Mutta hienointa oli se, että rata suoritettiin loppuun puhtaasti, eikä säätila tai ulkona oleminen vaikuttanut mitenkään Wilpertin menoon (:

tiistai 24. toukokuuta 2011

Wilma pörhäle näytelmöi taas

Tönö-Wilma ei osannut asetella takapäätään kehän ulkopuolella (;
© Anitra Taskinen
Taas on ollut häppeninkiä sen verran, ettei sitä tiedä mistä pitäisi aloittaa kirjoittaminen. Ehkä sitä on kuitenkin loogisinta pätkiä tapahtumien tulva osiin ja pyöräyttää juttu käyntiin aikajärjestyksekssä, suunnaksi siis Someron ryhmänäyttely!

Matkaan lähdettiin Sirpan, Jukan ja Wilman voimin, toki minäkin siellä perässä hihhuloin. Ajomatka näyttelypaikalle sujui siinä perusjuttuja pölpötellessä ja itselle alkoi jo nousta lievä jännityskin päälle. Näyttelypaikalla alkoi kuitenkin olo jo tasaantua, etenkin kun samaiseen näyttelyyn oli ajautunut muitakin tuttuja, kiitos vielä Anitralle seurasta!

Norfolkkeja oli kehässä kahdeksan, joista yksi uros oli pois. Niinpä kehään tepasteli yhden narttupennun lisäksi kaksi urosta ja neljä narttua, joista yksi oli meidän Wilma. Nuorten luokassa oli myös toinen, Wilmaa aavistuksen nuorempi narttu. Kehässä Wilma toimi hienommin kuin odotin, liikkeet olivat lievää nysväämistä, mutta eipä sitä voi neidiltä suuruuksia odottaakkaan kun miettii kuinka vähän meillä näyttelytreeniä on takana. Ja se treenin vähyys näkyi pöydällä. Nyt se oli semmoista epämääräistä vänkäämisvönkäämis juttua, mistä en kyllä tykkää. Pitäisi harjoitella tätäkin. Vapaana seisotukset menivät kuitenkin kivasti, vaikka istumista oli Wilpertin mielestä hauska tarjota, olihan kehässä niin himpuran kuuma! Marja Salmisen käskystä käteen lyötiin punainen nauha ja kilpailuluokasta napsahti voitto ilman SAta.

Arvostelu:
Marja Salminen, Suomi
"Erinomainen tyyppi. Pää saisi olla voimakkaampi. Valitettavan vaaleat silmät. Hyvä kaula ja runko. Erinomainen hännänkiinnitus ja häntä. Hyvin kulmautunut sekä edestä, että takaa. Liikkuu ja esiintyy erittäin hyvin. Karvapeite kauniisti kunnostettu. Hyvässä kunnossa."
NUO-ERI NUK1

SA jäi siis saamatta vaaleiden silmien takia, mutta se vika on neidissä tiedetty jo kauan. Mieltä lämmitti vielä Marjan kommentit kun hain arvostelua. "Harmi nuo silmät kun on muuten niin nätti narttu".
Sitähän se on (:

torstai 19. toukokuuta 2011

"Jimmie Ericsson on siinä kuin uimakoulussa" -Mertsi

Telma-vaava tuli vaan koristamaan sivua
Näitä epäselviä blogiostikoita kyllä riittää!

Viime lauantaina otettiin siis suunnaksi Rauma KR, jonne kaiken fundeeraamisen jälkeen pääsi Saanan järkkäämällä "äitikyydillä", kiitos vielä hirmuisesti! Koirakansalaisina matkassa olivat Saanan Beffi ja oma mursuimainen folkisti Roosa.
Näyttelypaikalla ei ollut mikään kiirus ja siinä ehti hyvin majoittautua folkkikehän laitaan, jos joku vaikka tarvitsisi handleri apua. Itsellä kun ei ollut koiria kehässä, Roosa oli paikalla vain junnuja ajatellen. Paikalle saapuivatkin Kirsi ja Jaana koirineen, eli team Heilurihännän. Pääsinkin paras uros-kehään Telman isukin, Mortin (Hh. From Me To You) kanssa, tuloksena PU3. Paras narttu kehässä hihnan päässä oli Mindy (Hh. I'm No Angel) ja kehästä tultiin vihreää nauhaa ja vara-sertiä rikkaampina (: Heilurihännällä oli myös kasvattajaluokka, jossa esitin Mortin, tulokseksi tuli ROP-kasvattaja. Hienosti ne folkit vetää vesisateessakin!


Tuo uimakouluotsikko meinaa kyllä kaikista eniten JH-kehää, jonne siis suunnattiin Roosan kanssa. Vaikka koko päivän oli sadellut vettä, tuntui sitä tulevan vielä railakkaammin kun joutui itse seisoskelemaan siellä kehässä. Roosa ei kuitenkaan kaikessa turkittomuudessaan ollut vesisateesta moksiskaan. Junnuissa ei ollut lainkaan yksilöarvostelua, mutta tuomarina ollut ruotsalainen Eva Liljeqvist Borg teetti liikkeenä kasin. Oma liike tuntui vähän venyvän ja takaa vaihdot olivat tosi epämääräsiä Roosankin siinä kiepsahdellessa. Silti saatiin olla mukana aina siihen saakka kun porukka karsittiin kuuteen tai seitsemään (: Ylpeä olen Roosasta.

Nyt lauantaina olisi suunta kohti Someron näyttelyä, mukaan lähtee Wilma. Toivottavasti keli olisi parempi ja kehään pääsisi ihan hameessa (;