Viime tiistaina oli siis Wilman viimeiset kesäkauden treenit, kun TamSKilla vaihdetaan nyt sisätiloihin ja uusiin aikatauluihin. Roosan ryhmäpaikka lopetti, enkä sille uutta hakenut kun toivon sormet, varpaat ja hiusten latvat ristissä, että saataisiin valkkupaikka ensi vuodelle. Jos ei, tai ollaan varalla, niin pitänee keksiä jotain luovaa Röntän kanssa. Ja Wilman talvikausi tavoite on päästä kisakuntoon, hui herttinen. Kepeissä ja kontakteissa menee kuitenkin oma aikansa, koska tahdon molemmista mahdollisimman nopeet ja varmat nimim. kokemusta Roosan "sinnepäin"-opetuksesta.
Näiden kahden videolla olevan radan lisäksi mentiin yksi simppelimpi homma, josta en valitettavasti paljoa muista. Rimat oli kuitenkin ylhäällä ja Wimpeloisen meno oli silti muikeata, ite sain taas oikein pinkoa, että pysyin tappijalan perässä. Luojan kiitos on tällänen vähän persjalkanen rotu, olisin niin keltaisessa nesteessä jos olis ohjattavana vaikka maksi. Tai sit siihen ois jotenkin tottunu ja oppinu.
Ja toisella radalla, keuta miten jäin koirasta jälkeen. Ainakin kutakuinkin lähdettiin samalta viivalta, jolloin jäin auttamatta ulkopuolelle käännöksessä ja se oli menoa. Onneksi Wilma kuitenkin haki hirmuisen hienosti renkaalle, eli sinänsä sain olla rennoin mielin. Takaakierrossa en osannut pitää ensikerralla ohjausta tarpeeksi pitkään päällä, kuten Alessan äänestä kuulee. Mullahan oli meinaan tietysti hirveä kiire päästä persjättö tekemään hypyn taakse. Vähän täpärästi sinne ehdittiin, mutta ehdittiin kuitenkin! Muurin takaakierto oli Wilmerille vieras juttu, mutta tulipahan sekin kokeiltua. Putkella hinkattiin ja hinkattiin, mutta päädyttiin sitten ohjaamaan kuten ekalla radalla opeteltiin. Olisi toiminut radallakin jos olisin valssanut hypyn eteen.
Ja lopun video olkoon opiksi: edes norfolkinterrierin kanssa ei kannata juosta, ainakaan aina, ulkokautta. Mun kurkku kuoli, mutta Wilma oli etevä ♥
Ja tällä viikolla sitten kohti hallireenejä, päästään taas kepittelemään!
Näiden kahden videolla olevan radan lisäksi mentiin yksi simppelimpi homma, josta en valitettavasti paljoa muista. Rimat oli kuitenkin ylhäällä ja Wimpeloisen meno oli silti muikeata, ite sain taas oikein pinkoa, että pysyin tappijalan perässä. Luojan kiitos on tällänen vähän persjalkanen rotu, olisin niin keltaisessa nesteessä jos olis ohjattavana vaikka maksi. Tai sit siihen ois jotenkin tottunu ja oppinu.
Ja toisella radalla, keuta miten jäin koirasta jälkeen. Ainakin kutakuinkin lähdettiin samalta viivalta, jolloin jäin auttamatta ulkopuolelle käännöksessä ja se oli menoa. Onneksi Wilma kuitenkin haki hirmuisen hienosti renkaalle, eli sinänsä sain olla rennoin mielin. Takaakierrossa en osannut pitää ensikerralla ohjausta tarpeeksi pitkään päällä, kuten Alessan äänestä kuulee. Mullahan oli meinaan tietysti hirveä kiire päästä persjättö tekemään hypyn taakse. Vähän täpärästi sinne ehdittiin, mutta ehdittiin kuitenkin! Muurin takaakierto oli Wilmerille vieras juttu, mutta tulipahan sekin kokeiltua. Putkella hinkattiin ja hinkattiin, mutta päädyttiin sitten ohjaamaan kuten ekalla radalla opeteltiin. Olisi toiminut radallakin jos olisin valssanut hypyn eteen.
Ja lopun video olkoon opiksi: edes norfolkinterrierin kanssa ei kannata juosta, ainakaan aina, ulkokautta. Mun kurkku kuoli, mutta Wilma oli etevä ♥
Ja tällä viikolla sitten kohti hallireenejä, päästään taas kepittelemään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti